Jeanette Winterson (s.1959) on kuulunut feminististen kertojien suosikkeihini jo pitkään, mutta löytyipä hyllystäni taas yksi lukematon romaani häneltä. Boating for Beginners (Minerva, 1985) on postmoderni versio Raamatun luomiskertomuksesta, jossa Nooan arkkia varustellaan ristiriitaisissa tunnelmissa. Kyseessä on aikansa lapsi – tämän tyyppinen feministinen sadunkerronta kun on ollut suosittua angloamerikkalaisessa maailmassa 70-luvulta saakka. Romaani on kevyttä parodiaa, jonkun sortin poliittista kreisibailausta, josta toivon mukaan kukaan ei turhaan pahoita mieltään.
Päähenkilö Gloria on ammatiltaan norsunhoitaja, ja joutuu Ukko Nooan eläintenkerääjäksi, sillä Nooa on heidän perhetuttunsa. Kirjassa eletään jännittäviä poliittisia aikoja: Britanniaa muistuttavassa valtiossa väki on jakaantunut herätyskristillisiin ja sosialistisiin voimiin. Nineveh on sosialistinen valtio valtion sisällä, jota kristityt pitävät synnin pahimpana pesäkkeenä. Vastaiskuna feministeille, vegetaristeille ja muun sortin mädättäjille Nooa haluaa kansaa johdateltavan esimerkiksi ruoan muodossa. Poliittisesta asetelmasta tulee mieleen Suomen viimeaikaiset evankeliset liikkeet – romaanin Nooa on vähän kuin Jouko Piho, Leo Meller tai Juha Ahvio. Vielä enemmän ajattelin Benny Hinniä, kaatoprofeettojen kaikkien aikojen suosikkiani, jonka videoita katson silloin, kun tarvitsen hard core-viihdettä.
Nooa palkkaa Glorian äidin suunnittelemaan Hallelujah-purilaisen kristityn kansakunnan lippulaivatuotteeksi. Valitettavasti käsintehdyt gourmet-purilaiset eivät kelpaa, sillä uudessa valtiossa halutaan matalapalkkaisia kouluttamattomia burgertyöntekijöitä – siksi pihvin on oltava koneellisesti tuotettu. Mrs Munde ottaa tehtävänsä niin vakavasti, että menettää työn tohinassa toisen kätensä.
Gloriaa on kasvatettu Herran kurissa ja nuhteessa – ainoa sallittu ei-kristillinen lukemisto hänellä on ollut myös perhepiiriin kuuluvan menestyskirjailija Bunnyn romanttinen fiktio. Bunny on Barbara Cartlandin seksikkäämpi versio, joka kirjojen kirjoittamisen lisäksi kehittelee tehokkaita laihdutustuotteita läheiselle luksuskylpylälle. Tehokkain selluliitin poistaja on muurahaishoito, mutta valitettavasti guru ei voi taata siitä henkiinjäämistä heikoimmille sydämille. Nooan kulttiin kuuluvat naiset ottavat kauneudenhoitorituaalinsa vakavasti, mutta kultin sisäpiirissä myös kyseenalaistetaan tiettyjä kristittyjä tapoja kuten tipattomuutta.
Nooan suurin kapina ei liity hampurilaisiin, vaan laajempaan ruokareformiin: hän haluaa poistaa maasta jääkaapit ja pakastimet ja näin palauttaa naiset keittiöön valmistamaan terveellistä ruokaa miehilleen ja lapsilleen. Kultin vastustajat kysyvätkin: ”missä tämän päivän feminismi olisikaan ilman pakasteita?” Brittien rakkautta pakastettuun ruokaan olenkin ihmetellyt kirjojen ulkopuolella jo pitkään: tässä ennustetaan jo Iceland-nimisen ketjun massamenestystä maan köyhien parissa. En ole aina itse osannut pitää oikeutta kokkaamattomuuteen feministisenä kysymyksenä, mutta tässä kirjassa se tuntuu itsensä tiedostavan naisen perusoikeutena.
Oikeastaan Nooan arkin varustelu onkin filmiteollisuutta, eli karismaattinen johtaja Nooa haluaa tuottaa mahdollisimman eksoottisen ja kansaa kaatavan elämyksen. Filmin kuvaamisen vaiheessa menin juonen kanssa jokseenkin sekaisin – henkilöitä oli yksinkertaisesti liikaa näin ohueen tarinaan, enkä jaksanut pysyä jokaisen sivuhenkilön persoonassa kärryillä.
Teos oli yksityiskohtien tasolla hauskuuttava, mutta ei vahvinta Wintersonia. Kirjan hyperaktiivinen tunnelma ei täysin vakuuttanut. Verrattuna esimerkiksi teoksiin The Passion, Oranges Are Not The Only Fruit ja The Power Book tässä teoksessa ei päästä vastaavan sukupuolipoliittisen syvyyden ja kypsyyden tasolle.
Wintersonia on suomennettu Bazar-kustantamon toimesta viime vuosina, mikä on taatusti lisännyt kiinnostusta tämän kulttuuri-ikonin tuotantoon myös Pohjolan perukoilla. Jos et pidä englanniksi lukemisesta, suosittelenkin teoksiin Ei appelsiini ole ainoa hedelmä (2007), Intohimo (2006) ja Majakanvartija (2005) tutustumista. Wintersonin tuotanto on ilahduttavan monipuolista, ja omassa lukuhistoriassani suurimman vaikutuksen on tehnyt hänen kykynsä rakentaa miltei sukupuolettomia hahmoja rakkauskertomuksiin.
Ruoka-asioista mainitakoon vielä, että Winterson on toiselta ammatiltaan luomutuotteiden kauppias – hänellä on Verde-niminen kauppa ja deli Lontoon Spitalfieldsissä. Siinä olisi tälle kirjafriikille upea täsmäkohde, vaikka tuskin Maestroa tiskin takaa päivittäin löytääkään.
Anun ihmeelliset matkat 