Rullaluistellen sortovuosia kohti

Annikki ArniKarjala-kirjoja olisi taas ollut tarjolla Metso-kirjaston kierrätyshyllyllä vino pino. Onnistuin nappaamaan mukaani vain yhden. Laulaja-toimittaja Annikki Arnin (1898-1981) muistelmateos Muistat sie viel? (Kirjayhtymä, 1979) ei vakuuttanut kämäisellä kannellaan eikä otsikollaan, mutta päätin antaa sille mahdollisuuden. Teos kertoo Forströmin perheen elämästä Viipurissa vuosina 1905-1914. Perheen vanhemmat olivat savolaista säätyläistöä, Mäntyharjun ja Ristiinan kartanoista, mieleltään fennomaaneja ja nuorsuomalaisia, vaikkakin ruotsinkielisistä suvuista. Viipuriin perhe oli muuttanut isän saatua paikan hovioikeuden tuomarina. Perheen elämä oli hyvin kosmopoliittia ja herraskaista, mutta sen arkea värittivät myös savolaisen palveluskunnan maanläheisyys ja rikas, lievästi ilmaistuna hybridi kielenkäyttö.

Omaelämäkerrallisena tekstinä teos on perinteisen kronologinen, napakka ja monisyinen kuvaus ei pelkästään perhe-elämästä, mutta myös kulttuurihistoriasta ja maamme itsenäisyystaistelusta. Nuoren Annikki-tyttären näkökulma asiaan on jämäkkä, mutta kiihkoton. Vain kerran hänen verensä kuohahtaa kunnolla hänen tavattuaan pietarilaisen kreivittärenalun, joka haukkuu tätä ”kurjan rajamaan tshuhnaksi”. Annikki joutuu myös saattelemaan isäänsä Krestyn vankilaan viidentenätoista syntymäpäivänään – koko hovioikeuden tuomarikunta joutuu vankilaan syyttä suotta uuden ”yhdenvertaisuuslain” voimalla v. 1913. Tuhannet kansalaiset lähettävät vangeille toivotuksiaan ja Eino Leino kirjoittaa heille joulurunon. Vaikka Pietari on nurkan takana Viipurista, metropolissa Annikki kokee muukalaisuutta. Perheen ikkunat ovat enemmän auki kohti Keski-Eurooppaa, jossa vanhemmat reissaavat keskenään jatkuvasti ja kerran lapsetkin pääsevät unohtumattomalle matkalle Itävallan Tiroliin.

Perheen maailmankuva on aikalaiseksi edistyksellinen alkaen isän täydestä tuesta äidin naisasialle ja lastenkasvatuksen uusista tuulista. Tässä pikkulapset kirmaavat kesälaitumilla alasti (täti-ihmisten kauhuksi) eikä mistään ylilyönneistä tunnu tulevan rangaistuksia. Aikaa vietetään korkeakulttuurin foorumien lisäksi ”elävissä kuvissa” ja rullaluisteluradalla, joka on kaupungin suurin villitys v. 1911. Kun perhe muuttaa vastavalmistuneeseen Pietisen palatsiin, he saavat kokea hissin, sähkövalojen ja kahden sisävessan ihmeet. Annikin äiti tilaa naistenlehtiä neljällä kielellä, ja usein Pariisin-matkoilta tuodut vaatteet ovat niin ”ufoja”, että Annikkia kiusataan koulussa niiden vuoksi.

 

viipuri-torkkelinkatu-n14a-10Oikeastaan Annikin henkilökohtainen odysseia pikkutytöstä ”baalien” (eli tanssiaisten) debytantiksi ei hirveästi eroa tämän päivän teinitytön kriiseistä. Hän häpeilee liian lattarintaista kehoaan ja harvoja etuhampaitaan ja saa raivareita äidin ulkonäköön liittyvistä kommenteista rikkoen peilejä. Parasta opastusta tulevaisuuden riiusteluihin hän saa sisäköiltä ja lastenhoitajilta, jotka kaikki ovat tulleet Viipuriin avioaikeissa. Poikien suhteen Annikki kulkee jalat maassa, sillä hän on kuullut liian monien rakkaustarinoiden traagisesta päättymisestä Imatrankoskeen. Poikia tiiraillaan pitkillä promenaadeilla Torkkelinkadulla, joka on kiistaton kaupungin sydän. Nuoret saavat liikkua kaupungilla suht vapaasti, ja vanhempien kommenteista päätellen seurusteluun jopa kannustetaan.

Vaikka tässä kuvataan läpikotaisin porvarillista, ylellistä elämää, Arnin kerrontatapa on tietyllä tavalla solidaarinen myös alempia kansan kerrostumia kohtaan. Palveluskunta on lähinnä nuorta naisväkeä, joita saatetaan itsenäiseen elämään ja joiden kihlajaisia ja häitä juhlitaan. Jokaisella teoksen hahmolla on vahva persoonallisuus, eli tässä ei ole statisteja, jotka tekevät näkymätöntä työtä. Monella tapaa tuon ajan Viipurin hyvinvointi ja kosmopolitismi edelleen hämmentävät, vaikka tämä ei ole ensimmäinen lukemani kaupungin ihmeitä muisteleva teos. Viipurista tuntui olevan lyhyt matka minne tahansa Eurooppaan –  ainakin niillä, joilla oli varaa matkustaa.

Annikki Arni teki pitkän uran iskelmä- ja operettilaulajana ja toimittajana Saksassa, Itävallassa ja Suomessa. Pitkä toimittajanura näkyy tässä tekstissä pyrkimyksenä tietynlaiseen historialliseen objektiivisuuteen (jos sellaisesta voidaan enää puhua näinä postmodernismin aikoina) – vaikka teos kertoo vaikeistakin ajoista, se ei sorru tunteissa vellomiseen eikä yltiöisänmaallisuuteen. Rikkain anti ei ehkä kuitenkaan liity poliittiseen historiaan, vaan kaupunkikulttuuriin ja monikielisyyteen. Jos siis haluat tietää, mitä tarkoittavat pompadour, vengerkka, syyppari, oppsitu ja kyyla, tämä antikvariaattien aarre voisi olla sinulle sopiva sukellus menneisyyteen.

Itse lukisin mielelläni myös Arnin laulajanurasta kertovan muistelman Kultaa ja hopeaa (1971), sillä tykästyin kovasti hänen kirjoitustyyliinsä. Ilmeisesti samalla nimellä löytyy satoja artikkeleita vanhoista Elokuva-aitta-lehdistä.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s