Poroporvarillisuuden viehkeä kauhu

Isä ja poikaJörn Donner on ollut kirjailija, jonka teoksia olen toistaiseksi boikotoinut johtuen hänen takavuosien ärsyttävästä kirjakerhon tv-mainosläsnäolostaan. Muutenkin sain opiskeluvuosina Donner-yliannostuksen lähipiirissäni esiintyneen fani-ilmiön vuoksi. Isä ja poika (Otava, 1984) lähtee huomenna kiertoon, joten päätin lukaista sen alta pois ja tutustua hänen kuuluisaan perhesaagaansa ihan piruuttani.

Ensimmäinen havaintoni oli, että yhtymäkohdat Karl Ove Knausgårdin kanssa sisällöllisesti, ellei tyylillisesti, ovat vahvoja. Isä ja poika kertoo myös kahden miehen ongelmallisista isäsuhteista tilanteissa, joissa isä on kuollut jo pojan ollessa pieni. Teoksen kertoja on Jörn itse, mutta päähenkilössä Jakobissakin taitaa olla omaelämäkerrallisia piirteitä. Ja juuri Jakob on keskenkasvuisuudessaan, levottomuudessaan ja synkkyydessään kuin ilmetty Karl Ove – jopa kuuluisa viiltelykohtaus rakkaussurujen keskellä on Donnerilla samansuuntainen. Olisikin kiinnostavaa tietää, mitä Donner on mieltä Norjan Proustin tai Päätalon (makuasia, kummaksi tuotannon mieltää) teoksista ja onko hän mahdollisesti tietoinen yhtymäkohdista.

Erona Knausgårdiin on, että Donner käyttää tiiviimpää kieltä ja käsittelee maailmanhistoriaa ja -politiikkaa perhedraamakohtauksiin nivoutuen, täten antaen tuskaisista miehistään vähemmän napanöyhtäisen vaikutelman. Tuomioni Knausgårdia kohtaan on kieltämättä rankka, vaikka viihdyinkin Taistelujen kahdessa ensimmäisessä osiossa kohtuuhyvin. Isä ja poika on enimmäkseen fiktiivinen, osittain historiallisen esseen puolelle kiepsahtava genremutantti, joka mielestäni osoittaa suurempaa mielikuvitusta kuin Knausgårdin puhtaan omaelämäkerrallinen tilitys. Knausgårdkin pohtii kyllä lähisukulaistensa poliittisia taustoja, joskus monisyisestikin, mutta päähenkilön oma ulkomaailmaan liittyvä kyynisyys jättää mahdollisuuden vain yhdentyyppiseen perspektiiviin, intiimiin ja yksityiseen.

Isässä ja pojassa käydään Suomen ja Euroopan historiaa läpi 1700-luvulta saakka, pohtien esimerkiksi Helsinki-nimisen pikkukaupungin epäsuosittua asemaa hansakauppiaiden reiteillä. Päähenkilö Jakob Andersin suvun vaiheet juontavat juurensa Pohjois-Saksaan, mutta Suomeen suku on päätynyt pitkän Ruotsissa oleskelun jälkeen. Pohjanmaan kautta Helsinkiin päädyttyä suku rakentaa tukikohtansa Pohjoisrannalle. Nelikerroksisessa palazzossa tavataan vähän väliä sekä venäläisiä upseereja että suomenmielisiä uudistajia. Mannerheimin hahmo seikkailee kulissien takana hyvässä ja pahassa: päähenkilö tietää olleen isoisänsä hautajaisissa Marskin kanssa samassa kirkkosalissa, mutta ei osaa suhteuttaa kokemaansa sodanjälkeiseen todellisuuteen.

Valtaosa romaanin tapahtumista sijoittuu 1950-luvulle, Kekkosen valtaantulon jälkeiseen aikaan. Tarinaa kertoo letargiaan uponnut kirjailija, Donner itse, Kekkosen vallan viimeisinä vuosina. Jakob Anders on nuori vasemmistolainen toimittajan- ja kirjailijanalku, jonka rähjäistä olemusta katsotaan karvaasti suomenruotsalaisissa akateemisissa piireissä. Mies on mennyt naimisiin opiskelijatoverinsa Sigridin kanssa vain, koska Sigrid odotti tälle lasta. Lapsiperheen uusi todellisuus ikävystyttää levotonta kirjailijanalkua, ja hänellä on tapana kadota perhevelvollisuuksistaan muiden naisten turvaan tai juttukeikoille Euroopan metropoleihin. Donner käyttää huomattavan tilan Sigridin ja hänen loviisalaisen perheensä porvarillisen perheidyllin avaamiseen. Perheen yritys leipoa Jakobista salonkikelpoista vävyä on aito, mutta katasrofaalisen epäonnistunut. Lempikohtaukseni teoksessa liittyikin paikallisen harrastelijateatterin uudenvuoden revyyseen, josta Jakob on pakotettu kirjoittamaan arvion. Kohtaus onnistui nyrjäyttämään ankkalammikkoidyllin hetkellisesti sijoiltaan ja mullistamaan pikkusieluisten appivanhempien elämän.

Jakob Anders ja kertoja ovat kuitenkin itsekin kasvatuksensa ja perhetaustansa vankeja, vaikka yrittävät kaikkensa pyristellä niitä vastaan. Vaikka kulttuurimiehet naureskelevat lähipiirinsä juusto- ja viini-illoille ja perintöasunnoille, heille molemmille on silti itsestäänselvää pyrähdellä Euroopan metropoleista toiseen. Vaikka tässä asutaan vaatimattomissa hotelleissa ja lasketaan matkakassan pennosia, miehille liikkuvuus on omanlaistaan kulttuurielitismiä.

Teoksen varsinainen draaman kaari keskittyy Wieniin ja Jakobin Salomon-isän mystiseen katoamiseen kaupungissa 1930-luvulla. Romaanin sisään mahtuu pienimuotoinen poliittinen trilleri. Ottaen huomioon, että tässä ruoditaan perinpohjin läpi Suomen kansalaissota, kommunistisen liikkeen aaltoileva menestys, äärioikeiston nousu, kylmä sota ja suomettuminen, teksti on kuitenkin yllättävän hengittävää. Historiallisen odysseian läpi käyneenä Donner kuitenkin toteaa: ”Tärkeämpää kuin Kristuksen syntymä tai Stalingradin taistelun prosessi, joka johtaa tietoisuuteen omasta minästä:” (330)

Henkilöhahmoista kiinnostavin ja ristiriitaisin on kertojan oma kielitieteilijäisä, Donnerin Kai, jonka Siperian seikkailuista Donner onkin julkaissut myöhemmän teoksen. Olisin kiinnostunut lukemaan miehestä, joka ensin pakeni Euroopan mädännäisyyttä Siperian alkuperäiskansojen pariin ja rajan suljettua siirsi intohimonsa Suur-Suomi ideologien palveluun. Tämä romaani oli joka suhteessa yllättävä elämys, joka ei ole menettänyt tehoaan rautaesiripun kaaduttua. Lähihistorian oppituntina teos soveltuu niillekin, jotka eivät viihdy tietokirjojen parissa.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s