DJ Mannerheimin soittolista

punkin_loppu_helsingissa-rudis_jaroslav-19023482-3279813476-frntlViime viikonlopun Viisas Elämä-messuilla oli myynnissä Basam Booksin ylijäämäromaaneja euron poiskantohintaan, joten mukaan lähti eurooppalaista ”marginaalikirjallisuutta”. Ensimmäisenä lukuun kolmen teoksen pinostani lähti tšekkiläisen Jaroslav Rudišin Punkin loppu Helsingissä (Basam Books 2012, suom. Eero Balk), joka houkutteli siksikin, että kirjailija on ikätoverini. Halusin verrata, oliko 80-luvun lopun nuorisomuistoissa mitään yhtäläistä minun, suomalaisen, ja tämän teoksen outojen Suomi-fanien kanssa.

Oikeastaan Helsinki on teoksessa vain metafora tai kaukana siintävä haavekuva. Itäsaksalaisilla punkkareilla Olella ja Frankilla on haave päästä keikkailemaan Automat-bändinsä kanssa Helsinkiin, mutta ennen Berliinin muurin murtumista heille ainoa mahdollinen matkailukohde on Tšekkoslovakia. Vuonna 1987 he pääsevät legendaariselle Die Toten Hosen-keikalle Tšekkeihin, mikä monella tapaa muuttaa nuorten miesten elämää. Keikalla Ole kohtaa myös Nancynsa, jonka kanssa hänellä on leimuava romanssi kahden päivän ajan. Ole (alias Sid), Frank (alias Johnny Rotten) ja Nancy lähtevät keikan jälkeen seikkailemaan Tšekin ja Baijerin rajaseudulle aikomuksenaan loikata länteen.

90-luvulla Automat kokee pikaisen menestyksen, levyttää kolme albumia ja pääsee Euroopan -kiertueelle, jonka päätepisteeksi on merkattu Helsinki. Bändi pääsee aina Turun satamaan saakka, mutta tapeltuaan verisesti managerinsa kanssa laivan humpparavintolassa he päätyvät pakenemaan maitojunalla takaisin Saksaan. Olelle tästä oharista tulee oman epäonnistumisensa symboli. Melankolisena ja masennukseen taipuvaisena antisankarina hän elää menneisyyden virheissä velloen.

Teoksessa on monia aikakerrostumia, mutta enimmäkseen tässä liikutaan 80-luvulla ja Olen ja Frankin nykyhetkessä. Se sijoittuu enemmän Saksaan kuin Tšekkeihin, vaikka post-sosialistinen meininki rajan molemmilla puolilla on jokseenkin sama. Minulle kiinnostavinta kerrontaa oli 16-vuotiaan Nancyksi itseään kutsuvan ammattikoulun keittäjälinjalla opiskelevan nuoren naisen päiväkirja, joka paljasti autenttisuudessaan monia itäblokin arjen paradokseja. Tamponit ja muut ”ylelisyystuotteet” ovat kaupoista aina loppu, mutta nuorten bileet ovat villejä ja viina virtaa. Koulujen rehtorit ja sosiaalitantat ovat kauhuissaan Nancyn irokeesistä, mikä sulkee monia ovia hänen elämässään. Hänen kaksoisbroidinsa on lukiolainen kunnon pioneeri, joka kuuntelee nössöä, naismaista Depeche Modea. Musiikin ja muodin suhteen kolmikko on 80-luvulla täysin länsimaistunutta, mutta heillä on silti kapitalismin vastaisia radikaaleja ajatuksia, jotka eivät silloisessa systeemissä sovi minkään instituution pirtaan.

Nykyhetkessä Ole pitää Helsinki-nimistä baaria, joka on kaupunginosan ainoa rehellinen kuppila – kaikki muut ovat muuttuneet luomuisiksi, vegaanisiksi ja savuttomiksi keitaiksi hyvin koulutetuille mammakerholaisille. Olen baarissa tarjotaan ruokapuolella vain seljankaa ja silakkarullia. Muuratun seinän takaa Ole löytää salahuoneen, josta löytyy entisen juutalaisen kauppiaan elokuvaprojektori ja mykkäpornoleffakokoelma. Tähän pääsevät tutustumaan vain sisäpiiriläiset, joille Ole järjestää VIP-leffailtoja.

Baarin pelastamiseksi ystäväpiiri kokoaa pennosiaan ja vapaaehtoisvoimiaan, ja tukikonsertissa seremoniamestarina toimii DJ Mannerheim. Suomen historiaan tässä viitataan taloudellisesti, mutta nekin viittaukset naurattivat. Huumori tässä on samansuuntaista kuin Erlend Loen teoksessa Tosiasioita Suomesta. Teos ei kuitenkaan ole pelkästään humoristinen, vaan siinä on myös paljon vakavampaa historiallista ja yhteiskunnallista substanssia. Kiinnostavalla tavalla löysin tästä yhtymäkohtia myös äskettäin lukemaani brittiläiseen menestysromaaniin, Caitlinn Moranin teokseen Kuinka minusta tuli tyttö. Lukuelämyksenä tämä ja Moranin teos olivat vähintään yhtä vahvoja.

Politiikan tasolla pidin eniten rajankäynnin teemasta. Rudiš kuvaa itäblokin maiden suhteita, nokkimisjärjestystä ja outoja ystävyyksiä, jotka ylittävät kielimuurit. Tšekkien ja saksalaisten välinen ero tuntuu tässä suuremmalta kuin suomalaisten ja ruotsalaisten. Venäläisiä ryssitellään ja vihataan ehkä suuremmalla intensiteetillä kuin suomettuneessa Suomessa. Puolalaiset ovat haluttuja kontakteja, koska heidän kauttaan saa ostettua länsimaisia piraattikasetteja. Kyseessä on tarkkapiirtoinen, toiminnallinen ja syvällinen aikamatka itäblokin ihmisten tavalliseen arkeen. Suomalainen lukija voi varmasti siihen samastua, sillä siitä huolimatta, että meillä oli länsiraja auki, elimme aika lailla samantyyppisessä kulttuurisessa umpiossa kuin teoksen nuoret.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s