Lutka nimeltä Aika

SAM_2509Enpä tältä istumalta keksi tylsempää kirjailijanimeä kuin John Green. Silti hänen bestsellerinsä The Fault in Our Stars (Penguin Books. 2012) on kutsunut minua heti sen julkaisun jälkeen, mutta kesti kolme vuotta orientoitua kaikkien aikojen itkettävimpään tarinaan.

Koska olin lukenut teoksesta monia liikuttuneita arvioita, osasin varautua. Jos olisin lukenut teoksen kylmiltään, olisin taatusti itkenyt. Silloin kun tietää teoksen takuuvarmasti itkettävän, sitä rakentaa valmiiksi suojamuurin jo itkettyjä kyyneleitä vastaan. Syöpätarinoita en ole koskaan keräillyt, koska lähipiirissäni on ollut tarpeeksi syöpää muutenkin. Sanottakoon silti, ettei Tähtiin kirjoitettu virhe ole nyyhkytarina.

Teoksessa viljellään paljon sarkasmia ja mustaa huumoria. Lukija imaistaan sisään säälittävään syöpänuorten maailmaan tehokkaasti heittämällä hänet tunkkaisen seurakuntatalon tukiryhmään, jossa muistellaan edesmenneitä rukoillen. Kuitenkaan Hazelilla ja Augustuksella ei ole muuta tilaa, jossa puhua tilanteestaan. Varsinkaan Hazelilla, joka on ollut poissa koulusta jo kolme vuotta rankkojen hoitojensa vuoksi. Hazelin syöpä on levinnyt keuhkoihin, ja etäispesäkkeitä voidaan eliminoida vain lääkkeillä, jotka aiheuttavat keuhkojen vesipöhöä. Tyttö joutuu kivuliaisiin nesteenpoisto-operaatioihin, joita kukaan ei toivoisi pahimmalle vihollisellekaan. Gus on menettänyt toisen jalkansa, mutta ei se vielä mitään, sillä Isaacilta poistetaan pian toinenkin silmä. En edes tiennyt, että silmäsyöpää on olemassa ennen kirjan lukemista.

Hazelin ja Augustuksen rakkaustarinassa on jotain yhteistä muinaisen Love Storyn kanssa, tosin tässä molemmilla on kuolemantuomio ja he ovat jo tulleet sinuiksi, Shakespearea siteeraten, ajan lutkamaisuuden kanssa. Vaikeinakin aikoina älykkäitä nuoria ovat lohduttaneet kirjat ja tietokonepelit. Isaacin viimeisten pelisessioiden kuvaus ennen silmänpoistoa oli karuhkoa luettavaa. Sen sijaan Hazelin ja Augustuksen yhteinen matka Amsterdamiin tapaamaan kirjailija Peter van Houtenia nosti tarinan ylös synkkyydestä. Matkaan nuorten vanhemmilla ei olisi ollut varaa, sillä hoidot ovat vieneet kaikki heidän säästönsä. Apuun tulee säätiö, joka toteuttaa syöpälasten viimeisiä toiveita. Hazel on jo toteuttanut omansa kolmetoistavuotiaana matkaamalla Disneylandiin, mutta Gusilla on vielä optio käyttämättä.

Hazel on kokenut, että vain tuntematon, julkisuudesta kadonnut kirjailija van Houten on ymmärtänyt, miltä hänestä ”ammattisairastajana” tuntuu. Valitettavasti mies osoittautuu alkoholisoituneeksi muumioksi, joka ei kykene kohtaamaan ketään kanssaihmistä ilman ironista maskia. Hänen ainoa yhteytensä ulkomaailmaan on yksityissihteeri Lidewij, jolle maksetaan ruhtinaallisesti ilkeyksien kuuntelemisesta. Kahden elävän, mutta pian kuolevan nuoren lukijan kohtaaminen on miehelle liikaa, ja hän sössii fanitapaamisen viimeisen päälle. Onneksi Amsterdamilla on kahdelle uupuneelle nuorelle muutakin annettavaa, vaikka he eivät jaksa kävellä läpi Rijksmuseumin Hazelin äidin tahdissa.

Teoksen pelastavat imelyydeltä nuorten kielellinen lahjakkuus ja tarkat yhteiskunnalliset havainnot. Indianapolis, kaupunki, jossa nuoret kasvavat, esittäytyy kulttuuria halveksuvana junttilana, jossa ei taida asua ainuttakaan lasta saanutta normaalipainoista aikuista. Terveiden nuortenkaan arki ei esittäydy erityisen stimuloivana, eikä Hazel varsinaisesti kadehdi ostareilla hengaavia shoppaajaystäviään. Vakava sairaus vaan vieraannuttaa hänet vanhojen koulukavereidensa arkisista huolista. Jos syöpälasten tukiryhmä on toinen todellisuus, Gusin kanssa Hazelille avautuu ”kolmas tila”, jossa he voivat hetkellisesti olla muitakin kuin syöpäpotilaita.

Shakespearen sonetti numero 55 ansainnee tässä tulla siteeratuksi kokonaan:

Not marble, nor the gilded monuments
Of princes, shall outlive this powerful rhyme;
But you shall shine more bright in these contents
Than unswept stone besmear’d with sluttish time.
When wasteful war shall statues overturn,
And broils root out the work of masonry,
Nor Mars his sword nor war’s quick fire shall burn
The living record of your memory.
’Gainst death and all-oblivious enmity
Shall you pace forth; your praise shall still find room
Even in the eyes of all posterity
That wear this world out to the ending doom.
So, till the judgment that yourself arise,
You live in this, and dwell in lovers’ eyes.

Jos pidät tästä, pidät taatusti myös Albert Espinosan teoksesta Keltainen maailma (Bazar, 2014), josta löytyy myös arvio tästä blogista. Espinosan teos on astetta valoisampi, mutta huumori on pitkälti samansuuntaista. Jalattomista miehistä ja heidän onnestaan naismarkkinoilla vitsaillaan molemmissa. Mielestäni teos oli kauttaaltaan tyylikäs ja toivottomuudessaan toivoa herättävä nuorisokuvaus, joka taatusti puhuttelee kaikenikäisiä lukijoita.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s