Kohti kylmempää

Taigan erakotBlogissani on selvästi alkamassa teema ”kohti kylmempää”, eli etsin lukijana taas vaihteeksi extreme-elämyksiä. Ensimmäinen rastini (toim. huom! postaukset ovat väärässä järjestyksessä) on etnografinen kertomus Siperian Altai-alueen erikoisesta vanhauskoisesta perheestä, jotka olivat onnistuneet ohittamaan Neuvostoliiton olemassaolon lähes kokonaan eristäytymällä paikkaan, josta kukaan ei osannut heitä etsiä. Kyseessä on siis Vasili Peskovin teos Taigan erakot (WSOY, 1992, suom. Esa Adrian), joka Venäjällä sai ensi painoksensa 1990. Kirjailija on julkaissut tekstejään seikkailuistaan perheen parissa jo vuosikymmenen ennen sitä. Teos onkin kiinnostava dokumentti myös glasnostin ajasta ja sen suhteellisesta sallivuudesta esim. uskonnollista väestöä kohtaan.

Karp Lykovin perhe siirtyi vanhauskoisten suuremmasta yhteisöstä asumaan sivilisaation ulkopuolelle vuonna 1937, ei ensisijaisesti johtuen Stalinin vainoista, vaan yhteisön pitkästä kiistasta pietarilaisten ”nikonistien” kanssa, jotka olivat 1800-lukuun mennessä vallanneet koko ortodoksisen kirkon. Taatta Karp ei nuorena perheenisänä nähnyt muuta vaihtoehtoa kuin eristäytyä ”maailmalta” vaimoineen ja lapsineen. Perheeseen syntyi yhteensä 5 lasta, kolme poikaa ja kaksi tytärtä. Vuonna 1978 moskovalainen geologiryhmä löysi läheltä kaivauksiaan perheen, johon silloin kuului vanha isä ja kolme keski-ikäistä lasta. He eivät olleet kenties nähneet ulkomaailman asukkaita kolmeen-neljäänkymmeneen vuoteen, ja elivät tilallaan täysin omavaraisesti luottaen rukouksiinsa ja ikivanhojen ikonien voimaan.

Peskovin akateemisesta taustasta en ole varma, mutta hän tuntuu perehtyneeltä sekä kansatieteeseen että uskontojen tutkimiseen. Matkakumppanina hänellä oli reilun kymmenen vuoden aikana Jerofei-niminen geologi, joka asui osan vuodesta Lykovien naapureina. Tutkijoiden yhteistyö maailmasta eristäytyneen perheen kanssa alkoi varovaisesti, mutta vuosien varrella ystävyys syveni ja Lykovit alkoivat luottaa heidän tuomisiinsa ja läsnäoloonsa. Ensimmäisten vuosien aikana kaikki uudistusehdotukset kuitattiin vakiofraasilla ”me emme saa”. Tästä johtuen perhe ei ollut käyttänyt kelloa, kalenteria, sähköä, juoksevaa vettä eikä muita modernin elämän perusasioita neljäänkymmeneen vuoteen. Loppuvaiheessa perheen patriarkka sai suurta iloa taskulampusta pattereineen, mutta edelleen kielsi tulen teon tulitikuilla, jotka koki paholaisen keksinnöiksi.

Teos kertoo perheen arjesta yksityiskohtaisesti ja paikoitellen myös humoristisesti. Jokainen visiitti Lykovien luona on omanlaisensa seikkailu, sillä tutkijat eivät koskaan voi tietää, millä mielellä heidät vastaanotetaan ja mikä on isäntäväen fyysinen kunto. 1980-luvulla eloon jääneitä ovat enää tytär Agafia ja isä-Karp. Jäätyään kahdestaan isänsä kanssa Agafia saa jo tehdä itsenäisiä päätöksiä, ja hän päätyy jopa tekemään lento- ja junamatkan äidinpuolisten sukulaistensa luo. Maailma avautuu Lykoveille taigan piilopirtissä pala palalta, vaikka suurimpaan osaan moderneista keksinnöistä he suhtautuvat epäilevästi. Heille suorastaan sataa paketteja ja kirjeitä, sillä neuvostokansalaiset ovat kiinnostuneita perheen tilanteesta ja vanhauskoisuudesta ilmiönä.

inside chatting to another man further awayKun eri alojen tutkijat alkoivat rampata Lykoveilla kylässä, heidän elämänsä muuttui radikaalisti. Tulee jopa olo, että heistä tuli jonkinlaisia sirkuseläimiä. Antropologiassa tunnetaan ilmiö haastatteluväsymys, kun jostain kansasta tai vähemmistöryhmästä tulee suosittu tutkimuskohde. Lykoveilla jatkuvaa ramppaamista esti tietysti paikan syrjäisyys, mutta voin hyvin kuvitella väsymyksen, jonka ”metsäläisissä” tuottavat pitkät keskustelut kaupunkilaisten kanssa, joiden puhe vilisee vieraita sanoja ja fraaseja. Lykovithan puhuivat keskenään 1700-luvun vanhauskoisin termein.

Minulle jäi parhaiten mieleen arjen detaljit, kuten suolaton ruokavalio, perunan- ja pähkinänkuorilla tehty kimmoisa maalattia, hamppuvaatteiden kudonta, yrttien kerääminen ja päreiden poltto. Lykovit olivat tuoneet taigalle tullessaan muutamia välttämättömiä työkaluja kuten sahan ja neuloja, jotka olivat säästyneet ompelijoiden huolellisissa käsissä 40 vuotta. Astiat perhe askarteli tuohesta, samoin kuin virsut. Pikkuhiljaa perheen pojat oppivat tekemään nylkemistään eläimennahoista alkeellisia saappaita. Poikien kasvaessa he muuttivat asumaan joen rannalle omalle puolelleen, ilmeisesti siveyssyistä. Peskov ei pahemmin moralisoi eikä kyseenalaista Lykovien elämäntapaa, mutta sisarusten naimattomuutta hän pohtii monelta kantilta. Koska Lykovit eivät kuitenkaan eläneet luostarielämää, miksi vanhemmat halusivat eristää lapsensa mahdollisilta puolisokandidaateilta? Eikö missään päin Neuvostoliittoa ollut jäljellä toisia vanhauskoisia, jotka olisivat kelvanneet?

Teoksen päähenkilöksi nousee muiden kuoltua Agafia Lykova (s. 1943). Kertomuksen aikana hän on vielä nuorehko ja eräänä talvena perheessä käy auttelemassa sinnikäs kosija. Agafia kuitenkin kutsuu itseään Jumalan morsiameksi. Viime vuonna hän täytti 70 vuotta, ja on viimeisten haastattelujen mukaan kaivannut uskovaista elinkumppania pitkän yksinelon aikana. Kuvista päätellen hän on hyväkuntoinen, mutta sään pieksemä. Luku-ja kirjoitustaitoinenkin hän on, sillä heidän Akulina-äitinsä opetti lapset lukemaan ja kirjoittamaan kotikoulumetodilla. Olisikin kiinnostavaa lukea hänen oma tarinansa.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s