Rytmimunan anatomia

DopplerKun ihmisellä on stressi ja paniikki, parasta terapiaa ovat luottokirjat ja niiden uudelleenlukeminen. Itse en ole jaksanut viime aikoina kovin eläytyä uuteen, mutta olen äärimmäisessä uupumistilassa silti jaksanut tavata vanhaa. Norjalaisen Erlend Loen tuotanto kuuluu tähän valioliigaan kirjoja, joita voi lukea silloinkin, kun mitään muuta ei jaksa.

Doppler (Johnny Kniga, 2005, suom. Outi Menna) on Supernaiivin jälkeen lempiteokseni Loelta. Se kertoo keski-ikäisestä perheenisästä Dopplerista, jolla on poikkeuksellisen suuri sukuelin ja pieni toleranssi ihmisten tyhmyyksiin. Suurinta ahdistusta Doppler kokee esikaupunkialueen Smart Club-automarketista, josta tämän vaimo kantaa perhepakkauksia Lactacyd-pesunestettä alapäähuuhteluun. Hänen poikansakin on juonessa mukana, ja isä epäileekin pojan älynlahjoja tämän pyytäessä tuohon helvetinkoluun joka fucking viikonloppu ikään kuin parempaa retkikohdetta ei olisi olemassakaan. Perhe-elämä tuntuu miehestä yhtäkkiä vieraalta ja tympeältä, mutta häntä ei houkuttele viina eivätkä vieraat naiset. Hän on vain vieraantunut norjalaisten hyvinvoivasta, itseriittoisesta todellisuudesta.

Doppler ratkaisee sosiaalisen ongelmansa jättämällä perheensä ja leiriytymällä läheiseen metsään, kuitenkin syrjään oikeistolaisten koirankusettajien pönötysreiteistä. Oslossahan on lupa leiriytyä vain kolmen päivän ajan samalla alueella; oikeistolainen koirankusettaja saa Dopplerin kiinni itse teosta vasta neljän kuukauden leirielämän jälkeen.

Teoksessa inspiroidutaan vaihtotaloudesta, eletään symbioosissa hirvenvasan kanssa, käydään naapurustossa Toblerone-varkailla ja hoidetaan keskeneräistä isäsuhdetta rakentamalla toteemipaaluja tulevaa veljeyden festivaalia varten. Vaikka Doppler kaipaa yksinäisyyttä ja totaalista eristäytymistä ihmisistä, hän päätyykin kaveeraamaan Düsseldorf-nimisen eläkevaarin ja saman oikeistolaismiehen kanssa, joka halusi ilmoittaa hänestä viranomaisille. Leirillä vierailevat myös hänen vaimonsa (hakemassa aviollisia oikeuksiaan) ja poikansa, jota hän valmentaa pidempää todellisuuspakoa varten.

Dopplerin isä on kuollut, ja riemullisin asia, jonka hän muistaa etäisestä miehestä, on rytmimuna, josta hän innostui kännipäissään etelänlomalla kuunnellessaan hotellin orkesteria. Tästä johtuen hän hautaa isänsä rytmimuna taskussa.

Valitettavasti Doppler päätyy toteamaan, ettei ole eksentrisyydessään vasta kuin lapsenkengissä. Verrattuna Düsseldorfiin, joka rakentaa miniatyyria belgialaisesta taistelusta, jossa tämän saksalainen sotilasisä sai surmansa hän onkin vielä mieto tapaus. Düsseldorfin hän ilmoittaa Norjaa ristiin rastiin-dokumenttiin, joka on suunnilleen ainoa TV-ohjelma, jota hän arvostaa.

Doppler pelkää vaimonsa raivoa, mutta vaimon suhtautuminen miehensä valintaan pehmenee tämän tultua raskaaksi. Mies raahataan synnytyssairaalaan saattamaan kolmatta lasta maailmaan, mutta vaimo ei oletakaan hänen tukeaan Björnstjernen kasvatuksessa, vaan viittaa vaan tulevaan siitosvelvollisuuteen. Erilliset elämät ja satunnaiset kohtaamiset teltassa sopivat lopulta Dopplerin vaimolle mainiosti. Lapsen yltiönationalistinen nimi nauratti minua toisella lukemalla poikkeuksellisen paljon.

Lopulta teos muuttuu yhteiskuntasatiiriksi norjalaisten kansallisista ylilyönneistä ja kuvitelmista omasta erinomaisuudestaan. Doppler huomaakin, että hän haluaa vain paeta tätä maailman mukavinta ja itseriittoisinta kansaa, ei välttämättä koko ihmiskuntaa. Teos onkin kiinnostavassa vuoropuhelussa aiemman teoksen, Tosiasioita Suomesta (2001), kanssa, jossa norjalaisuus peilautuu naapurimaansa patologisen outouden kanssa.

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s