Keltainen päältä, valkoinen sisältä

PP Wong 3Pitkästä aikaa ratkesin tilaamaan kirjoja Britannian Amazonilta. En edes tiedä, onko se kovin kannattavaa, sillä kirjojen halvoista hinnoista huolimatta postimaksut ovat ruhtinaallisia. Tällä kertaa toimituksessakin meni yli kaksi viikkoa, kun aiemmin kirjapaketit ovat saattaneet saapua muutamassa päivässä. Tilasin vielä enimmäkseen ns. mainstream-kirjallisuutta, josta osa on taatusti saatavilla Tampereella. Erikoisin löytöni oli ensimmäinen Britanniassa julkaistu kiinalaistaustaisen kirjailijan romaani, PP Wongin teos The Life of a Banana (Legend Press, 2014).

Brittein saarilla afrikkalais-, karibialais- ja intialaistaustaiset kirjailijat ovat olleet suuressa huudossa jo pari-kolmekymmentä vuotta. Japanilaistaustaisista pitkän linjan tekijöistä tunnetaan ainakin Kazuo Ishiguro, jonka tuotantoon pääsin käsiksi kunnolla vasta äskettäin. Monikulttuurinen, postkoloniaali kirjallisuus on mielestäni se kulttuurinen lisäarvo, jota Brittein saaret jatkuvasti tuottavat ilahduttamaan myös meitä, jotka elämme vielä monokulttuurisuuden illuusiossa. Siksi onkin hämmentävää huomata, että saarten kiinalaisperäiset maahanmuuttajat ovat pysyneet kokemuksistaan hiljaa.

Monilahjakas PP Wong tunnetaan enemmän näyttelijänä kuin kirjailijana, ja taustalla on mm. oikeustieteen ja antropologian opintoja LSE:ssä. Esikoisromaaninsa julkaisun jälkeen hän perusti Bananawriters-yhteisön kannustamaan muitakin Britannian kiinalaisia julkaisemaan tarinoitaan.

SAM_2501The Life of a Banana voisi olla nuortenkirja, tai sen kohdeyleisö ei ole fiksoitunut iän perusteella. Tapaamme 12-vuotiaan kertojatytön, Xing Lin, jonka nimeä perusbritit eivät millään meinaa oppia lausumaan oikein. Brittien yleinen tietämättömyys kiinalaisesta kulttuurista hämmentää; ehkä sivistyneimmät heistä tunnistavat Mulan-elokuvan Disney-prinsessan. Xing Li ja hänen isoveljensä Lai Ker jäävät orvoiksi isän kuoltua kivessyöpään ja äidin kärvennyttyä kiinalaisen pikaruokalan keittiöpalossa. Teinien mummo, varakas ja dominoiva Rose, alkaa lasten huoltajaksi, ja samalla teinit joutuvat oppimaan uuden elämäntyylin ja armeijamaisen kotikurin. Nuoret muuttavat köyhästä Itä-Lontoosta Kensingtoniin ja heidät pannaan parhaisiin yksityiskouluihin. Samalla he saavat tottua kokkeihin, sisäköihin ja autonkuljettajiin.

Xing Litä kiusataan uudessa koulussa julmemmin kuin aiemmassa. Rikkaiden perheiden kakarat ottavat kaiken ilon irti koulun harvojen etnisesti poikkeavien nuorten ivaamisesta. Xing Lin kiusaaminen menee fyysisen pahoinpitelyn puolelle, jolloin mummo hoitaa tilanteen varsin epätyypillisesti. Kiusaaja, koulun seksikkäin tyttö, paljastuukin olevan muita kolme vuotta vanhempi, sillä hän ei ole päässyt aikoihin luokaltaan. Motiivi silmittömään kiusaamiseen löytyykin kotoa: tytöllä on uusi kiinalainen äitipuoli, joten hän päättää kostaa jokaiselle ”banaanille”.

Minusta hauskin osio on teinien ja mummon yhteinen matka ”juurille” Singaporeen, eihän Xing Li ole koskaan käynyt missään Bathia kauempana. Singaporelainen paikalliskulttuuri alkoi kiinnostaa, erityisesti ruoan ja biletyksen näkökulmasta. Playboyn elkeet omaavan serkkunsa kyydissä kaksitoistavuotias tyttö pääsee kaupungin kuumimmille klubeille. Papereita ei kysytä ja drinksujakin tarjotaan. Hyvinvoivan saarivaltion kulttuurissa esiin nousee hedonismi, ja tietysti surullisenkuuluisat perfektionistiset säännöt julkisessa elämässä.

Juonessa on monia traagisia käänteitä, jotka kertovat paljon kiinalaisen kulttuurin lojaliteeteistä ja moraalikoodeista. Henkilöhahmot ovat kerrassaan loistavia, ei pelkästään koomisia, vaan enemmän tragikoomisuuteen nojautuvia. Suvun miehet ovat kokonaan paitsiossa ja heidän kohtaloistaan valehdellaan ulkomaailmalle. Xing Lin kuolleeksi julistettu isoisä löytyy singaporelaisesta vanhainkodista, ja enon mielisairautta peitellään kuin lepraa. Uncle Ho on oikeasti pelottava hahmo, jonka tervehtymiselle ei anneta paljoa toivoa.

Sivuhenkilöissä on myös paljon potentiaalia. Xing Lin parhaan ystävän Jayn kotiolot ovat kenties vielä mutkikkaammat kuin hänen; kiinalais-jamaikalaiset vanhemmat ovat saaneet kärsiä vielä törkeämmistä kommenteista kuin pelkästään keltaiset ”banaanit”. Jayn hahmo on niin lutuisen rakastettava, että hänet haluaisin syödä. Klassista musiikkia työkseen tekevän jamaikalaisen isähahmon kohtalokaan ei ole ihan kadehdittava. Minusta tässä revitellään mahtavasti myös muiden etnisyyksien stereotypioilla ja tuodaan etnisesti hybridin elämän tavallinen arki esiin ilman turhaa hypetystä.

Teosta on verrattu Sue Townsendin Hardianus Mole-sarjaan, mutta en näkisi yhtymäkohtaa ”yksi yhteen”. Xing Lin kertojan äänessä on jotain samaa naiivin, mutta hyväntahtoisen Hadrianuksen kanssa. Xing Li on Hardianuksen lailla hieman höntti, eikä ainakaan luokan priimusmateriaalia, joksi kunnianhimoinen isoäiti tahtoisi tätä koulia. Tavallisen teinitytön olemuksessaan Xing Li on sopivan universaali hahmo, johon myös ei-kiinalainen lukija voi samastua. Xing Lin kielenkäyttö on paikoitellen hieman latteaa, tai liian teinixiä omaan makuuni. Muuta huomautettavaa teoksessa ei olekaan, vaan PP Wong on saanut aikaan mieleenpainuvan, jännittävän ja uusia kysymyksiä herättävän debyyttikirjan maansa kirjallisella kartalla. Cheers to that!

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s