Monikulttuurinen vanhuus

ehtoolehdon pakolaisetMinna Lindgrenin vanhuusaiheiset teokset ovat olleet lukulistallani jo toven, mutta vasta nyt pääsin käsiksi teokseen Ehtoolehdon pakolaiset (Teos, 2014) , joka on helsinkiläisten ysikymppisten ikinuorten saagassa toinen teos. Vasta toisen luettua toivoisin kiltisti, että kirjailija harkitsisi sarjan jatkamista. Siirin, Irman, Anna-Liisan ja Margitin seikkailut kun koukuttavat kuin häkä. Vastaavaa konseptia en ole tavannut muiden maiden kirjallisuuksista enkä televisiotuotannosta. Lindgren on löytänyt aidosti oman genrensä, joka samalla viihdyttää ja suivaannuttaa poliittisesti. Haluaisin ehdottomasti nähdä Ehtoolehdon naisten meiningin tv-sarjana. Teokset ovat ymmärrettäviä erillisinä, mutta maksimaalisen hauskuuden niistä varmasti saa, jos aloittaa teoksesta Kuolema ehtoolehdossa (Teos, 2013).

Ehtoolehdon palvelutaloon on tulossa putkiremontti, ja vanhuksia hajasijoitetaan eri puolelle Helsinkiä hätämajoitukseen remontin ajaksi. Siiri, Irma, Margit, Anna-Liisa ja tämän tuore suurlähettiläsmiehensä eivät halua toiseen laitokseen, vaan järjestävät majoituksensa itse. Suurlähettilään omistama kämppä Hakaniemessä on ylellisen dekadentti, ja kaupungin vanhushuollon ammattilaisten mukaan epäsopiva senioriasukkaille. Kimppakämpässä alkaa lapata jo riesaksi asti geriatrian ammattilaisia, kun Anna-Liisa saa tehostetun kotihoidon lähetteen. Suurin osa hoitajista on juuri koulunsa päättäneitä lähihoitajalapsosia, jotka eivät edes uskalla katsoa asiakkaitaan silmiin. Nämäkin ovat kuitenkin siedettävämpiä kuin keski-ikäiset kovakouraiset juuriharjalla pahoinpitelijät, jotka suorittavat pesutehtävänsä 8 minuutissa ja joista kaupunki saa tarvittavat tuottavuuspisteensä.

Siiri, Irma, Margit ja Anna-Liisa ovat teräksinen mummojengi, jotka eivät ole menettäneet kosketustaan nykyhetkeen. Anna-Liisa, entinen äidinkielen opettaja, saa päivittäisen viihteensä Kielikello-lehden lukemisesta, Irmalla on upouusi tabletti ja Siiri tekee tuttavuutta nigerialaisten maahanmuuttajamiesten kanssa Hakaniemen hallin lihatiskeillä. Muhis ja Metukka ovat erikoistuneet sisäelimiin, ja jakavat mielellään reseptejään uudelle ystävälleen. Tämä ulottuvuus tekstissä oli riemullisin siksi, että se tuntui läpikotaisen autenttiselta. Tunnen itsekin afrikkalaisia sisäelinten hamstraajia, ja olen kymmeniä kertoja turhautunut heidän piinallisen monimutkaisissa slow food-sessioissaan. Lindgren näyttää maahanmuuttajien arjen realistisesti, mutta samalla ilon kautta. Kellä muilla on niin paljon aikaa kuin satunnaisia keikkatöitä odottavilla kolmannen maailman ihmisillä ja ysikymppisillä tervaskannoilla? Vertauskohdat kehitysmaan tämän päivän ja 1920-30-lukujen Suomen kanssa ovat erityisen osuvia.

Teos sivuaa myös monikulttuuristuvan pääkaupunkiseudun korruptoituneita työmarkkinoita ja pikkurikollisuutta, mutta pääpaino on naisten ystävyydessä. Mummoissa eniten ihastuttaa ennakkoluulottomuus ja poliittisen korrektiuden puute. Siiri saattaa olla ensimmäinen ihminen afrikkalaisen maahanmuuttajan täällä asumisen polulla, joka oikeasti haluaa tietää, mitä on halal-liha. Hakaniemen pornahtavassa luolassa on mitä uskomattomampia kulinaarisia fiestoja, tervetullutta vaihtelua palvelutalon hajuttomaan ja mauttomaan bulkkiruokaan.

Vanhuspalvelujen ulkoistamisen ja työsuoritteiden atomisoinnin kritiikkinä teos on järeä. Tällä voisi hakata montaa päättäjää päähän suvereenisti. Työsuoritteiden kuvaus on yksityiskohtaista ja riipivää. Vaikka teksti on kauttaaltaan ilottelevaa, vakavampi puoli puskee läpi ja saa taatusti kunkin lukijan pohtimaan omaa tulevaisuuttaan. Kuinka pieleen palvelutuotannossa voidaankaan mennä ennen kuin edessä on totaalinen kapina? Kun virkeiden, aikaansa seuraavien ysikymppisten määrä koko ajan lisääntyy, onko mahdollista jatkaa samaa rataa?

Vakavin juonen käänne liittyy eutanasiaan. Siitäkin keskustellaan, ei osoiteta sormella oikeaa vastausta. Itse uskon vahvasti hoitotahtotestamenttiin, ja tämän teoksen luettuani aloin jo kirjoittaa omaani kaiken varalta.

Teoksen luettuani olen jopa helpottunut, etten päässyt lähihoitajakurssille tänä syksynä. Elämäntehtäväni saattaa olla muualla.

 

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s