Ulkopuolisuuden eksistentialismi

Pikku jumalatRichard Wrightin Pikku jumalat (WSOY 1982, suom. Kai Kaila, alk. The Outsider ) julkaistiin Suomessa reippaalla kahdenkymmenenkahden vuoden viiveellä, mutta julkaistiin silti. Näitä 50-60-lukujen afroamerikkalaisia helmiä bongaa nykyään lähinnä kierrätyskoreista, mutta onneksi niistäkin – ehkä edelleen kaltaiseni marginaaliväki innostuu niistä.

Romaani on paikoitellen syvällinen eksistentiaalinen pohdinta rodullisesti ”merkityn” ihmisen mahdollisuudesta vapauteen, mutta enimmäkseen värikäs kavalkadi seksiä, väkivaltaa ja todellisuuspakoa. Teoksen ajankohta on vuosi 1950 eli sodanjälkeinen todellisuus, jossa ollaan vasta pääsemässä kommunistivainoihin ja jossa kansalaisoikeustaistelut ovat vasta iduillaan yksittäisten idealistien haaveissa.

Päähenkilö Cross on yrittänyt olla filosofian opiskelija Chicagon yliopistossa, mutta elämän materiaaliset realiteetit ovat pakottaneet hänet postimieheksi. Jouduttuaan kahden kostonhimoisen naisen loukkoon hän on lirissä: vaimo vaatii korkeita elatusmaksuja asianajajan kautta ja vasta 15-vuotias tyttöystävä on raskaana, vaatien myös omaa osuuttaan työmiehen vaatimattomasta potista, uhaten myös alaikäisen raiskaussyytöksellä, ellei mies suostu naimisiin.

Vaikka Crossilla on edistynyt akateeminen sanasto käytössään kuvaamaan maan rotuongelmaa (mutta ei työkaluja ratkaista sitä), hän on myös elinympäristönsä South Siden ghetton kasvatti, jossa ei pärjää puhumalla filosofisista ismeistä. Alkoholi ja prostituutio tuntuvat olevan välittömiä pakopaikkoja kaikkiin ongelmiin. Dominoivan ja yltiöuskonnollisen äidin kasvatusmetodi on tuottanut vastuuta pakenevan, sitoutumiskammoisen miehen, joka ei pysty nauttimaan naisten seurasta muuten kuin seksuaalisessa mielessä. Omituinen yhteensattuma mahdollistaa Crossin paon tunkkaisesta perhekuviostaan ja alkuperäisestä identiteetistään. Ensin hänestä tulee (epäonnistuneesti) memphisiläinen Humu-Charlie, sitten (onnistuneemmin) harlemilainen Lionel Lane. Identiteettivarkauden teema on herkullinen, sillä tässä osoitetaan, kuinka se paperilla toimivan yhteiskunnan piirissä oli aikanaan mahdollista.

Teos kuljettaa lukijan erikoiselle pakomatkalle Chicagosta New Yorkiin, jossa Crossista tulee miltei vastoin tahtoaan valkoisten kommunistien maskotti Greenwich Villagessa. Kommunistipariskunta Gil ja Eva haluavat mustan miehen alivuokralaisekseen osoittaakseen fasistishenkiselle vuokraisännälleen kaapin paikan. Crossille osoitetaan ennaltamäärätty paikka puolueessa, joka ei niinkään riipu miehen omasta tahdosta tai poliittisesta heräämisestä, vaan tottelemisesta ja alistumisesta. Cross suhtautuu kommunismiin epäilevästi eikä ehdi liittyä jäseneksi. Vallanhimoisia ”pikku jumalia” löytyy kaikista poliittisista leireistä, eikä auktoriteetteja karttava Cross näe muuta mahdollisuutta kuin heidän eliminointinsa.

Teoksen juoni on nopeatempoinen ja äärimmäisyyksiin tukeutuva. Suurin osa henkilöhahmoista, sekä mustista että valkoisista, on elämänsä ja valintojensa suhteen hajalla. Vakat löytävät kansiaan suttuisissa juottoloissa ja majataloissa ja kaikkialla soi raukea jazz, Crossin pelastuksen musiikki äidinvallan ankeasta ikeestä. Tunnelmat ovat vahvoja ja mukaansatempaavia ja sinänsä mitättömät sivuhenkilötkin, kuten Crossin satunnaiset naisystävät matkan varrella, ovat täysverisiä, tuntevia ihmisiä. Pelastavaksi enkeliksi nousee valkoihoinen taidemaalari-Eva, joka päätyy asumaan suojattinsa kanssa keskelle syvintä Harlemia ja näin rikkomaan yleisesti hyväksytyn roturajan.

Ihan klassista eksistentialistista kirjoittamista teksti ei ole (jos tätä vaikka verrattaisiin Camus’n Sivulliseen), sillä Wright käyttää paljon aikaa ja tupakkaa päähenkilönsä psykologiseen ymmärtämiseen, sen sijaan että näyttäisi tämän totaalisen vieraantumisen ihmisyyden lainalaisuuksista. Huolimatta tekemistään rikoksista Cross pysyy humaanina, melkein sympaattisena olentona, johon lukija voi samastua, vaikkei kaikki tekojen motiivit avautuisikaan. Teosta voi myös lukea rikosromaanina, sillä iso osa juonesta liittyy mystisten murhien tutkintaan ja poliisien rodullisiin ennakkoluuloihin.

Romaanin ajallinen ulottuvuus on kiehtova, sillä monimutkaiset tapahtumat tiivistyvät korkeintaan pariin viikkoon. Oikeastaan jännittävin tapahtuma liittyi talviyöhön Chicagossa, josta en onnistunut tässä tekemään juonipaljastusta. New Yorkin tapahtumat olivatkin tässä jollain tapaa ”tårta på tårta”, eli olisin hyvinkin voinut lukea kaksi erillistä kirjaa samaisesta Crossista. Kaiken kaikkiaan loistava aloitus kirjavuodelle 2015, ja samaa toivon kaikille blogini lukijoille!

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s