Keinutuolikoplan vauhdikas entrée

kakkua_kiitos_kokokansi_uusimitta.aiVanhusaiheiset kirjat ovat olleet muodikkaita jo jonkin aikaa. Bloggasin keväällä Minna Lindgrenin Ehtoolehto-sarjasta, ja nyt törmäsin sen ruotsalaiseen hengenheimolaiseen, Catharina Ingelman-Sundbergin keinutuolikoplaan, jonka seikkailuihin pääsee tutustumaan sarjan aloitusteoksessa Kakkua, kiitos! (Schildts &Söderströms 2014, suom. Outi Menna).

Temaattisesti teoksissa on paljon yhteistä: molemmat sijoittuvat palvelukoteihin, joissa palvelun taso on laskenut omistajamuutosten kautta ja molemmat käsittelevät vanhusten vapaudenkaipuuta. Tämä Tukholman rollaattorikopla on vuosikymmenen Helsingin koplaa nuorempaa väkeä, mutta elämän perusongelmat ovat samansuuntaiset. Tässä vanhukset näkevät tv-dokumentissä kuvauksen vankiloiden ruokatarjoilusta, ja huomaavat sen olevan ravintorikkaampaa ja monipuolisempaa kuin yksityisessä palvelukodissa, jonka ruokalistalta on viety jopa viimeiset pullaviipaleet. Suunnitelma muutosta valtionhotelliin on vakava.

Aloittaakseen ammattirikollisen uransa villi viisikko karkaa palvelukodista punomaan juoniaan Grand Hoteliin, jossa tytöt pääsevät asumaan prinsessa Lillianin sviittiin ja pojat merihenkiseen vastaavaan. Hulvattomin kohtaus liittyi ensimmäiseen pikkurikokseen, jonka suorittaakseen porukka huumaa kylpylän muut asiakkaat höyrysaunan suodattimiin piilottamallaan marijuanalla ja hulluruoholla. Hotellin hemmottelupaketteihinkin laitostuu pian, eikä shampanjan särpiminen aamiaiseksi tunnu toisella asumisviikolla enää miltään. Barbadoksen luksushotelli on tähtäimessä, mutta sinne päästäkseen viisikon on todella käytettävä harmaita aivosolujaan ja tyhjennettävä lukuisia pankkiautomaatteja.

Huumori on Lindgrenillä ja Ingelman-Sundbergillä samansuuntaista, mutta Lindgren on yhteiskunnallisesti analyyttisempi ja kielellisesti rikkaampi kirjailija. Ingelman-Sundberg käyttää romaanissaan superhelppoa arkikieltä, jota voisi selkokieleksikin kutsua. Uskoisin, että romaania pystyvät lukemaan myös lievästi muistisairaat. Juoni on pääasiallisen toiminnallinen ja tapahtumat melko ennalta-arvattavia. Vanhuskoplan rikosten selvittäminen ei ole teoksessa keskiössä, vaan huomio keskittyy enemmän koplan keskinäisiin suhteisiin. Teksti on kepeän harmitonta, jopa siihen pisteeseen saakka, ettei vanhusten huono kohtelu ehdi pysäyttää. Vanhuksia kyykyttävä vastaava hoitaja Barbro on karikatyyri, jonka hahmossa ei ole piiruakaan kehityskelpoisuutta.

Rikosten maailmassa tässä tutustutaan tiukkoihin linnamimmeihin ja jugoslaavimafiaan, joka on jo syvällisesti integroitunut esikaupunkien hyvinvoiville viinikellarivyöhykkeille. Koominen dekkari on oma alalajinsa, jolle varmasti löytyy oma fanilaumansa. Juuri nyt tämä teos ei puhutellut minua syvällisesti, mutta viihdyin sen parissa samalla tavalla kuin keskivertosaippuaoopperan.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s