Vaarallisilla vesillä

Paulo_CehSnjkmist__6094Ansa tuli vastaan Prisman käytävällä, enkä osannut ohittaa sitä. Sen kutsuhuuto oli pakottava, vaikka juuri olin onnistunut myymään kirpputorilla kyseisen kirjailijan koko tuotannon. Niin. Hyllyssäni ei ole enää ainuttakaan Paulo Coelhon teosta. Sen sijaan sinne juuri rantautui Maestron elämäkertateos.

Sanomattakin on selvää, että nyt liikutaan vaarallisilla vesillä. Enää en häpeile historiaani Coelhon teoksien suurkuluttajana, mutten välttämättä haluaisi palata Piedrajoen rannalle itkemään. Enkä varsinkaan hankkimaan miehen aforismeilla varustettuja rakkaudellisia kalentereita. Fernando Morais’n teos Paulo Coelho-sanojen alkemisti (Bazar, 2010, suom. Satu Ekman ja Jarna Piippo) toi mieleen monia ristiriitaisia lukumuistoja. Se valotti yksityiskohtaisesti varsinkin Coelhon alkutuotannon luomisprosesseja ja niitä pariakymmentä pitkää vuotta, jolloin Coelho haaveili menestysromaanin kirjoittamisesta saamatta silti aikaan mitään kunnollista.

Paulo Coelhon romaaneissa on paljon omaelämäkerrallisia elementtejä. Elämäkertaa lukiessa huomaan, että Coelho on matkustanutkin lähestulkoon kaikkiin uskomattomien fiktiivisten vaellustensa kohteisiin, moniin jo kauan ennen romaanien luomista. Coelhon nuoruusvuodet olivat levottomat, täynnä poliittisia, seksuaalisia ja huumekokeiluja. Mielisairaalat ja vankilat tulivat tutuiksi, ja varsinkin 70-luvulla sotilasdiktatuurin agentit pitivät häntä silmällä tiiviisti. Tyttöystävät ja vaimokokelaat vaihtuivat tiheään tahtiin varsinkin, kun suurin osa naisista ei lämmennyt hänen polyamoristisiin ehdotuksiinsa. Morais käy sekavia vaiheita läpi yksityiskohtaisesti, ja välillä tuntuu, että tiivistys olisi ollut paikallaan varsinkin lyhyimpien suhteiden kohdalla. Brasilialaisesta näkökulmasta teos varmasti aukeaa omanlaisenaan juorukalenterina, mutta eurooppalaista lukijaa ei välttämättä kiinnosta jokaisen tyttöystäväkandidaatin perhetaustat.

Coelho hippieKiinnostavinta teoksessa on Coelhon esoteerinen ja myös masentuneisuuteen ja vainoharhaisuuteen taipuvaisen persoonallisuuden syväanalyysi. Morais ottaa teoksensa päähenkilön vakavasti, mutta käyttää myös kirjailijan vapauttaan kuvata Coelhoa ei aina niin mairittelevassa valossa. Varsinkin taikauskon vaikutuksista arkeen syntyy tahatonta tai tahallista komiikkaa. Miehen elämässä oli ainakin kymmenen vuoden jakso, jolloin hän ei tehnyt mitään merkittäviä päätöksiä konsultoimatta I Ching-taulua. Saatananpalvontakausi oli synkin jakso, joka muuttui katolisen mystisen salaseuran jäsenyydeksi eeppisellä Euroopan-matkalla. Amsterdamilaisen hotellin ruokasalissa Coelho kohtaa Mestari J:n, joka kehottaa häntä matkustamaan viikinkimuseoon Osloon, jossa ensimmäinen initiaatio mystikon tielle tapahtuisi. Elämäkerran narraatiossa onkin keskiössä tietynlainen fatalismi, tai pyhien merkkien seuraaminen. Tämä on poikkeuksellista, mutta myös auttamattoman elitististä – Coelholla oli jo ennen kirjallista läpimurtoaan niin paljon varallisuutta, että hän pystyi muuttamaan matkasuunnitelmiaan ja seuraamaan sydämensä ääntä melkein minne tahansa maailmassa.

Teos kertoo myös brasilialaisten kirjallisuuskriitikkojen nihkeästä suhtautumisesta Coelhon maailmanmaineeseen. Monet kriitikot ovat teilanneet kaikki hänen teoksensa lukematta niitä. Älykköjen on vaikea hyväksyä simppelillä kielellä kirjoittavan populistikirjailijan massasuosiota, vaikka Coelho onkin saanut aikaan positiivisia muutoksia myös synnyinmaansa kirjallisilla markkinoilla. Hänen pyrkimyksensä on ollut viedä kirjat eritoten vähävaraisen lukijakunnan pariin, eli julkaisemaan nopeasti halpoja pokkariversioita. Coelhon kirjailijapersoonassa yhdistyvät elitistinen hedonismi ja kansanomaisuus – halu demokratisoida kirjamarkkinoita.

 

Minuun kolahti eritoten Coelhon perinantamattomuus haaveensa toteuttamisessa. Tunnistin nuoruusvuosien sekoiluista palasen itseänikin, vaikka omat kokeiluni eivät koskaan saavuttaneet näitä mittakaavoja. Luova hulluus oli Coelholla elämää ilman kompromissejä; menestyskirjailijana hän on kenties joutunut miellyttämään valtavirtayhteiskuntaa laajemmissa määrin. Brasilialaiset kriitikot edelleen arvostavat Coelhoa laulunsanoittajana ja teatterimiehenä – hänhän toimi maan vasemmistolaisissa underground-piireissä aina varhaiseen keski-ikään saakka tehden ”oikeaa” (lue: mahdollisimman huonosti myyvää) taidetta.

Teos varmasti inspiroi meitä kaikkia hitaita kirjoittajia, joiden läpimurto on vielä sumun peitossa. Siinä parasta oli, että kirjoittaja on etäännyttänyt itsensä sopivasti kohteestaan eikä sorru kielellisesti Coelhon imitaatioon. Uskoisin, että teos on puhutellut myös kohdettaan. Erittäin kattava lukukokemus, suosittelen myös niille, jotka suhtautuvat Coelhon tuotantoon skeptisesti.

(Alempi kuva: Coelho v. 1970 Roomassa.)

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s