Nuortenkirjahaaste

Honkasalo syöjätärIdeoimme kirjablogistien facebook-ryhmässä uutta nuorisokirjahaastetta, ja kiitos Kirjakaapin avaimen Jonnalle, haaste lähti tänään käyntiin nimellä Nostalgiset nuortenkirjat. Haasteen idean ja säännöt löydät täältä: http://kirjakaapinavain.blogspot.fi/. Aikaa haasteeseen on 3 kuukautta ja tarkoituksena olisi lukea itselle tärkeitä teoksia nuoruudesta, josta joillain on pidempi aika kuin toisilla.

Oma lukuhaasteeni on seuraavanlainen: olen takavuosina hankkinut teini-ikäiselle tyttärelleni ison kasan nuortenkirjoja, jotka hän on jättänyt taakseen muutettuaan opiskelijakämppäänsä. Me olemme muuttamassa pienempään asuntoon ja edessä on massiivisen kylmäpäinen kirjoistaluopumisoperaatio. Ajattelin lukea pois osan uudemmista nuortenkirjoista, mutta poistokasassa on myös omia vanhoja suosikkejani. Itse olin nuorena varsin varhaiskypsä lukija: klassiset tyttökirjat miellyttivät minua johonkin 11 vuoden ikään, minkä jälkeen siirryin lukemaan mm. Judith Krantzin ja Shirley Conranin laatuteoksia ja ”rankempia” pläjäyksiä kuten Christine F:n  Huumeasema Zoota ja Deborah Spungenin Nancya. Toisin sanoen, nuortenkirjan käsite on venyvä. Omalle ikäluokalleni esimerkiksi Agatha Christien dekkarit olivat mainioita tyttökirjoja – ja niiden ihanuus oli siinä, etteivät ne koskaan loppuneet kesken.

Tänään kiertoon on lähdössä Laura Honkasalon Metsästä tuli syöjätär (WSOY, 2000). Honkasalolta olen lukenut aiemmin kaksi aikuisten romaania ja pidän häntä kiinnostavana kirjailijapersoonana siksi, että hän ei ole menestysromaaniensa jälkeenkään hylännyt nuoria. Hänen pitkä ura Demi-lehdessä kertoo myös uskollisuudesta nuorten arkisille asioille, ilonaiheille ja huolille.

Romaanin päähenkilö Linnea on jo toisen vuoden yliopisto-opiskelija, mutta elää edelleen vanhempiensa erokriisiä kahden perheen loukossa. Ongelmia tuottaa erityisesti isän uusi perhe ja äitipuoli Saida, luova keramiikkataiteilija, joka elää elämäänsä kuin runossa. Saida on ollut Linnealle iso taiteellinen inspiraatio, mutta samalla taitava manipuloija, jonka yhtenä elämäntehtävänä on miehensä suvun ja ex-puolison mollaaminen. Romaanissa Linnea käy läpi lapsuuttaan kuusivuotiaasta nykypäivään ja hetkiä, jolloin hän alkoi tajuta, ettei isän luona ole kaikki kunnossa.

Romaanin nerokkuus piilee siinä, että hankalista asioista puhutaan sadun ja fantasian kielellä. On tietysti makuasia, kuinka paljon innostuu klassisen pahan äitipuolen hahmosta. Tuhkimo ja Hannu ja Kerttu muuttavat tässä nykykontekstiin, ja ihmissuhdesopassa hääräävät vielä isoäidit, jotka ovat linnoittautuneet uusioperhettä vastaan. Saida on sen verran ilkeä, että polttaa tytärpuolensa vaatteet uunissa, sillä vaatteet on ostanut tämän biologinen äiti. Hän myös nirhii Linnean palmikon keittiösaksilla ja syöttää lapsille ”mutkatonta maalaisruokaa” kuten horsmakeittoa ja nokkosleipää. Tyttöä hän kieltäytyy kutsumasta Linneaksi, vaan ristii tämän uudelleen Milli-Molliksi. Kritiikin kärki osuu välillä laajempaan viherpiipertäjien maallemuuttobuumiin, ja muistuttaa vähän Alexandra Salmelan romaanista 27 (Teos, 2010), jossa tosin ei ollut ilkeää äitipuolta.

Linnean opettajaisä Reino on tässä yhtä kaksinaamainen, mutta heikompi luonne kuin vaimonsa ja lukija voi vain päätään pyöritellä miehen tavalle toimia. Linnean mukaan isä on Saidan noituma, kykenemätön itsenäiseen ajatteluun tai päätöksiin. Tällaisen miestyypin tunnen itsekin läheisesti – miehen joka menettää identiteettinsä löydettyään nuoremman, kuvankauniin naisen. Ehkä tämän uusioperheen arki on kuvattu äärimmäisen mustavalkoisena ja mielenvikaisena, mutta variaatioita tästä teemasta valitettavasti näkee tänäänkin, vaikka yhteiskunta on muuttunut sallivammaksi perheiden erilaisuutta kohtaan. Pahimmassa tapauksessa tänään puolison entisen liiton lapset dumpataan huostaanottoon, jotta uusi perhe voisi aloittaa puhtaalta pöydältä. Tällaisista tapauksista ei vielä ollut tietoa 1990-2000-lukujen vaihteessa, johon tämä teos sijoittuu.

Kyseessä on monipuolinen ja kerronnaltaan rikas nuortenromaani, jonka kohderyhmäksi veikkaisin lukioikäisiä ja sitä vanhempia lukijoita. Pahimpaa murkkuikää läpikäyvälle kahden kodin kasvatille en kirjaa kiikuttaisi, sillä huoltajuuskiistojen ja äitipuolen epävakaan persoonallisuuden kuvaus on sen verran rankkaa.

Nostalgiahaasteitakin teoksessa on, sillä siinä viitataan vahvasti esim. Salaisen puutarhan ja Vihervaaran Anna-sarjan teemoihin. Perinteinen tyttökirjateema saa siis uudet vaatteet, joissa suloisuus ja viattomuus sekoittuvat aikamme yhteiskunnan vinoutuneisiin merkkeihin. Linneakin selviää hullunmyllystä suht selväpäisenä oppien panemaan lapun luukulle, kun syöjättärellä on todellisuudentaju kadoksissa.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s