Ensimmäinen Varekseni

il_340x270.703081958_h57aOlin viikonloppuna kovassa kuumehorkassa ja silti luin kolme kirjaa. Taudin syvimmässä rotkossa vedin yhdeltä istumalta Reijo Mäen dekkarin Satakieli lauloi yöllä (Otava, 1987), Vares-sarjan toisen osan ”ulos mukavuusalueelta”-haasteena. Vares-leffojakaan en ole nähnyt, lukenut ehkä vain vähäpuheisen miehen haastatteluja tai muiden arvioita teoksista. Mäki on se isänpäiväkirjailija, jonka teoksia en ole omalle isällenikään hankkinut. Olen pitänyt Jussi Varesta liian kovanaamaisena ja machona salapoliisihahmona makuuni.

Ja machoa meininki kieltämättä oli. Teoksessa ryypätään liikaa, ajetaan tuhatta ja sataa omilla ja vuokramersuilla ja kierrätetään vosuja ukolta toiselle saman edustussaunaillan aikana. Nuorehko Vares on vähemmän macho kuin roistot, hän ajaa 70-lukulaisella vaaleansinisellä Kuplalla, jonka turkkilaiset siirtolaiset ovat koonneet ja on hyvin tietoinen lyhytaikaistenkin hoitojensa e-pilleritilanteesta. Miesten ja naisten työnjako on kuitenkin konservatiivisen jämähtänyttä, eikä ihmissuhteiden analyysiin jää aikaa.

Tilanteen niin vaatiessa Vares muuntautuu helposti aikansa turistipaitaiseksi geelipääksi, ”jäljitelmänilviäiseksi”. 80-luvun loppupuolen suurinta huutoa kun olivat hihattomat tekstipaidat; Vareksen paidassa lukee Physical Ibiza. Kirjailijan paheksuva äänensävy nuorison pukeutumista kohtaan tuntuu jopa huvittavalta ottaen huomioon, että hän on ollut tämän julkaistessaan vasta 29-vuotias. Kaikki kasarimuistot hauskuuttivat, erityisesti matkailuun liittyvät. Ouzo liittyy myös minun ensimmäiseen etelänmatkamuistooni, vaikka olin tuolloin 13-vuotias enkä takuulla saanut juomaa maistaa. Matkamuistot hyllyssä. Jos oikein muistan, niitä oli melkein kaikilla, myös vanhoilla ihmisillä, jotka eivät käyneet missään, mutta lapset ja lapsenlapset toivat. Matkamuistojen vimmaisen ostamisen kulttuuri (on kai vähentynyt tai muuttanut muotoaan, onhan?).

Vareksen lisäksi toinen päähenkilö tarinassa on Ilona Salamander, eliittiherrojen escortti, jolla on paatunut sydän. Vares päätyy ottamaan naisen turvaan luokseen kohdattuaan tämän lentoasemalla, koska tämä pelkää henkensä puolesta. Hän on erikoisen kompleksinen naishahmo, jonka älykkyyttä harva näkee. Pankki- ja liikemaailman hyvä veli-verkostojen ja selustan turvaajien maailma ei minua tässä suuresti säväyttänyt – varsinkin kun Mäki lukee Kauppalehteä ja myös kansainvälisiä sijoituslehtiä paikoitellen hyvin pitkällä kaavalla.

Juonessa on monia herkkupaloja, kuten turkulaisen törky/pornolehden toimittajien elämäntyyli kaikkine roiskeineen. Rolle-magazine, turkulainen vaihtoehto tamperelaiselle törylle, nauratti erityisesti. Rolle-magazinen toimittaja Örjan Kjellbergin journalistinen ote suorastaan mykisti. Hän kehuskelee, kuinka lehden köyhinä aikoina Ipaneman tyttöjen kiimasta pystyi kirjoittamaan Mosel-ravintolan pöydästä. Lähestymistapa on hyvin samanlainen kuin tämän päivän MV-verkkojulkaisulla, joka ei ehkä kirjoita kiimasta, vaan maahanmuuttajien moniavioisuudesta. Uskoisin silti, että Örjankin olisi osannut myös nousuhumalassa kirjoittaa ”enää” eikä ”enään”, mitä esim. Seiskan toimittajat eivät osaa. MV:n kansalaisjournalisteilta odotetaan vain runsasta huutomerkkien käyttöä.

Turusta opin teoksen kautta katsomaan uusia nurkkia – esimerkiksi Raunistulan puukorttelit alkoivat kiinnostaa. Verrattuna tähän lukukokemukseen myöhemmin julkaisun aloittaneet kaupunkiuskolliset dekkaristit kuten Seppo Jokinen ja Markku Ropponen ovat tehneet tarkempaa kartoitustyötä. Taatusti lukijoiden odotuksetkin dekkareilta ovat vuosikymmenten aikana muuttuneet, ja se mikä on kiinnostava yksityiskohta, mikä pilkunviilausta, on jokaisen lukijan päässä. Itse olisin voinut lukea Turun historiallisista kerroksista enemmänkin, mutta historia ei ole Jussi Vareksen lähtökohta elämän tarkkailuun.

En usko, että Vares-hana aukeaa kohdallani maanisena lukuspurttina, mutta ensikosketuksen jälkeen saatan uskaltaa katsoa pari leffaa.

PS: Teoksen kaikki kansikuvaversiot olivat niin ankeita, että laitoin tähän jäljitellyn version omasta parhaasta turistiteepaidastani, joka kävi kuumasti kaupaksi Kreikassa v. 1985. Paita on tehnyt comebackin Jenkkilässä abortin vastustajien piireissä. Tietääkseni alkuperäisessä sloganissa ei ollut mitään perhepoliittista viestiä.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s