Näkymättömästä näkyväksi

Tyttö ja rottaEhdin viime vuonna lukea Jari Järvelän dekkarin Tyttö ja pommi (Crime Time, 2014) ensimmäisten joukossa; Tyttöä ja rottaa (Tammi, 2015) olen hannannut pidempään, vaikka jatko-osaa jäin viime vuonna odottamaan kieli pitkällä. Väliajalla Metro on jo päässyt maailmalle monen kielen käännöksenä ja hänen seikkailuistaan ollaan tekemässä elokuvaa. Ilahdun aina, kun suomalainen kirjailija breikkaa tällä tavalla kansainvälisesti, erityisesti, kun kyseessä on jo kokeneempi tekijä, jota ei ole aiemmin paljoa käännetty. Kansainvälisesti kiinnostavan aiheen löytäminen ei aina ole helppoa, enkä usko, että Järvelä alunperin suunnitteli kansainvälistä läpimurtoa kirjoittaessaan Metron seikkailuista Kotkan teollisissa maisemissa. Oikea kieli on silti löytynyt – ja erityisesti nuorta lukijakuntaa kutsuva.

Toisessa osassa Metro päätyy Tshernobylin lähialueiden tappavasta rappioromantiikasta kodittomaksi graffariksi Berliiniin, jossa hän jakaa elämänsä pietarilaisten Aljoshan ja Vorkutan ja Kotkasta mukaan tulleen Koskelon kanssa. Nuoret majailevat purkutuomion saaneessa betonihirviössä, jossa enimmäkseen asuu kuolemaa odottavia narkkareita. Toiminnan innoittajana on edelleen heidän ylimaallinen gurunsa Banksy, jonka salainen työ sijaitsee vain heidän tuntemassaan seinässä. Kaikki tietävät, että jos taidemaailma saa tietää työn olemassaolosta, se ryöstetään ja kaupallistetaan.

Tästä lähtee liikkeelle erikoinen, häikäilemätön ja raaka tapahtumien seitti, joka nostattaa hiuksia paatuneemmassakin dekkareiden ja toimintaleffojen ystävässä. Edelleenkin kyse on taistelusta julkisesta tilasta, mutta tässä panokset ovat eri luokkaa kuin Kotkan satama-alueella. Firmojen epämääräiset kytkökset, vastuuttomuus, rahanpesu ja talousrikollisten halu esiintyä kunniallisina yhteiskunnan pilareina ovat tässä se konteksti, jossa graffititaidetta korruptoidaan ja sen periaatteita raiskataan. Kun Metro sanoo Kielletty-nimiselle takinkääntäjälle berliiniläisen gallerian kammottavissa avajaisissa: ”tunge se taidemaailma artsyyn perseeseesi”, se tuntuu luissa ja ytimessä, ei pelkästään nokkelana cocktailkutsun repliikkinä.

Sylttytehtaan siirtyminen maailmalta takaisin Kotkaan, venäläisen uusrikkaan pohatan tiluksille, tuntuu jo melkein kohtalon ivalta. Juonellisesti siirtymä kyllä toimii: on esimerkiksi herkullista kokea, kuinka oligarkki isäntä Pavel Putikov tylyttää helikopterilla ökyjuhliin tilattua Hans Välimäkeä huonosta kokkaamisesta. Suomalaiseen korkeakulttuuriin isäntä on tutustunut mm. tilaamalla multimediataiteilija Marita Liulialta jokiääniteoksen galleriansa sisäänkäyntiin. Nauroin näissä kohdissa ääneen, mikä oli tarvittavaa helpotusta tiukempien tilanteiden välissä. Venäläisten upporikkaiden kömpelö yritys yhdistää elämäntavassaan luonnonmukaista yksinkertaisuutta ja prameilevaa luksusta on koomista näin fiktion turvasta tutkittuna.

Jos Tytössä ja pommissa keskityttiin enemmän Metron kasvuympäristöön Kotkan lähiössä esoteerisen yksinhuoltajaäidin kodissa, tässä huomio keskittyy tytön kongolaiseen isään, joka on paennut Suomen sietämätöntä ilmapiiriä Berliiniin. Metro stalkkaa isäänsä pitkään uskaltamatta lähestyä tätä surullisen oloista miestä, joka kaiken kukkuraksi elättää itseään vartijana. Lopulta miehen seinien sisältä paljastuu valoisampi todellisuus Samuel-pojan vastuullisena isänä. Ohikiitäväksi hetkeksi Metro saa uuden perheen suurkaupungissa, ja kohtaamiset velipuolen kanssa tuottavat iloa muuten epävarmaan arkeen. Sisarukset tutustuvat toisiinsa kantamalla kotiin noutopizzaa, jonka kuluttamisessa lait ovat kaikkialla samat: ”älä satsaa sisältöön, satsaa kuoriin.”

Orgosolo_murales_(1)Minulle huumaavin juonenkäänne oli sivukeikka Sardinian Orgosolon vuoristokylään ja sen pidempiaikaiseen vastarinnan kulttuuriin, josta en tiennyt mitään ennen Järvelän ystävällistä pään avausta. Orgosolossa on kehitelty seinämaalaustaidetta (murales) jo ennen graffititaiteen suurta maailmanvalloitusta n. vuodesta 1969, ja töiden tarkoituksena on ollut kommentoida sekä kansallista että maailmanpolitiikkaa. Kuten tässäkin, varmasti monet graffititaiteen vakavamielisemmät fanit tekevät paikkakunnalle pyhiinvaelluksia pitkästäkin matkaa. Muitakin taiteen sisäisiä saloja ja terminologiaa paljastetaan tietämättömille lukijoille kasapäin, mutta Orgosolo oli minulle se heaven spot, jossa sielu todella lepäsi.

Jatko-osaa Tyttöä ja rottaa suosittelisin lämpimästi yläaste- ja lukioikäisille pojille, myös niille, jotka harvemmin tarttuvat kirjaan. Tytössä ja pommissa oli enemmän ihmissuhde – ja yhteiskunnallista analyysia, mutta jatko-osa on huikeaa toiminnallista tykitystä. Elokuvallinen ote on siinä vielä vahvempi, ja toiminnan paikat enemmän kuin haasteellisia kuin ykkösosassa. Lisäksi kohtauksien tekninen toteutus, niiden kuvaustekniikka ja erilaisten sosiaalisten mediatilien häkkeröinti taatusti kiinnostaa nuorempaa miespolvea. Kiinnostaa se tyttöjä ja naisiakin, mutta Järvelällä on nyt käsissään tärkeä syötti koulun äidinkielen tuntien aktivoittamiseksi. Jos tämä ei herätä poikia lukemaan, sitten ei mikään.

 

Mainokset

2 kommenttia artikkeliin ”Näkymättömästä näkyväksi

  1. Minullekin tuli Tyttöä ja rottaa lukiessa kova halu päästä Orgosoloon. Myös pyörintä Banksyn teosten ympärillä oli kiinnostava lisä.

  2. Mä oon ollut Sardinialla v. 1991, mut ei mitään käsitystä vaihtoehtotaiteesta tuossa elämän vaiheessa. Italiassa graffititaiteen jonkunlainen systemaattisuus on pistänyt silmään viime vuosina.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s