Aikuisten lastentarhassa

300_7552792Viikonloppu ei ollut parasta lukuaikaa, kun piti seurata Pariisin surullisten tapahtumien kehittymistä uutisnarkkarina. Rauhoittaakseni mieltäni luin kuitenkin yön hiljaisina tunteina huumorikirjaa, jossa myös matkustettiin Ranskaan, tosin rauhanomaisissa merkeissä. Teos tupsahti eteeni sattumalta ja lähti mukaani vain kannen iloisen Buddha-teeman vuoksi. Entisenä Buddha-patsaiden keräilijänä en yleensä voi vastustaa teoksia, joissa joku päähenkilöistä on valaistumisen polulla.

Saksalaisen Doris Dörrien teos Mitäs nyt tehdään? (Tammi 2001, suom. Helen Taavila) kertoo müncheniläisestä Kaufmannien perheestä, jossa äiti ja tytär ovat yhdessä saaneet buddhalaisen herätyksen. Fred-isä lupautuu autokuskiksi, kun Franka-tytär haluaa palata Etelä-Ranskaan meditaatiokeskukseen tiibetiläisen rakkaansa, lama Pelgen luo. Isän tajuntaan ei mahdu ajatus tyttären seurustelusta buddhalaisen munkin kanssa, mutta pelastaakseen rakoilevan avioliittonsa hän suostuu kokeilemaan retriittiä, joka muutti hänen vaimonsa elämän.

Matka Ranskaan ei suju kommelluksitta. Matkan varrella Fred kokee tarpeelliseksi varastoida kehoonsa lihallisia nautintoja, sillä leirikeskuksessa todennäköisesti eletään vain riisillä ja tofulla. Vaikka Fred on pitkään elättänyt perhettään menestyvillä kasvisruokaravintoloilla (joiden teemat vaihtuvat keskiluokkaisten puritaanien trendien mukaan), sisimmässään hän kapinoi hippien askeettisuutta vastaan. Sveitsissä hän parkkeeraa perinteisiä pihvejä tarjoavaan Mövenpick-ravintolaan, josta hänen kyytiinsä päätyy traaginen maalaistollo, perheensä hylkäämä opettaja Norbert. Koska Norbertilla ei ole työtä eikä sijaa maailmassa, hän lähtee mielellään mukaan hiljaisuuden retriitille.

Dörrie kuvaa keski-ikäisten ja keskiluokkaisten saksalaisten elämäntuskaa lempeän ironisesti. Ranskalaisen luostarin porukka on iloisen monikulttuurista, mutta tyylitajuttomat, omenanvihreisiin kaapuihin pukeutuvat saksalaiset ovat siellä enemmistönä. Suurimmalla osalla porukasta on aviokriisi käynnissä, ja moni kokee tarvetta paeta alueelta päivittäin harrastamaan kiellettyjä asioita, kuten tupakointia, kaljanjuontia, kahvittelua ja seksiä. Norbert on porukasta ainoa, joka ei kaipaa ulkomaailman syntejä, hän nauttii liihottelusta metsissä aasialaisten nunnien kanssa. Fredin tytär Franka kasvaa yhdessä yössä kiukuttelevasta gootista tasapainoiseksi tiimipelaajaksi, kun taas Fred itse kokee lähinnä taantumista. Monella tapaa luostari onkin poispilattujen aikuisten lastentarha, jonne tullaan oppimaan kädestä pitäen elämän perusasioita kuten hengittämistä.

Ilmiöt, joita tässä teoksessa kuvataan, ovat tulleet Suomeen viiveellä, joten teos on edelleen ajankohtainen ainakin täällä. Dörrie selkeästi kuvaa elämäntapateollisuutta ja henkisiä markkinoita sisäpiiriläisenä, joka ei lyttää kaikkea etsintää tarpeettomana, mutta suosii välimatkan ottoa kritiikittömään hörhöilyyn. Buddhalaisuus esiintyy tässä juurevammassa asemassa kuin new age-terapiat – ilmiö, joka on vasta viime aikoina saavuttanut massojen suosion Suomessa. Kirjan kaikilla hahmoilla on joku esoteerinen maailmantulkintamuoto taskussaan, olipa se kädestäennustamista, enkeliterapiaa tai riimukivien tulkintaa. Kirjaa lukiessa olo oli kuin Hengen ja tiedon messuilla, hyvässä ja pahassa.

Teoksen nimi viittaa Fredin vaimon kontrollifriikkiyteen, siivousvimmaan ja jatkuvaan tulevaisuuden suunnitteluun. Hetkessä eläminen on Claudialle vielä vaikeampaa kuin Fredille, joka ainakin välillä nauttii paheistaan, päihteistä ja avioliiton ulkopuolisesta seksistä. Claudia on henkilö, joka on mielessään kirjoittanut postikortit jo ennen matkalle lähtöään. Hänelle buddhalaiset harjoitukset kuten sadat päivittäiset kokovartalokumarrukset ovat ulkokultaisimpia. ”Mitäs nyt tehdään?” on monien tuntemieni ihmisten elämänlanka, sillä tyhjän vapaa-ajan tuottama kauhu on käsinkosketeltavaa.

Luin joku aika sitten toisen saksalaisen romaanin, jossa vastaavasti kuvattiin perheen kriisiä ja yhteistä matkaa yrityksenä lähentyä uudelleen toisiinsa. Tämä romaani oli terävämpi kuin David Safierin Happy Family, jossa tosin oli vielä vinksahtaneempi juoni. Pidin paljon Dörrien yhteiskunnallisesta huumorista, sivalletaanhan tässä monia länsieurooppalaisten yhteiskuntien kipupisteitä. Teos ei ole erityisen Saksa-keskeinen, vaan Dörrie kuljettaa lukijaa monen maan halki kohdaten kaikkialla samantyyppistä vieraantumista. Ranskan lisäksi tässä matkaillaan Lontoossa ja läpi Belgian ja Hollannin. Amsterdam on paikka, josta perheen kriisi juontaa juurensa ja jonne Fred päätyy sovittamaan pahoja ajatuksiaan. Lopulta hänestä tulee maanteiden ritari, joka ei halua matkoilleen mukaan vaimon pakkaamia myslipatukoita.

Vakavammin ottaen teos voisi olla läpileikkaus länsieurooppalaisen elämäntavan kaoottisuudesta ja juurettomuudesta. Uskonnot ja henkisyys esiintyy tekstissä (kuten monella tosielämässäkin) irtokarkkikauppana, josta valitaan keinoväreillä värjättyä höttöä mielialojen mukaan. Samalla juurettomaan etsintään liittyy vapaus, jonka puolustaminen tuntuu entistä tärkeämmältä. Ehkä henkisten asioiden lastentarhassa on sittenkin kivempaa kuin korkeakoulussa.

 

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s