Kuperkeikkatehtaan kummitukset

Rakenus_31flt_6682

Christian Rönnbackan uutuusdekkari Rakennus 31 (Bazar, 2014) säikäyttää jo karulla kansikuvallaan. Kuten moniin parhaisiin tarinoihin, myös tähän dekkariin liittyy omakohtainen kokemus: kirjailija vietiin hylättyyn Nikkilän mielisairaalaan tutustumiskäynnille, jonka aikana sairaalan kertomattomat tarinat alkoivat kutsua häntä. Jo pelkästään kulkemalla karujen rakennusten väliä fiktiiviset ihmiskohtalot pyysivät tulla kerrotuiksi. Rönnbacka kertoi teoksensa luomisprosessista viime torstaina Tampereella Näin on kirjat-tapahtumassa. Kirjan kirjoittaminen oli häneltä tietoinen riskinotto, tosin ymmärtääkseni hän ei ole käyttänyt materiaalina mitään olemassaolevia arkistoja, vaan ympäristöä lukuunottamatta hahmot ovat puhtaasti hänen päänsä sisäisiään. Riskinotto liittyy kai yleiseen keskusteluun mielenterveyden palveluista ja niiden alasajosta – herkällä ja mahdollisesti tulenaralla alueella siis kuljetaan ihan yhteiskunnallisesti.

Antti Hautalehto on pohjalainen komisario vieraalla maalla itäisellä Uudellamaalla – sipoolaisilla ja porvoolaisilla kollegoilla on paljon vitsailtavaa miehen puukkojunkkaritaustasta. Kuten kunnon dekkarihahmon kuuluu, myös Antti on eronnut, uudella kierroksella ja vain lievästi viinaanmenevä. Machoidentiteetille vitsaillaan, mutta machoudesta ei pystytä Anttia puhtaaksi pesemään. Rönnbacka on saanut jo mainetta uutena dekkarimaailman äijäkirjailijana, mutta jo haastattelussa hän pyrki korjaamaan äijämyyttejä. Teokset ovat kuulemma saaneet kiitosta myös naislukijoilta. Hyvä niin, ja miksi nainen ei voisi nauttia perinteisestä äijäkirjasta? Vai olisiko helpompaa, jos lopetettaisiin kirjallisuuden stereotyyppinen sukupuolittaminen kokonaan?

Tämä teos on läpikotaisin toiminnallinen, ja psykologinen jännitys rakentuu enemmän paikkojen kuvaamisen ja rikosten teknisen ratkaisun kuin syvällisten luonneanalyysien kautta. Jos tämä tekee teoksesta ”äijämäisen”, olkoon niin. Huomauttaisin tosin, että monissa naisten kirjoittamissa dekkareissa on yhtä paljon toimintaa ja teknistä brassailua kuin Rönnbackalla. Ei tämä teos eroa radikaalisti esimerkiksi Leena Lehtolaisen tuotannosta, vaikka Maria Kallion persoonasta löytyy se pehmeä, naisellinen puoli. Poliisin uran ja poliisilaitoksen keskinäisten suhteiden käsittelyssä Rönnbacka ottaa molemman sukupuolen näkökulmat huomioon. Tulee mieleen, olisiko edes mahdollista kirjoittaa suomalaista nykydekkaria ilman naisnäkökulmaa?

Kauhu tiivistyy, kun Sipoon maastosta alkaa löytyä outoja raatoja, joilla on jotain tekemistä mielisairaalan kanssa, vaikka se onkin ollut tyhjillään jo parisenkymmentä vuotta. Mielisairaala kiehtoo niin poliiseja kuin erilaisia taideharrastajia, mutta kukaan ei näiltä retkiltä palaa entisenään. Kymmenien vuosien takaiset kohtalot kummittelevat hallintorakennus 31:n käytävillä, erityisesti kellarin obduktio- ja ruumishuoneiden nurkilla.

Lisäksi komisario Anttia stalkkaa naisahdistelija, jonka henkilöpalvonta tuntuu erityisen pakkomielteiseltä. Ei tämä ole helppoa toimintasankarillekaan, vaikka hän yrittää peittää vaivaantumisensa kaikin keinoin. Stalkkaaminen on tässä sivujuoni, mutta kiinnostava sellainen. Teos herätti kysymyksiä siitä, kuinka nimettömiin ihailijoihin ylipäänsä pitäisi suhtautua, jos et satu olemaan rocktähti tai formulakuski. Missä kulkee hyväksytyn ihailun ja ahdistavan stalkkaamisen raja? Voiko stalkkerista päästä eroon kotikonstein?

Dekkari oli ammattimaisesti rakennettu, täynnä yllättäviä käänteitä ja hiuksia nostattavaa jännitystä. Ehkä olisin kaivannut tarkempia koordinaatteja sairaalan historiasta, mutta tämäkin on makuasia. Rönnbacka tuo esiin sairaalassa tapahtuneita ylilyöntejä ja virka-aseman törkeitä väärinkäyttöjä, mutta myös henkilökunnan omistautumista työhönsä ja hyvää tahtoa. Teos muistuttaakin ajasta, jolloin mielisairaita pidettiin suljetuilla osastoilla kuukausia tai vuosia, joitain jopa loppuelämän. Kulttuurinen muutos avohoitoon siirtymisessä on ollut suuri, mutta siihenkin liittyy omat sudenkuoppansa.

Extrapointseja antaisin poliisien hurtista huumorista ja Antin riistaan liittyvistä keittotaidoista – vaikka ruoka ei tässä ole aivan yhtä keskeisessä roolissa kuin esim. Outi Pakkasella, kaurispaisti pani veden kielelle.

Teoksesta tuli kaukaisesti mieleen tänne äskettäin arvioimani Jaana Lehtiön Uutta auringon alla-uutuusdekkariin (Myllylahti, 2014), jossa myös seikkaillaan Porvoossa. Jos haluat tutustua näihin seutuihin kirjojen välityksellä, tässä oivallinen kombo. Teokset ovat tunnelmiltaan ja rikoksen käsittelytavoiltaan sopivan erilaisia, joten toiston vaaraa ei ole. Päähenkilöissä oli jotain yhteistä, mutta Antti tuntui kieltämättä machommalta tapaukselta kuin Lehtiön Juha Muhonen.

Sain teoksen Näin on kirjat-tapahtuman lahjapussista, kiitos Kirjavälitykselle ja Bazarille avokätisyydestä. Nimmarilla varustettu teos lähtee eteenpäin, pukinkonttiin ehkä.

2 kommenttia artikkeliin ”Kuperkeikkatehtaan kummitukset

  1. Hei, minäkin sain Rakennus 31:n Kirjavälityksen kassissa ja olin päässyt siinä jo pitkälle yli puoliväliin. Nyt kun luin blogisi, niin minun ei tarvitse enää lukea kirjaa loppuun. Paljastit murhatun, ja ilmeisesti koko juonen. Minua harmittaa nyt todella, ei niin itseni puolesta, sillä uusia kirjoja on maailma pullollaan, mutta olen harmissani kirjailijan puolesta, jonka varmaan kuukausia kestäneen juonikehittelyn ytimen kerroit lauseessa. Kannattaisiko harkita sen kohdan poistamista, ettei muille lukijoille kävisi samoin kuin minulle, vaan saisivat jännittää ihan loppuun asti miten Antin käy.

    Ystävällisesti
    Suvi (ei kuitenkaan sellainen stalkkaava 😉

    • Suvi, olen todella pahoillani tästä. Kiitos rakentavasta palautteesta – aion kehittää blogipostauksiani siihen suuntaan, etten kerro juonista paljoakaan. Itse luen kai dekkareita niin eri perspektiivistä, enkä yleensä lue muiden bloggauksia ennen kuin olen saanut kirjan luettua. (Jos muuten olet huomannut, myös sanomalehtien ”kritiikeissä” on nykyään juonipaljastuksia liikaa. )Poistan arviostani keskeisen harmittavan kohdan heti, kun ehdin. Iloa syksyysi!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s