Vanha pää nuoren naisen harteilla

Leski nunna kurtisaaniKiinalaisen Lin Yutangin (1895-1975) Leski, nunna, kurtisaani (WSOY, 1953, suom. Kristiina Kivivuori) vaikutti nimen perusteella romanttiselta fiktiolta, mutta jo johdannosta tuli ilmi, että teos oli aivan muuta, uudelleentulkittuja kansantarinoita, jotka Yutang valitsi kuvaamaan kiinalaista mentaliteettia ulkomaailmalle. Yutangin nimeen olen kyllä törmännyt ja tunnistin hänet länsimieliseksi kiinalaiseksi emigranttikirjailijaksi, mutta jostain syystä oletin hänen olevan nainen. Pieleen meni, hän oli mies, jolla oli pitkän kirjailijanuran ja Nobel-ehdokkuuden lisäksi yliopistoura ja ura keksijänä – hän mm. kehitteli kiinan merkkikielistä kirjoituskonetta ja hammasharjan, joka annostelee tahnaa automaattisesti.

Vaikka en aina lämpene teoksille, joissa vierasta kulttuuria ”käännetään” länsimaisille helposti purettavaan muotoon, tämä teos oli kerrassaan hurmaava. Teoksessa on kolme pitkää novellia, joissa kaikissa päähenkilöinä on naisia, hyvin neuvokkaita ja eteenpäin pyrkiviä sellaisia. Kaksi tarinoista sijoittuu lähemmäs nykyaikaan, ensimmäinen aivan  teoksen julkaisuhetkeen, jolloin kansantasavalta oli syntynyt. Kolmas tarina juontaa juurensa vuoteen 1595, mutta on elänyt kiinalaisten suissa elävänä legendana eri formaateissa vuosisatoja.

Pidin eniten nunnan tarinasta, sillä siinä osoitettiin buddhalaisen luostari-instituution joustavuus ja sen antamat mahdollisuudet naisten itsenäistymiseen. Siinä ylhäisen virkamiehen perhe matkustaa rouvan toiveesta kaukaisilla vuorilla sijaitsevaan luostariin kantotuoleilla. Heillä on mukanaan huutolaistyttö Huants’uu, jonka rouva on pelastanut prostituution ikeestä, joka heti ihastuu luostarin elämään ja haluaa jäädä sinne noviisiksi. Jopa rouvaa luostarielämä houkuttelee, vaikka nunnien mukaan rouva kykenee saamaan korkeamman buddhalaisen viisauden oppineelta mieheltään kuin heiltä. Luostarissa he ystävystyvät erityisesti Jijyn-nimisen nunnan kanssa, joka viihdyttää seuruetta uskomattomilla tarinoillaan luostarissa käyneistä miesvieraista. Luostarit kun elivät pitkälti vieraiden jättämillä lahjoituksilla, ja siksi nuorten noviisien ensisijainen tehtävä oli vieraiden viihdyttäminen. Olennainen rajanveto luostarin ja ilotalon välillä oli, ettei luostarissa kuulunut nukkua vieraiden kanssa samassa huoneessa. Näihinkään rikkomuksiin ei kuitenkaan suhtauduttu jyrkästi, vaan parhaimmat tulot luostari sai nunnien salaisilta rakastajilta. Jijyn (”Ylimaalliset pilvet”) on maailmannainen, mutta samalla erakko ja henkisen tiedon etsijänä ehdoton – häntä ei kiinnosta naimakaupat rikkaiden paksumahaisten kosijoiden kanssa. Hänellä on sanonnan mukaan ”vanha pää nuoren naisen harteilla”, ja lopulta hän päätyy vaeltavaksi askeetiksi.

Lesken tarinassa tutkitaan sitä, mitä syrjäkylällä tapahtuu, kun kielletty teatteriryhmä saapuu heitä viihdyttämään (vallankumouksen jälkeen teatteritaide oli sallittua vain kaupungeissa, maaseudulla sitä pidettiin haitallisena). Kurtisaanin tarina on riipivän traaginen kuvaus pekingiläisen korkean luokan ilotytön ja yliopisto-opiskelijan suhteesta ja naima-aikeista – periaatteessa naisen arvosta, jota mitataan vain hänen kauneutensa aikaansaamalla lisäarvolla. Se kertoo myös ihmisen universaalista juoruilunhalusta ja tarpeesta etsiä sijaiskokemuksia tilanteista, joihin suurin osa meistä ei itse koskaan uskaltaisi heittäytyä. Itse löysin siitä jopa puhdasta feminististä raivoa, joka purkautuu itsetuhoisesti, kun muutakaan purkautumiskanavaa ei ollut.

Yutang kuljettaa lukijansa tyypilliseen syrjäkylään, suur- ja provinssikaupunkeihin ja eristyneeseen vuoristomaisemaan, eli lukukokemus on varsinainen grand tour. Ruokaa maistellaan viiden maun klassisen paletin mukaan, välillä ryypätään estottomasti, välillä taas filosofoidaan Taivaan rangaistuksista pahantekijöille. Kurtisaani-kertomuksen rakkausrunot ovat huikeita ja kelpaisivat luettaviksi irti kontekstistaan. Teoksesta kuultaa läpi myös kirjailijan oma henkinen ja hengellinen etsintä: biografioiden mukaan tämä kristityn pastorin poika aloitti kristittynä, aikuisiässään palasi buddhalaisuuteen ja taolaiseen ja kungfutselaiseen filosofiaan, mutta vanhalla iällä Yhdysvalloissa tuli perheensä kannustuksesta houkutelluksi takaisin kristityn kirkon pariin. Tapa, jolla Yutang tässä esittelee esimerkiksi buddhalaista uskoa, ei kuitenkaan nojaudu mihinkään dogmaan ja tuntuu äärimmäisen sallivalta. Henkilöhahmojen henkinen etsintä hengittää ja tuntuu aidolta.

Kaiken kaikkiaan teos oli täyteläinen, monisyinen ja syvällinen matka Kiinan historiaan, erityisesti naisnäkökulmasta. Olen tässäkin blogissa enimmäkseen esitellyt loistavia kiinalaisia kirjoja, enkä ole montaa kertaa saanut pettyä myöskään kevyemmän fiktion ääressä kuin tämä teos. Tässä on kaikki klassikon ainekset ja toimii taatusti muunakin kuin vieraaseen kulttuuriin ”sisäänheittoteoksena”. Itse sain tästä runollista sielun etsintää puettuna välillä hyvinkin pragmaattiseen pakettiin, jossa vesipuhvelit mylvivät.

PS: Alaviitteessä Yutang vertailee lyhyesti japanilaista zenbuddhalaisuutta kristittyjen kveekarikirkkoihin, siitä näkökulmasta, että molemmat suuntaukset kielsivät papiston merkityksen ja ovat keskittyneet olennaiseen. Kiinnostava näkökulma, enpä ole tullut ajatelluksi.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s