Edgar Allan Poe työkkärin vessassa

wp-content_uploads_2014_03_ansiosidonnainen_kuolema-alm_katja-25261064-1097082257-frnt.jpg_200_130Katja Almin Ansiosidonnainen kuolema (Nordbooks, 2013) saa kunnian olla ensimmäinen teos, jonka luin kokonaisuudessaan Piki-kirjaston e-palvelussa. Miksi näin? No, koska dekkarilla oli hulvattoman hauska nimi. Mikä tahansa rikosromaani, joka tapahtuu suomalaisen yhteiskunnan ”pyhässä kolmiossa” on taatusti lukemisen arvoinen. Muistaakseni en ole aiemmin lukenut ainuttakaan dekkaria enkä muutakaan kaunokirjallista teosta, jossa pääasiallinen tapahtumapaikka on KELA, työkkäri tai sossu.

Nimetön päähenkilö on nuori nainen, joka on valmistumassa kauppaopistosta luultavasti suoraan kortistoon. Nainen on hyvin sovinnainen, mukavuudenhaluinen eikä lainkaan kunnianhimoinen elämänsä suhteen. Työkkärin hän valitsee harjoittelupaikaksi siksi, että se sijaitsee lähellä hänen kotiaan. Vapaa-aikanaan hän harrastaa serkkunsa kanssa vaateostoksia ja laimeaa baarielämää. Molemmilla on hakusalla elämänsä mies, mutta kertojalla ei näytä riittävän puhtia siihenkään pyrintöön.

Kun työkkärin pomo Veijo Vauhkonen murhataan keskellä työpäivää, kukaan ei tiedä, onko murhaaja asiakas vai kollega. Poliisitutkinnat raastavat nuoren naisen mieltä niin, että hän pian kirjoittautuu harjoittelustaan saikulle. Silti hän joutuu tekemisiin entisen työkavereidensa kanssa. Työkkärin virkailijahahmoissa on potentiaalia, mutta valitettavasti teos etenee sellaista vauhtia, ettei heihin tartu psykologista syvyyttä. Suosikkini on vihattu Barbro Korppi, jonka mielenterveysongelmista koko lafka supisee selän takana. Eräs virkailijoista kokee ainoana henkireikänään dissata Barbroa siteeraamalla Edgar Allan Poen Korppi-runoa henkilökunnan vessassa. Kaikki tällaiset yksityiskohdat naurattivat minua. Teos oli dekkariksi absurdin humoristinen, ja kertoja itse on tiedostamattaan aikamoinen komedienne.

Puhtaana rikosromaanina teos ei varsinaisesti anna paljoa uutta ajateltavaa, mutta teoksen nuorten maailma herättää kysymyksiä yhteiskuntamme tilasta. Juonessa on yllätyksiä, jotka juontavat juurensa kauas pääkaupunkiseudulta menneisyyteen. Erikoisella tavalla nämä vodkaa litkivät pissikset päätyvät tiukan paikan tullen veisaamaan Siionin kanteleen virsiä. Kertoja ja hänen serkkunsa ovat tässä tavistakin taviksempia nuoria palvelualan työläisnaisia, kun taas nuorilla miehillä on rikollista taustaa. Heidän maailmankuvansa perustuu lähes kokonaan materiaalisiin arvoihin, mutta samalla heissä on tietoisuus, ettei rikkautta saavuteta ainakaan rehellisellä työnteolla. Pitäisin kertojaa jopa työn vieroksujana. Hän ei välttämättä ole sympaattinen hahmo.

Luulin kirjailijaa nuoreksi esikoiskirjailijaksi, joka kertoo omasta ikäluokastaan, mutta Katja Alm (s. 1959) onkin varttuneempi ja kokeneempi konkari. Tämä kertonee kai nuorisonäkökulman toimivuudesta. Tai ainakiin minuun, nelikymppiseen sisämaan kasvattiin, nuorten naisten kielenkäyttö upposi. Ehkä pissis-ismejä olisi voinut viljellä enemmänkin. Yleisemmällä tasolla kerronta tuntui välillä liian arkiselta. Kappaleet olivat tasaisen pitkiä ja paikoitellen puuroutuvia – olisin siis kaivannut kerrontaan enemmän rytmin vaihdoksia. Lyhyempiä lauseita.

Työttömälle lukijalle teos ei tarjoa vertaistukea, mutta oivan turhautumisen purkukanavan kylläkin. Tällaisia täsmälääkedekkareita toivoisin lisää.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s