Kirjoittaminen on parasta terapiaa

Rannela 1Terhi Rannelan uusinta nuortenkirjaa Läpi yön (Otava, 2014) onkin odotettu, kiitos Otavalle arvostelukappaleessa. Tapasin Rannelan reilu kuukausi sitten bloggarimiitissä, jossa hän kertoi romaanin syntyprosessista. Sen kautta teos alkoi jo elää omaa elämäänsä ennen siihen tutustumista. Rannelan ensimmäisestä aikuisten teoksestakin on tulossa arvio lähipäivinä, mutta rankan sisällön vuoksi pidättäydyn siitä hetkeksi…

Läpi yön on rehellinen päiväkirjaromaani, joka noudattaa tiettyine manerismeineen Hardianus Molen ja Anne Frankin traditiota. Mielentila velloo sopivasti molempien välillä, eikä cocktail ole helppo. Tapaamme itsemurhaa koettaneen ysiluokkalaisen tytön, Marian, jonka elämää seurataan nelisen vuotta sen jälkeen. Keskiössä on normaalin elämän takaisin saaminen, ei niinkään itse teko eikä masennusdiagnoosissa vellominen.

Tyttö on alkuvaiheessa kuutamolla, mutta onnistuu hyvän terapiasuhteen ja kirjoittamisen kautta raivaamaan tilaa elämälleen. Kaveripiirin paine on ehkä astetta helpompaa kuin kotiolot, isän alkoholismi ja koko perheen taipuminen sen realiteetin alle. Viinan rooli on teoksessa usein käänteentekevä, eikä kertoja-Maria ole vähemmän perso aineelle kuin isänsä. Tyttären ja isän samankaltaisuus jopa hälyttää ja pelottaa. Näin itse tässä romaanin yhden keskeisimmän langan.

Teoksen omaelämäkerrallinen ulottuvuus paljastuu jo kannen sisäosan kuvamateriaalin kautta. Sen kerronnallinen arvo ei kuitenkaan keskity kysymykseen ”tapahtuiko tämä todella?”, vaan pikemminkin esiintyy universaalina tarinana. Maria on henkilöhahmona venyvä ja paukkuva nuori nainen, joka neuvottelee päivittäin terveyden ja sairauden välillä. Vakava masennus vuorottelee tyypillisen teini-ikäisen intopinkeän euforian kokemuksen kanssa. Leffa-ja biisilistat ilahduttavat ja rauhoittavat. Muutto kotoa pois ei suuresti muuta mielentilaa: kaupungissakin elämä kiinnittyy ihmisten ja kulttuuri-ilmiöiden kiihkeään fanitukseen.

Maria käy läpi muutakin kuin hankalaa isäsuhdettaan, joka kuitenkin on teoksen vahvin juoni. Äiti ja sisko jäävät kunnialla taustalle. Paras tyttökaveri pysyy kuvioissa, poikaystävät vaihtelevat ja elämä on muutenkin usein parranterällä kiikkumista. Teos muistuttaa minua loistavasti masennuksen monista kasvoista: tunnen erityisen hyvin tapaukset, joilla on vilkas  ja näennäisen täysi sosiaalinen elämä, mutta joiden sisällä käydään toisenlaista kriisiä. Oman itsen etsimisen ja löytämisen teema nostaa tässäkin teoksessa vahvasti päätään känni- ja seksisekoilujen keskeltä.

Verrattuna teoksen 1990-lukuun nuorten masennuksen hoidossa on tapahtunut muutosta. Tässä isän kieltäydyttyä perhetapaamisista Marian hoito jää yhden psykologin käsiin. Näinä päivinä perheen yhteistyökyvyttömyys ammattiauttajien kanssa johtaisi kenties järeämpiin toimenpiteisiin, lastensuojelun asiakkaaksi ja mahdollisesti jopa huostaanottoon. Oli kiinnostavaa seurata vajaan kahdenkymmenen vuoden aikana tapahtunutta siirtymää kohti moniammatillisuutta. Yhteiskunnan kieli mielenterveyden ongelmistakin käy läpi jatkuvaa muutosta. Hoidon laadun muutoksista voimme olla montaa eri mieltä.

Teoksessa jokaisen vuoden kasvutehtävä tulee esiin, mutta olisin odottanut sitä jopa vahvistettavan. Nuori lukija ei taatusti sitä kaipaa. Hän ehkä juuri haluaa lisää puhetta bändeistä, leffoista ja meikeistä. Sitä tässä teoksessa jaettiinkin ruhtinaallisesti. Oma pyyntöni on siis nelikymppisen henkisen tien kulkijan special request...

Teoksessa Maria muuttaa jostain teollisesta Itä-Suomesta Tampereelle. Sellukylä on paikalleen jämähtynyt paikkakunta, jossa kaikkien liikkeet osataan arvata ennalta ja jossa vietnamilaisessa ravintolassa käynti siirtää sinut mustalle listalle. Sellukylää vastaavia paikkoja tosin on pilvin pimein kaikkialla Suomessa. Pidin siitäkin, että paikkakunnan nimi on etäännytetty, sillä teos voisi olla minkä tahansa pienen paikkakunnan tytön tarina. Uskon tämän romaanin tavoittavan ison joukon erilaisia lukijoita, joilla ei kaikilla välttämättä ole mielenterveyskuntoutujataustaa. Tyttöjen perfektionismistakin teos kertoo ansiokkaasti.

PS: Samalla kentällä, mutta astetta humoristisemmin, liikkuu brittisarja My Mad Fat Diary, joka on nähtävissä Yle Areenalla vielä jonkun ajan. Ajanjaksokin on sama. Haluaisin kuulla kokemuksista ja vertailuista…

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s