Valita hame ja kuolla?

mustalaisaidinkehtolaulu (1)Marja Björk kuuluu vakiolukemistooni – tänään työn alla on jo neljäs äskettäin breikanneen tuoreen kirjailijan teos, Mustalaisäidin kehtolaulu (Like, 2014). Jo lähtökohdiltaan minulla oli ennakkoluuloja teoksen suhteen, sillä en pitänyt todennäköisenä, että kukaan kaajo voisi kirjoittaa uskottavaa kertomusta romanikulttuurista. Björkin muu tuotanto on ollut kauttaaltaan yhteiskunnan normeja kyseenalaistavaa ja provosoivaa – samaa odotin tältä romaanilta, tosin hieman pitkin hampain.

Minussa kai asuu pieni kulttuuriromantikko tai essentialisti: uskon edelleen, että kulttuurivähemmistöjen asemasta kirjoittavat parhaiten ja uskottavimmin niihin kuuluvat henkilöt. Fiktion suhteen tilanne on kaksipiippuinen: uskon Virginia Woolfin tapaan, ettei kaunokirjallisuudella ole kansallisuutta (tai etnisyyttä), mutta samalla olisin varovainen ja huolellinen astuessani kirjoittajana varsinkin realistisen representaation vähemmistöhenkilöhahmojen ihon alle. Tämä teos on melkein inhorealistinen ja kuvaa romanien kokemaa diskriminaatiota ja syrjään jäämistä noin viidenkymmenen vuoden aika-akselilla. Suoraan sanottuna olisin nauttinut teoksesta enemmän, jos siinä olisi ollut enemmän puhdasta fiktiota, jotain tarunomaisuutta tai maagista realismia. Olisin halunnut kirjaan enemmän romanikulttuurin vahvuutta ja viisautta. Kyse on enemmän tyylilajin valinnasta kuin oikeudesta representoida ”toista”.

Teoksessa seurataan kolmen sukupolven romaninaisten kohtaloita – Sikrin, Maritan, Assin ja Teresan. Sikri ja hänen miehensä Väinö onnistuvat hankkimaan oman talon pieneltä paikkakunnalta ja osoittavat jonkun asteen integraatiota valtavirtayhteiskuntaan. Väinön lempisana on ”etistys” ja hän on kova neuvomaan lapsiaan yhteiskunnallisista oikeuksista ja velvollisuuksista. Liian monta lasta synnyttänyt Sikri kuitenkin pelkää viranomaisia ja monesti hänelle ehdotetaan sterilisaatiota ratkaisuksi köyhyyteen. Marita, Sikrin tytär, saa aviottoman lapsen ja jää asumaan vanhempiensa luo. Perheen tilanteessa rikotaan monia perinteisiä häveliäisyyssääntöjä. Assi-tytär tulee isovanhempien kasvattamaksi siinä vaiheessa, kun Marita löytää uuden miehen. Assi on tatuoitu kapinallinen, kun taas Maritan nuorempi tytär Teresa valitsee raskaimman hameen ja miehensä suvun konservatiivisen komennon.

Marita on kiinnostunut sukututkimuksesta ja sukunsa tarinoiden muistiin panemisesta, mutta kokee sukututkimuskurssin aikana tulleensa huijatuksi ja haluaa rahat takaisin, sillä ei hänen sukuaan voi tutkia perinteisin metodein. Hän haluaisi antaa kirjoitustehtävän tyttärelleen Assille, mutta pelkää samalla Assin kirjoittavan jotain sopimatonta ja provosoivaa. Romanikulttuurin sisällä on paljon rajoituksia siinä, mitä suvusta saa kertoa. Jos vanhemmuuteenkaan ei mielellään viitata isyytenä tai äitiytenä, se tekee suvusta puhumisen vaikeaksi. Sukututkimuksen ja muistin näkökulmasta romaanissa oli oivaltavia ”pointteja”, jotka informoivat meitä kaikkia romanisuvuista kiinnostuneita.

 

Hameista kirjassa keskustellaan paljon, ja keskustelusta tulee mieleen jo parikymmentä vuotta länsimaissa käyty debatti musliminaisten hunnuista. Romaanin naisilla on hyvin erilaisia näkemyksiä siitä, millainen hame on hyväksyttävä ja missä iässä se kuuluisi pukea. Maritan mukaan hame on omanlaisensa kuolemantuomio: se symboloi naiseuden ja kotiäitiyden taakkaa, alistumista sääntöihin, jotka pitävät naisia paikoillaan valtavirtayhteiskunnan ulkopuolella. Marita kuuluu siihen ikäluokkaan, joka 80-luvulla kutsuttiin romanien erityiskoulutukseen. Kurssituksen kuvaus on mielenkiintoista, sillä Björk osoittaa siinä romaniväestön sisäisen heterogeenisyyden esimerkiksi koulutustason ja lukutaitoisuuden saralla. Naisten ompelukurssi ei johda kenenkään työllistymiseen, sillä naisilla ei ole varaa maksaa toisilleen hameen ompelupalveluista. Myöhemmällä miesten ja naisten yhteisellä kurssilla syntyy lähinnä sivusuhteita.

En osaa muodostaa vahvaa mielipidettä teoksesta, sillä koin sen samalla uskottavaksi ja sosiaalipornahtavaksi. Koen, että ainoa pätevä teoksen kommentaattori olisi romanilukija, enkä ole vielä törmännyt romanien omiin arvioihin kirjasta. Tuntuu, että Björk on tutustunut romanikulttuuriin sisältäpäin pitkän ajan ja tuntenut henkilöitä, jotka suhtautuvat omaan kulttuuriinsa hyvin kriittisesti. Sikrin ja Väinön henkilöhahmoihin ihastuin, mutta nuorempien polvien elämän kuvaus tuntui paikoitellen masentavalta ja fatalistiselta. Työttömyyden, köyhyyden, perheväkivallan, huumeiden ja koulutusvajeen kanssa kamppailevien äitien ja tyttärien elämässä ei näytä olevan paljoakaan toivoa. Lupaavasti alkanut kirja lässähtää loppua kohti ja jättää lukijan surulliseksi. Välillä myös tuntui, että luin enemmän sosiologian oppikirjaa kuin kaunokirjallisuutta.

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s