Transsukupuolisuus on tavallista

poika-bjork_marja-22089277-1480903803-frntlMarja Björk taitaa olla yksi blogini eniten arvioituja kirjailijoita; olen nyt lukenut häneltä kaikki muut julkaistut teokset paitsi Puuman (LIKE, 2010). Viimeksi olen lukenut häneltä teoksen Poika (LIKE, 2013), jota lähestyin tiedonjanoisena – olen viime aikoina halunnut tietää, kuinka sukupuolen korjausprosessista puhutaan ja kuinka sitä representoidaan. Suomessa asiasta on loppujen lopuksi saatavilla kovin vähän tietoa, joten kaikki, myös fiktionaalinen, väliintulo on tervetullutta. Euroopan maidenkin välillä on eroavia käytäntöjä, puhetapoja ja lakeja aiheesta. Suomessa odotetaan transsukupuolisuuteen liittyvän lainsäädännön muutosta lähivuosina, avioliitto-oikeuden lisäksi esimerkiksi liittyen pakkosterilointiin ja perheen perustamisoikeuteen. Huomaan ainakin lähipiiristäni, että harvalla on kykyä lähestyä transsukupuolisuuden kysymyksiä mitenkään rakentavalla tavalla. Itsekin onnun.

Romaanin Marion/Makke on vahva, uskottava ja tilanteensa huomioon ottaen selväjärkinen nuori ihminen. Romaanissa seurataan hänen kasvuaan päiväkoti-ikäisestä parikymppiseksi. Hänen muuttumisensa tytöstä pojaksi on kipeä ja raastava prosessi, mutta lopulta Maken perhetaustaan liittyvät taakat painavat henkisen selviytymisen vaa’assa enemmän kuin transsukupuolisuus. Maken äiti patoaa sisällään perhesalaisuutta, joka varjostaa koko perheen hyvinvointia, lisäksi hän käyttäytyy välillä silmittömän aggressiivisesti sekä suhteessa lapsiinsa ja uuteen mieheensä. Äiti suostuu Maken tukihenkilöksi korjausprosessin aikana, mutta aina ei tiedä, kumpi vaatii enemmän huomiota, äiti vaiko poika. Perheen 1900-luvun lamakertomus ja yksinhuoltajuuden traumat ovat syviä. Kiinnostavalla tavalla Björk tiivistää tässä 1990-luvun lasten ja nuorten yhteiset köyhyyden kokemukset – teosta voi lukea myös sukupolviromaanina. Mukana on myös aimo annos luokka-analyysia: vaikka Maken äiti on valkokaulustyöläinen elättäen perhettään isännöitsijänä, hän pystyy velkavankeudessaan vain minimielatukseen, eli perhe elää köyhyysrajalla.

Maken lapsuuteen liittyy tietoisen ja tiedostamattoman muistamattomuuden aukkoja. Esimerkiksi hän saa vasta aikuisuuden kynnyksellä tietää, miksi hänellä ja veljellään on juutalaiset nimet. Marion ja Aaron on annettu siksi, että lasten isä oli aikanaan Israelissa rauhanturvaajana. Isän poissaolo ja äidin kokema syvä aggressio kuollutta eksäänsä kohtaan ovat taustana perheen dysfunktionaalisuudelle. Onneksi kuitenkaan Björk ei pyri selittämään Maken seksuaalisuutta millään psykologisella teorialla. Makke olisi ollut sama Makke, vaikka olisi syntynyt toisenlaiseen perheeseen.

Teos sijoittuu Lappiin, Vantaalle ja Helsingin Kallioon; Maken lappilainen varhaislapsuus tosin on ohut narratiivi. Perheen muutto Vantaan Tikkurilasta suvaitsevaisuuden kehtoon Kallioon tuntuu nuoresta Makesta riemuvoitolta, ja sen vuoksi hän suostuu hyväksymään äidin uuden miehen, sillä mies on kortti, jolla noustaan köyhyydestä. Identiteetin etsiminenkään ei ole halpaa, sillä Makke löytää itselleen sopivia vaatteita vain kalleimmista skeittiputiikeista. Yksi herkullisimmista kohtauksista on se, jossa äiti on löytänyt netistä tietoa bindereista ja he tilaavat näitä rintoja latistavia tuotteita netistä yhdessä.

Toinen hieno hetki liittyi ”totuuden hetkeen”, kun ammattikoulussa paljastuu, että Makke onkin biologisesti tyttö. Jos hän on poikana onnistunut pääsemään porukoihin, hän pelkää joutuvan totaaliseen paitsioon linjan ainoana tyttönä. Pian pojat kuitenkin pyytävät Maken takaisin miesten pukuhuoneeseen, sillä olihan hän siellä ollut aiemminkin. Sekin teoksessa on ansiokasta, että Makke on ns. tavallinen nuori, joka haaveilee duunariammatista ja perinteisestä parisuhteesta. Hänen hahmoonsa on sellaisenkin helppo samastua, joka ei ole viettänyt elämäänsä ”vihervasemmistolaisessa kuplassa”. Siitäkin huolimatta, että tässä liikutaan Kalliossa, Maken käsitykset maailmasta eivät ole erityisen poliittisesti tiedostavia.

Björk käyttää romaanissa hyväkseen omia kokemuksiaan transmiehen äitinä, ja vaikka aiemmissakin teoksissa on omaelämäkerrallisia säikeitä (ainakin suhteessa Lieksaan), Poika tuntuu hänen teoksistaan intiimeimmin omakohtaiselta. Teos on varmasti vaatinut neuvotteluja oman pojan kanssa siitä, millaisen näkökulman teokseen on ylipäänsä voinut luoda. Fiktionaalinen Makke elää fiktiomaailmassaan, mutta keskivertokirjailija ei olisi huolellisella pohjatyölläkään voinut saada teoksen tunneilmapiiriä näin tarkaksi vain kuvittelemalla, millaista on olla transsukupuolisen nuoren vanhempi. Millaisista asioista transnuori on herkimmällä ja mistä asioista saa aikaan pahimmat riidat – näihin Björk onnistuu vastaamaan suvereenisti. Kokemustiedolla on merkitystä.

Poika on informatiivinen, kiihkoton, mutta samalla tunteisiin vetoava kasvukertomus, joka sopii kielensä vuoksi myös erinomaisesti nuortenkirjaksi, vaikka se löytyykin kirjastosta aikuisten hyllystä. Vuonna 2014 teos voitti Nuori Aleksis-palkinnon ja oli ennen sitä Finlandia Junior-ehdokkaana. Suurempikin huomio teokselle olisi tarpeen, sillä uskoisin sen toimivan matalan kynnyksen tietolähteenä sekä transsukupuolisille nuorille että heidän lähipiirilleen. Ylipäänsä teos puhuttelee moninaisia yleisöjä ja siihen kannattaa tarttua, vaikka transsukupuolisuus ei omaa elämää läheltä koskettaisikaan.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s