Toisenlainen kissa(ntappo)video

Kissani JugoslaviaPajtim Statovcin Kissani Jugoslavia (Otava, 2014) kuuluu syksyn must-lukemistoon, ja teokseen oli jopa haasteellista tarttua sen saaneen ylistyksen aiheuttamien paineiden vuoksi. Osaisinko sanoa siitä mitään, mitä ei ole jo sanottu?

Muuten olen itse aina iloisesti yllättynyt mistä tahansa maahanmuuttajan suomen kielellä kirjoittamasta kaunokirjallisesta teoksesta, joiden määrä ei todellakaan ole päätä huimaava edes suhteessa populaatioon. Monikulttuurisuutta käsittelevää kaunokirjallisuutta löytyy kuitenkin laidasta laitaan: on perinteisempää lähtömaan tapoja ja kulttuuria esittelevää historiallista saagaa ja rajoja rikkovaa revittelyä. Pajtim Statovci nuorena, lahjakkaana ja suomea nyansoidusti käyttävänä Aalto-yliopiston elokuvakäsikirjoituksen opiskelijana tarjoaa meille sekä perinnetietoutta että radikaalia perinteistä pois pyristelyä. Uskoisin, että teoksella on paljon annettavaa erityyppisille lukijoille – jokainen voi kuoria siitä itselleen mieluisimman ulottuvuuden.

Tapaamme nuoren Bekimin ja hänen äitinsä Eminen, jotka toimivat rinnakkaisina kertojina. Seuraamme Eminen naimisiinmenoa vuonna 1980 albaanien perinteiden puristuksessa. Nuori morsian on kuullut, että joissain häissä sulhanen tappaa hääyönä kissan näyttääkseen vaimolleen ylivoimansa ja kykynsä alistamiseen. Hänen sulhasensa Bajram on komea ja kyläläisten ihastukseksi ihan yliopisto-opiskelija, joten Eminelle povataan rikasta ja auvoisaa tulevaisuutta korkean virkamiehen rouvana. Vaikka sivistynyttä teeskentelevä mies ei hääyönä kissaa tapakaan, Eminen on alistuttava moniin nöyryytyksiin jo matkalla miehelään. Avioliitto kriisiytyy syvemmin Suomeen muutettaessa, jolloin vaimokin kokee murhanhimoa asuessaan vastaanottokeskuksen ankeissa tiloissa. Mies oli luvannut perheelleen uima-altaallista luksusasuntoa, joissa kuulemma kaikki suomalaiset ja uudet tulokkaat asuvat pohjoismaisessa hyvinvointivaltion paratiisissa.

Bajramin ja Eminen perheen kotoutuminen on vaivalloista, ja lapset oppivat häpeämään vanhempiensa neuvottomuutta esimerkiksi kaupoissa ja virastoissa. Yhteinen eurooppalainen identiteetti on puhdas illuusio. Isä ei halua kotinsa seinien sisälle mitään suomalaista, ei edes lasten kaverien muodossa. Suhde kieleenkin takkuaa: ”Suomi tuntui tunteettomalta ja värittömältä kieleltä. Sanat katkeilivat kuin hauraat ja huonokuntoiset luut.” (166)

Bekim ottaa nuorena aikuisena isästään selvän pesäeron. Vanhemmat eroavat turvakotivisiitin kautta. Isä ei halua lastensa menevän yliopistoon, vaan hankkivan kunnon duunariammatit. Bekim tekee lukio-opintoja isältään salassa. Yliopistoon hakeminen on viimeinen naula isäsuhteen arkussa. Bekimillä on muutenkin paljon traumoja lapsuudestaan ja nuoruudestaan, ja muutettuaan kotoa pois hän käsittelee niitä mm. harrastamalla holtittomia irtosuhteita nettiheilojen kanssa. Ylittääkseen henkisiä rajojaan hän hankkii lemmikiksi boakäärmeen, ja pian tämän jälkeen hänen kämppiksekseen muuttaa homobaarista löytynyt Kissa.

Kissateema on romaanissa moniuloitteinen; sitä voi joko käsitellä ilkikurisena maagis-realistisena tehokeinona tai syvällisempänä poliittisena metaforana. Baarikohtauksista tulee etäisesti mieleen Bulgakovin Saatana saapuu Moskovaan; samalla kissaa voi pitää edesmenneen Jugoslavian symbolina, kuten nimi ehdottaa. Titon kuolema Eminen ja Bajramin hääpäivänä merkitsee uuden ajanjakson alkua Balkanilla, lähtölaskua julmuuteen, tuhoon ja kaaokseen. Kissa sanelee Bekimille yhdessä asumisen reunaehdot, jotka eivät paljoa eroa hänen äitinsä kärsimyksistä. Vaikka eletään toista aikakautta näennäisen vapaassa urbaanissa vaihtoehtokulttuurissa, seksuaalisesti ambivalentin parisuhteen valtamekanismit eivät eroa paljoa patriarkaalisen avioliiton kuvioista.

Pidin kirjassa enemmän Eminen kertojanäänestä ja Kosovon-pään tarinoista kuin Bekimin osuudesta, koska se opetti minulle jotain uutta Balkanin historiasta ja kulttuureista. Bajram-isän hahmo tuntui masentavan stereotypiseltä, mutta uskon kirjailijalla olleen painavat syyt päätyä tällaiseen ratkaisuun. En oikeastaan osaa lukea isän harjoittamaa terroria lainkaan islamin tai etnisen toiseuden näkökulmista, vaan kohtaan vain miehen, joka ei kykene muuttamaan toimintamalliaan uudessa kulttuurissa. Tulee jopa mieleen, että suomalainen yhteiskunta usein ohittaa miesten kokemat menetykset ja tuskan investoiden vähäisen saatavilla olevan tuen naisiin, joita pidetään automaattisesti heikompana osapuolena. Tätä johtopäätöstä Statovci ei suoranaisesti tee, vaan hänen isähahmonsa kriisi tuntuu johtuvan pitkälti miehestä itsestään.

Lukisin teosta muuna kuin Suurena Maahanmuuttajaromaanina; tämä kyllä kelpaa korkealuokkaisena kaunokirjallisuutena ilman ärsyttäviä nimilappuja. Kirjan oikeudet myytiin Norjaan ja Ranskaan jo ennen sen suomenkielistä julkaisua. Vaikka teos ei maalaa Suomesta ruusuista kuvaa integraation mallimaana, Statovci viittaa tekstissä tietyn tason tasavertaisuuteen luovan tekemisen kentillä. Odottaisin hänen teksteiltään saman tason kansainvälistä huomiota kuin mitä Hassan Blasim on viime aikoina saanut osakseen.  Toimikoon Suomi siis globalisoituvan, korkeamman luokan tarinankerronnan kotimaana enenevässä määrin niille, joiden sukunimi ei lopu nen-päätteeseen.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s