Brachiosauruksen yöt

Animal tristeDinosaurustutkija tapaa hyönteistutkijan työpaikallaan berliiniläisessä museossa pian muurin murtumisen jälkeen. Mitä muuta tästä voisi syntyä kuin epätoivoista, intohimoista rakkautta? Monika Maronin Animal triste- rakkauden jälkeen (Otava, 1999, suom. Jukka-Pekka Pajunen) on erikoinen rakkausromaani, joka onnistuu tiivistymään koko Saksojen jaon historian 224 sivuun luennoimatta mistään.

Juoni ei ole kummoinen: eronnut keski-ikäinen nainen tapaa varatun keski-ikäisen miehen, ja he tapaavat salaa syrjäisissä baareissa ja naisen kotona. Lemmenpesä on naisen keräämien lihansyöjäkasvien vierellä – eroottisiin kohtaamisiin liittyy siis elementti lihallista kauhua. Nainen vaikuttaa työlleen omistautuneelta erakolta, eikä mieskään hauenvärisine silmineen alfauroksen kastiin tavoittele. Naisen historiaan mahtuu jälkeä jättämätön avioliitto ja tytär, joka asuu milloin Australiassa, milloin Kanadassa. Hän ei pahemmin kaipaa muita kuin rakasta Franziaan, joka tarinan kertomahetkellä on ollut jo kauan kuollut.

Nainen on vakuuttunut, että olisi tavannut Franzinsa jo nuorena, ellei heidän välilleen olisi rakennettu muuria. Muurin vuoksi Franzin sai vääränlainen nainen, sellainen, joka kerää antiikkihuonekaluja ja arvoposliinia. Nainen jäi lapsena itäpuolelle, eikä saanut nuoruudessaan hyötyä jenkkisotilaiden antamista purukumeista tai suklaapatukoista, vaan sai sen sijaan opetella Lenin-hymnejä. Naisen ja Franzin ikäluokan kokemuksissa on kuitenkin paljon yhteistä siitä huolimatta, että ovat tulleet eri ideologioiden kasvattamiksi. Pikkuporvarilliset perhedraamat eivät kadonneet minnekään sosialismin vallattua idän, niitä vaan esitettiin eri muodoissa.

Kuten jo romaanin nimestä voi päätellä, eläimillä on suuri symbolinen rooli kertomuksessa, myös muilla kuin dinosauruksilla ja muurahaisilla. Riemullisin hahmo on itäberliiniläinen Parcival-koira, jonka hoitajuudesta eronnut näyttelijäpariskunta käy huoltajuuskiistaa (arviolta 60-luvulla). Koiran omistajuus päätyy oikeuteen ja teatterin johtaja syyttää naispuolista osapuolta näytelmän sabotoinnista, kun tämä veti Parcivalin pois koiraroolista. Koiraverojen tunnollisena maksajana nainen kuitenkin voittaa jutun, ja siitä tulee kaveripiirin suuri legenda. Ystävykset kokoontuvat vielä muurin kaaduttuakin muistelemaan tapausta.

Päähenkilö kertoo tarinaansa hamassa tulevaisuudessa, ehkä 2020- tai 30-luvuilla – vuosiluvuilla ei ole tässä merkitystä. Ehkä hän on jo dementoitunut tai yksinkertaisesti niin vanha, että turhat yksityiskohdat voi jo unohtaa. ”Itä” ja ”länsi” ovat ilmansuuntinakin jo haihtuneet, eikä hän ainakaan muistele DDR:läistä nuoruuttaan puutteen eikä ankeuden tyyssijana. Ainoa asia, joka naista hämmentää on rajaton mahdollisuus lennellä ympäri maailmaa, mihin hän ei koskaan totu, vaikka yrittää. Naisen asennetta maailmaan kuvaa se, ettei hän ainoalla Amerikan-matkallaan koskaan pääse Massachusettsin Pliny Moodin puutarhaan (jossa on hänen työlleen merkittäviä esihistoriallisia linnunjälkiä), vaan jää pelkojensa ja paniikkihäiriönsä vangiksi newyorkilaiseen loft-asuntoon.

Teos oli näkökulmaltaan ja kerrontatekniikaltaan virkistävän outo, ja muistutti minua vähän Marguerite Durasista tai Herta Müllerista. Durasmaista potkua tekstissä oli rakkaussuhteen kiihkeyden tasolla; müllermaista feministististä poliittista analyysia idän ja lännen välillä oli päähenkilön muussa henkilöhistoriassa (toim. huom. olen lukenut vain yhden teoksen Müllerilta, joten vertaukseni on hätäinen). Romaani osoittaa taas kerran, kuinka vähäisillä aineksilla voi saada aikaan uniikkia jälkeä, kun osaa katsoa maailmaa välillä tarpeeksi matalalta, välillä tarpeeksi korkealta.

Maron osaa puskea teoksen laajalle levinneen melankolian läpi riemullisia anekdootteja ja arjen pikku havaintoja, jotka pitävät tekstiä ja muistoissaan vetelehtivää päähenkilöä pontevasti elossa, kaikesta huolimatta. Ihastuttava tuttavuus, jolta lukisin mielelläni enemmänkin kirjoja, tosin en alkukielellä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s