Keikarivirkamiehen kaksoiselämä

yon_sydanKuten olen jo aiemmin blogissani todennut, suhteeni Virpi Hämeen-Anttilan fiktioon on ollut pulmallinen. Viime aikoina tuottelias kirjailija on kunnostautunut dekkaristina, ja täytyy myöntää, että kaikista varauksista huolimatta teos Yön sydän on jäätä (Otava, 2014) inspiroi jo kansikuvan perusteella. Itselläni ehdotonta plussaa oli historiallisuus ja 1920-luku, joten lähestyin teosta uteliain ja avoimin mielin.

Teoksessa tapaamme 27-vuotiaan maailmanmiehen Karl Axel Björkin, joka kotoisammin Kallena tunnetaan. Kalle on siviiliammatiltaan sisäministeriön virkamies, tosin hänen tavoitteensa elämässä ovat ylevämmät. Historian väitöskirja on loppumetreillä ja takana on värikäs opintokausi Oxfordissa. Kuitenkin hänen todellinen intohimonsa liittyy rikoksiin, ja johtuen poliisin työvoimapulasta ja ystävyydestä Martti-nimiseen konstaapeliin hän toimii vapaa-aikanaan jonkinlaisena apupoliisina tai yksityisetsivänä. Erityisesti hän on perehtynyt henkirikosten tekniseen tutkintaan, josta hänellä on uusinta kansainvälistä kirjallisuutta. Rikoksiin hän suhtautuu moraalisfilosofisesti kokien toimintansa sivistyksen tuomana velvoitteena.

Kalle ja Martti ovat lapsuudenystäviä Kalliosta. Martin kautta Kalle on saanut kosketuksen työväenluokan elämään ja puheenparteen, onhan tämä palomiehen poika. Kalle itse kuuluu vähävaraiseen akateemiseen perheeseen; hänen isänsä on kansatieteilijä ja tutkimusmatkailija, joka on kadonnut viimeisellä retkellään Uralin taa. Itäraja on sulkeutunut ja isän liikkeistä on olemassa vain vähän tietoa. Oikeasti isä kuuluu mahtavaan Axelskiöldin aatelissukuun, mutta sen suomenmieliseen haaraan suhtaudutaan alentuvasti. Kallen suomenkielistä maatiaisäitiä ei ole koskaan kutsuttu sukujuhliin, mutta teoksen aikana Kalle itse tutustuu isotätiinsä ja serkkuihinsa. Elämä kahden kielen ja säädyn välissä ei aina ole ongelmatonta.

Kalle on yllättävän monisärmäinen etsivähahmo, jolla on pimeä puolensa ja ei-niin-mairitteleva menneisyytensä. Miehenä hän on auttamaton keikari, esteetikko ja jopa kosmetiikka-addikti. Hänen kylpyrituaalinsa ovat monimutkaisia, ja hän on joutunut selittelemään Britanniasta tuomiaan kylpyöljyjä paremmin päin, sillä Suomessa kukaan muu hänen tuntemansa mies ei käyttäisi moisia turhuuksia. Naisten kanssa hän on täydellinen gentleman, muttei kovin uskollinen kavaljeeri. Tämän kertomuksen aikana hän pyörittää samaan aikaan neljää mimmiä, joista ainoastaan vaarallisimpaan, emigranttitaustaiseen femme fataleen, hän kokee aitoa kiihkoa.

Poliittisen historian osuus tekstissä on merkittävä. Minua ei ainakaan haitannut runsas historian kertaus, sillä tässä käytiin läpi asioita, joita en tiennyt tai muistanut. Tapahtumat liittyvät löysästi isänmaallisiin salaseuroihin, heimosotiin ja Kronstadtin kapinaan, jonka seurauksena Suomeen tuli lisää venäläisiä pakolaisia. Koska itsekin etsin tietoa 20-30-lukujen heimoaatteesta, teos sattui täsmällisesti oikeaan saumaan. Kallen epäilevä suhtautuminen suojeluskuntaan ja heimosotureita palvoviin sukulaismiehiinsä tuntuu uskottavalta. Hänen halunsa pysyä rauhanaatteen kannattajana ja olla sekaantumatta mihinkään puolisotilaalliseen toimintaan selittyy sillä, että hänen kuumaverinen veljensä ammuttiin Tampereella valkoisena vapaaehtoisena. Aatelinen serkku ja lukiolainen pikkuveli olisivat molemmat jo lähdössä Porajärveä vapauttamaan.

Teksti oli tyyliltään asiapitoisempaa ja tarkkapiirtoisempaa kuin Hämeen-Anttilan aiemmat romaanit. Kieli on ihastuttavan vanhahtavaa, ja tyylillisesti löysin dekkarimaailmasta ainakin yhden teoksen sielunkumppanin, Timo Sandbergin samaan ajanjaksoon sijoittuvan lahtelaissarjan. Molemmissa on yhteistä luokka-analyysi ja venäläiset vaikutteet – lukisin mielelläni molempaa sarjaa yhdessä. (Tämän teoksen jatko-osa Käärmeitten kesä on ilmestynyt äskettäin. )

Teosta on monissa arvioissa moitittu jännityksen laimeudesta. En itse ole samaa mieltä, sillä pidän yleensä enemmän dekkareista, joissa pääpaino on kulttuuris-historiallisessa kontekstissa. Vesitornista löytynyt raato, pirtu-ja huumekauppiaiden piiritys, naamioituminen kodittomaksi Pelastusarmeijan asukiksi, öinen ammuskelu Narinkkatorilla, sapelikamppailu armeijan varikolla ynnä muut kohtaukset riittivät jännittämään minua. Helsingin muuttuvaa kaupunkimaisemaa ja erikoiselta kuulostavia kadunnimiä kuvattiin mikroskooppisella rakkaudella.

Teos on myös niin kosmopoliittinen ja maailmalle avoin, että uskoisin tälle olevan kiinnostusta käännöskirjanakin. Teos luultavasti kiinnostaa myös niitä historiallisten romaanien ystäviä, jotka eivät yleensä lue dekkareita.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s