Draamakuningatar ei luovuta

NäyttelijätärW. Somerset Maugham (1874-1965) oli yksi Britannian tuotteliaimmista ja varakkaimmista kirjailijoista 1900-luvulla, ja on kuulunut täällä päässä hitaammin aukeneviin kertojiin. E.M. Forster on ollut tämän ikäpolven suosikkini pitkään, ja aivan äskettäin ihastuin Graham Greeneen. Maughamia löytyy hyllystäni useampi nide, mutta mikään niistä ei ole puhutellut. Nyt sain käsiini kierrätyskorista suomennetun Näyttelijättären (Otava, 1951, suom. J.A. Hollo), joka houkutteli pulp fiction-henkisellä kannellaan.

Teos on aihepiiriltään kepeä, jopa niin kepeä, että paikoitellen liikutaan saippuaoopperan maailmassa. Ymmärtäisin, että Maughamin tarkoituksena on ollut parodisoida Lontoon teatterimaailmaa sisältä päin ja osoittaa monien tunnettujen näyttelijöiden ja ohjaajien taiteenulkoiset motiivit, joista suurin on tietysti raha. Tässä määrätietoinen ja vain boheemia strategisesti esittävä aviopari on rakentanut menestyvän West Endin teatterin vanhemman mesenaatin rahoilla, nousten askel askeleelta Lontoon kulttuurieliittiin.

Julia Lambert on ikoninen näyttelijä, joka on keski-ikään tullessa saavuttanut urallaan lähestulkoon kaiken. Avioliitto teatterinjohtaja-Michaelin kanssa on asettunut aloilleen, Roger-poikaa kasvatetaan Etonin kultaisessa häkissä, eikä elämässä tunnu olevan muita haasteita kuin painonhallinta ja asuvalinta kutsuille. Koska Michaelilla ei ole aikaa käydä ulkona vaimonsa kanssa tarpeeksi, tämä funktio on ulkoistettu vanhapoika Charlesille, perheystävälle. Pariskunnan kurinalaiseen elämään kuuluu karppaaminen jo 20-luvulla, eikä Julia saa rakastamaansa olutta palanpainikkeeksi kuin aniharvoin.

Teoksessa liikutaan ajallisesti ensimmäisen maailmansodan lopusta toisen kynnykselle. Lontoolainen näyttelijätär on tietysti seksuaalisessa vapautumisessaan edelläkävijäkaartia: hänellä on etuoikeuksia, joita tavallisella naisella ei noina aikoina ollut. Lievittääkseen tylsyyttään hän suostuu tapaamaan nuorta ihailijaansa Tomia, joka on ammatiltaan kirjanpitäjä. Yllätyksekseen hän rakastuu sivistymättömään nulikkaan, jonka ylläpito alkaa tulla Julialle kalliiksi. Julian ja hänen laimeiden miestensä välille kehittyy koominen neliödraama, joka onnistutaan painamaan villaisella, sillä noihin aikoihin ei vielä ole keltaista lehdistöä.  Juliaa saattaa jopa harmittaa, ettei kukaan tunnu välittävän hänen yökerhoreissuistaan itseään 25 vuotta nuoremman poikasen kanssa.

Being_Julia_movieMaugham oli avoimesti biseksuaali tai homo, riippuen tulkinnasta. Tässäkin teoksessa homoseksuaalisuuteen viitataan erityisesti kulturellin taiteenkerääjä Charlesin kohdalla, joka ei ymmärrä Julian seksuaalisia vihjeitä. Saatuaan Tomilta rukkaset Julia nimittäin kokeilee kepillä jäätä myös ystävänsä suuntaan. Julia haluaisi ehkä rikkoa aikansa seksuaalimoraalin koodistoa, mutta hänen lähipiirinsä ei anna hänelle mahdollisuutta tehdä niin. Sen sijaan hän kokee joutuvansa ikääntyvänä naisena jatkuvasti syrjempään, nuorten tyttöjen pompoteltavaksi. Hän ei kuitenkaan kuulu siihen naisryhmään, joka ikääntyy kunniallisesti, vaan hänelle ikuisen nuoruuden tavoittelu on itsestäänselvyys.

En tiedä, onko teema ollut aikanaan shokeeraava, mutta tämän päivän julkkismaailmaa seuraavana en oikein saa kiinni Maughamin ”pointista”. Oliko tämä jonkunlainen profetia tulevasta, eli onko Julia Lambert Madonna Louisa Cicconen oppiäiti? Itse luin teosta puhtaana viihdekirjana, jossa liikuttiin niin menestyksen ja pintaliidon ytimessä, että siitä oli vaikea löytää syvempiä merkityksiä.

Maughamin tuotannosta minua eniten kiinnostaisivat hänen matkakirjansa. Hän matkusti kolonialismin loppuaikoina erityisesti Aasiassa raportoimassa nationalismin nousua ja brittien vallasta luopumista. Hyllyssäni näyttää makaavan ainakin teokset Moon and the Sixpence (joka kertoo Paul Gauguinin elämästä Tahitilla) ja The Razor’s Edge, jossa matkustetaan Chicagon pankkimaailmasta valaistumista etsimään intialaiseen ashramiin.

Theatre on filmatisoitu kahdesti, ja viimeisin versio on Being Julia (2004), jossa pääosassa on eräs suosikkinäyttelijöistäni Anette Bening. Leffan voisi katsoa, sillä olisi kiinnostavaa nähdä, osaako Bening puhaltaa uutta elämää Julia Lambertin ”jo nähtyyn” hahmoon tämän päivän perspektiivistä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s