Toiseuden suurlähettiläs

anja snellman_paaoma_otava_Voisi kuvitella, että suulakihalkiosta, puhevammasta, reuman runtelemista nivelistä, kroonikkovaipoista ja autismin leimaamasta elämästä olisi vaikeaa kirjoittaa vetävää tekstiä. Vammaiset autistit ovat harvemmin romaanien päähenkilöitä, ja varsinkaan heidän kielenkäyttöään ei kuvata kuin aniharvoin – ehkä siitä pelosta, että teksti voisi lukijoiden mielestä tuntua pilkkaavalta. Monet vammaisuudesta kertovat teokset ovat järkyttäviä omaelämäkertoja sorrosta ja huonosta hoidosta; usein niissä on uskonnollisia virityksiä. Mutta vammaisuudesta kertovaa taideproosaa en tältä istumalta osaa listata.

Anja Snellmanin Pääoma (Otava, 2013) on monella tapaa erikoinen teos. Muistamme kyllä hänen aiempiakin teoksiaan, joissa käsitellään hänen perheensä ja lähipiirinsä reaalimaailman kokemuksia fiktion keinoin. Itse olen ainakin lukenut Ihon ajan ja Syysprinssin, joista molemmista pidin aikanaan paljon. Snellmanin tuotantoon mahtuu useampi surukirja. Tätä teosta hän kirjoitti kahden vuoden ajan Kreetalla ja Intiassa – fyysisen välimatkan ottaminen on tuonut tekstiin uusia kierroksia ja perspektiivejä, joita hän ei kenties olisi huomannut, jos teksti olisi syntynyt Helsingissä.

Maru oli pitkään kuuluisan kirjailijan elämän salaisuus, josta hän ei avautunut naistenlehtien haastatteluissa. Vain harvat hänen lähipiiristään tutustuivat siskoon, jonka ainoaksi lähiomaiseksi Anja jäi heidän äitinsä kuoleman jälkeen. Glamoröösin kirjailijanelämän keskellä Anja toimi sisarensa tulkkina, kauppa-apulaisena ja myöhemmin aika ajoin myös omaishoitajana. Hänestä tuli ”toiseuden suurlähettiläs”, jolle mikään sairaus tai vamma ei ole eksoottinen.

Kymmenen vuotta vanhempi sisko ei koskaan saanut kunnon hoitoa eikä tarkkaa diagnoosia kaikkiin vaivoihinsa. Suulakihalkiota ei hoidettu, sillä heidän äitinsä laiminlöi kutsut Lastenlinnan tutkimuksiin. Myöhemmin siskolta todettiin autoimmuunisairaus, joka sai aikaan tuhoja hänen jaloissaan jo nuorena. Tämän lisäksi hänellä oli reuma ja oletettavasti aspergerin syndrooma. Maru oli kuitenkin lahjakas piirtäjä ja vaivoistaan huolimatta hän kävi päivätyössä reikäkorttitehtaalla. Sisaren elämäntarinassa minua puhuttelikin eniten työssäkäynnin ihme – jäin kaipaamaan vuosikymmeniä, jolloin Suomessa riitti töitä myös vammaisille, ihan oikeita palkkatöitä.

Kirjan nimi on arvoitus, joka aukeaa sisarusten isän persoonan kautta. Nimeämisen politiikassa on samaa vinksahtanutta huumoria kuin Karl Ove Knausgårdilla. Maru oli Snellmanin elämässä monella tapaa opettaja ja peili, jonka kautta hän oppi suhteuttamaan oman ikäluokkansa ja varsinkin älykköpiirien ylilyöntejä uuteen perspektiiviin. Marun suusta ei koskaan kuulunut sanaa ”kapitalismi” eikä edes ”orgasmi”, hän puhui yksinkertaista ja silti vaikeaa marukieltä, jossa sisko oli Anu, ei vaikeasti lausuttava Angya. Ihailen teoksessa eniten yksityisen ja julkisen historian vuoropuhelua ja ajan tiivistämistä – Snellman onnistuu tekemään sisarestaan myös historiallisen subjektin, jonka elämän kohtalo ei ollut pelkästään geeneistä johtuva virhe. Toisen maailmansodan sekasorto ja Viipurin viimeiset ajat jatkosodan aikana toimivat tässä kasvualustana, josta tuotantoprosessi lähti käyntiin.

Snellman tuo esiin epäilyksensä äitinsä alkoholin tai huumeiden käytöstä Marua odottaessaan, mutta ei kirjoita siitä syyllistävään sävyyn. Molempien vanhempien narsistinen sisäänpäinkääntyneisyys ja luonneviat ovat vahvasti framilla. Marun piilopaikka isän juomiselta ja äidin hulluuskohtauksilta on vaatekomero, jossa hän saa rauhassa piirtää. Vanhemmat ovat omalla tavallaan älykkäitä ja aikaansa seuraavia ihmisiä, jotka jo 60-luvulla vievät tyttäriään etelänlomille ja joiden elämäntapa keskiluokkaistuu siitä huolimatta, ettei äiti kykene käymään töissä. Samalla he ovat evakkoja, jatkuvia ryssittelyn kohteita, joiden sosiaalinen verkosto on kovin hatara. Marun vammaisuus ei ole ainoa perhettä varjostava asia. Kuitenkin teksti on yllättävän valoisaa, johtuen leikkisästä, rajoja rikkovasta kielestä.

Vanhemmat saavat tässä venäläiset nimet, Ludmila ja Ruslan ovat lainattu Pushkinin runosta ja samannimisestä oopperasta. Venäläistä karhumytologiaa käytetään osoituksena äidin harhaisesta maailmasta, johon kuuluvat karhunkarvat purkeissa ja karhunkynnet talismaaneina käsilaukussa. ”Ludmila on elämänantanut kuolemanväsynyt nainen, hän valuu verta, hän ahmii taskustaan löytämiään pillereitä, hänellä on nestehukka, hän näkee eteenpäin kiiruhtaessaan outoja eläimiä ja kummallisen näköisiä ihmisiä.” Äidin ote vanhempaan tyttäreensä pysyy ehdottomana hänen kuolemaansa saakka, sillä Maru ei osaa ajatella kotoa poismuuttoa. Tavallaan on myös ihmeellistä, että hän selviää elämästään melko täysjärkisenä. Hoitokotiin muutettuaan hän oppii myös ilmaisemaan omaa tahtoaan, ei suurin elkein, mutta kuitenkin.

Teosta on kritisoitu henkilöhahmojen liiallisuudesta – jäin itsekin miettimään, oliko tarinaan pakko tuoda esimerkiksi Anders Breivikin ja Amy Winehousen hahmot. Maru on näiden äärihahmojen vastakohta, henkilö, joka ei halunnut kenellekään pahaa eikä tietoisesti pyrkinyt vahingoittamaan itseään. Ymmärrän vertaukset, mutta en suuremmin kaivannut Amya ja Andersia tähän tarinaan. Intian seikkailujen kuvauksista pidin paljonkin, vaikka nekin tuntuvat hieman irrallisilta Marun elämän juonesta.

Viime postauksessani toivoin Snellmanilta lisää huumoria ja tästä kirjasta sitä löysinkin, vaikka keskeisenä teemana on suru. Teksti oli sen verran kerroksellinen ja rikas, että voisin lukea sen uudelleen keskittyen esimerkiksi vain kieleen. Missään nimessä tätä ei kannata lukea parilla istumalla, kuten itse tein,

Snellman puhuu tänään Tampereella Vihtorin kirjastossa, mutta olen kaamosväsymyksessä siinä pisteessä, etten jaksa käydä kuin lähikaupassa. Aamulehdessäkin oli hänen haastattelunsa erityisherkkyyden hyväksymisestä. Mitähän häneltä on tulossa seuraavaksi? Tämä 26. romaani nimittäin jätti odottavan kutkutuksen tulevasta.

PS: Kiitos vielä lukuvinkistä – botswanalaisen Bessie Headin klassikkoteos Maru (1971) on minulta lukematta.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s