Unkarin sossussa 60-luvulla

81136538-dd31-11dc-aa5e-1b5dd590728eEn muista, olisinko lukenut unkarilaista romaanikirjallisuutta lainkaan – runoja vähäsen, mutta juuri nyt ei tule ainuttakaan romaanikirjailijan nimeä mieleen. György Konrád (s. 1933) saa siis olla ensimmäiseni, ja häneltä ensimmäinen tutustumisen kohde on esikoisromaani Vierailija (1969, suom. Tammi, 1976, käännös Anna-Maija Raittila). Teos on odottanut hyllyssäni 9 vuotta, ilmeisesti aiemmin yritystä lukea tätä on ollut, koska kirjan sivujen välistä löytyi Helsingin ratikkalippuja.

Teos kertoo nimettömästä miespuolisesta sosiaalityöntekijästä, joka on lopullisesti leipiintynyt työhönsä. Silti romaani kuvaa miehen työminää ja erityisesti lastensuojelun arkea, ikään kuin miehellä ei olisi muuta elämänsisältöä, vaikka tällä onkin talo mukavalla keskiluokkaisella alueella ja välittävä perhe. Vaikka mies inhoaa työtään, hän kokee olevansa enemmän elossa asiakkaidensa parissa kuin kotonaan. Tosin hän saa kicksejä vain sosiaalipornahtavasta observoinnista, ei niinkään ihmisten ongelmien ratkaisemisesta.  Vierailijan asemassaan hän on armottomampi kuin Camus’n sivullinen Mersault, hän ei näe ympäröivässä yhteiskunnassa paljoakaan sympaattista tai samastumisen arvoista. Juoppous, haureus ja lasten hyväksikäyttö on hänen maailmansa.

Konrád on kielellinen virtuoosi, joka saa ankeimmatkin byrokraattiset kohtaamiset kuulostamaan taiteelta. Ihmiskuva on raadollisen pessimistinen, eikä valoa tunnelin päässä näy. En lukisi tätä suoranaisesti antikommunistisena teoksena, vaikka Konrad joutuikin kotimaassaan paarian asemaan tämän julkaistuaan. Hän oli työskennellyt sosiaalivirastossa ennen kirjailijaksi ryhtymistä, mutta ura valtion leivissä tyssäsi tähän romaaniin. Tämän jälkeen hän elätti itseään vuosikausia mielisairaaloiden apuhoitajana. Konrad ei kuitenkaan aseta poliittista kritiikkiään järjestelmän tasolle laajalla skaalalla, vaan kuvaa ns. tavallisten budapestilaisten – juoppojen, prostituoitujen, mielenterveyspotilaiden ja romanien – arkea ruohonjuuritasolla. Poistuessaan sosiaaliviraston lihanvärisiltä käytäviltä he eivät yleensä kiitä ”auttajiaan”.

Karmein episodi teoksessa liittyy Banduloiden erakkoperheeseen, johon syntyy autistinen, karvainen susilapsi Ferike. Päähenkilö on yrittänyt etsiä pojalle laitospaikkaa vuosia, mutta jonot laitoksiin ovat toivottomat ja Bandulat eivät halua luopua lapsestaan, vaikka eivät kykene häntä hoitamaan. Poika mätänee häkkisängyn vankilassaan jyrsien raakoja juureksia. Pariskunnan tehtyä itsemurhan päähenkilö jättää virkansa ja alkaa elää Feriken kanssa samastuen herra Batulan rooliin. Perhe ja entiset työkaverit yrittävät saada miestä tolkkuihinsa tuloksetta.

Teoksessa on kiinnostava sosiologinen ulottuvuus, joka muistuttaa minua 90-luvun luennoista, joiden ikuisuusteemana oli susilapset.  Voidaan myös kysyä, johtuuko itäisen Euroopan heikko vammaisten asema kommunismista vai muista kulttuurisista tekijöistä. Luin teosta ensisijaisesti rankkana kannanottona vammaisten ja erityislasten asemaan, vaikkakin olen lukenut vielä rankempia kuvauksia entisestä Neuvostoliitosta (vrt. esim. Ruben Gallego: Valkoista mustalla).

Konrádin kirjallinen testamentti lukijoilleen liittyy ajatukseen, että jos lukija on poiminut hänen teoksestaan edes yhden merkittävän lauseen, se riittää. Paikoitellen lauseet olivat niin kammottavan loisteliaita, että niihin melkein läkähtyi. Tässä tyypillistä sossun työpäivän kuvausta: ”Ohjailen kärsimyksen liikennettä, siirtelen sinne tänne, laitoksiin, sen erillisiksi läjiksi kasautuvia kuormia. Enimmäkseen vain odotan ja yritän estää muitakin puuttumatta asioihin. Raaka-aine, jolla työskentelen, pettää jatkuvasti, aika pyöräyttää järjestelyni päälaelleen, on siis parasta olla mieliksi tälle työtoverille.” (123)

Ei hermoheikoille eikä herkkähipiäisille.

PS: Aloitan tämän päivän postauksillani Unkari-teeman, sillä haaveenani on päästä vielä tämän vuoden aikana käymään ensi kertaa Budapestissa. Jos reissu siirtyy ensi vuoteen, sekään ei haittaa, sillä siihen mennessä olen ehtinyt sivistyä unkarilaisesta kirjallisuudesta himpun verran enemmän.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s