Fasilitaatio, tuo ihmeellinen muotisana

Jaakko Ylijuonikas Vanhan merimiehen tarina 070214Ennen viime viikkoa luulin, että fasilitaatio tarkoittaa suomen kielessä lähinnä business-valmennuksen muotisanaa, joka viittaa kommunikaation helpottamiseen ryhmäprosesseissa. Tarkoittaa se muutakin, kuten vaikeasti vammaisten kommunikaation helpottamista avustajan ja tietokoneen välityksellä. Fasilitaatiota on pidetty huuhaatekniikkana, joka antaa perheen jäsenille turhaa toivoa parantumisesta. Tekniikka on tätä nykyä kielletty Suomessa vaikeavammaisten ja autistien kuntoutusmuotona, mutta ilmeisesti siihen uskovia vielä riittää.

Jaakko Yli-Juonikkaan Vanhan merimiehen tarina (Otava, 2014) kertoo vaikeavammaisen nuoren kommunikaation helpottamisesta. Se kertoo perheestä, jonka elämä käpristyy sisäänpäin tyttären vamman vuoksi ja masennuksesta, joka lamaannuttaa isän ja tyttären totaalisesti. Romaani ei ole helppoa luettavaa aiheensa puolesta eikä tyylillisesti, sillä romaanissa kokeillaan epävarman kertojan näkökulmaa. Luin kirjaa kauhutarinana, ja sellaisena se toimi erinomaisesti. Tosin loppua kohti en pystynyt käsittämään kerronnan kaikkia tasoja – ja uskon, että sekaannus onkin ollut tahallinen tyylikeino.

Avainhenkilönä on siis pariakymppiä lähestyvä Annika, joka on enimmäkseen elänyt elämäänsä kotona omaishoitajaäitinsä hoivaamana. Annika on käynyt joitakin vuosia erityiskoulua, mutta vastuuntuntoiset vanhemmat kokivat kouluympäristön mahdottomana herkälle tyttärelleen. Annika on neliraajahalvautunut, puhekyvytön autisti, joka kommunikoi eläimellisin kiljahduksin ja fasilitaatiolaitteen kautta. Hän on niin aistiyliherkkä, että kodissa eletään verhot kiinni kaikkina vuodenaikoina. Annika saa iloa luontoelokuvista ja uintireissuista yksityiselle saunalle.

Annikan vanhemmilla, Aarnolla ja Niinalla, ei varsinaisesti ole muuta elämää kuin tyttären hoitaminen. Avioliitto on kuihtunut siihen, että Niina lukee sängyssä pankin asiakaslehtiä. Aarno käy töissä ympäristökeskuksessa, mutta joutuu jäämään pitkälle sairauslomalle masennuksen vuoksi. Ainoa todella epäuskottava ulottuvuus kertomuksessa oli perheen vauraus – heillä on todella millä mällätä, ottaen huomioon, että tässä eletään yhden ihmisen palkalla. Fiktiossa tietysti kaikki on mahdollista, eikä kaiken fiktion tarvitse olla sosiopoliittisesti eksaktia. Tarkkuutta taas löytyy lääketieteellisissä kuvauksista, ja kuvauksista hoitoalan kulttuureista.

Romaanissa seurataan perheen elämää noin kahden vuoden ajan, johon mahtuu toiveikas kausi ja sen jälkeinen romahdus. Annikan fasilitoidut tekstit, myös hänen kirjoittamansa runot, ovat kerronnan keskiössä. Annikan toive saada runokokoelma julkaistuksi tuntuu alussa aidolta. Hänelle myös tehdään kallis neuroimplanttileikkaus, jonka kautta toivotaan saada kädet sellaiseen kuntoon, että hän voisi kirjoittaa itse. Vanhemmat muuttuvat pelon ja toivon sekamelskassa neuroottisiksi toistensa kyttääjiksi, ja he epäilevät myös pahojen henkien vaikuttaneen perheen epäonneen. Teoksen nimi viittaa new age-musiikkiin, jota he kuuntelevat entisen avustajansa lähettämänä.

Etsin marraskuussa sitä täydellistä kaamoskirjaa, ja tämä taisi olla lukemistani teoksista ahdistavin. Se on hyvin taiteellinen kuvaus vaikeavammaisuudesta, jossa kukaan ei ainakaan ole sankari. Kolmesta kertojasta pystyin parhaiten samastumaan Aarnoon, joka kaappijuoppoudestaan ja hulluudestaan huolimatta pystyi tarkkailemaan perheen tilannetta hieman objektiivisemmin kuin Niina. Annikasta ei taas ottanut selvää, oliko hän oikeasti olemassa sellaisena kuin fasilitointilaite hänet esitti.

Olisin kiinnostunut kuulemaan sellaisten lukijoiden arvioita teoksesta, jotka oikeasti elävät vaikeavammaisten lastensa kanssa – tosin en usko, että he jaksavat omaishoitajina lukea päivien päätteeksi psykologisia trillereitä vammaisuudesta. Itse pidin teoksen umpeutuneesta ilmapiiristä ja pienistä arjen havainnoista, mutta jotenkin en juonen suhteen päässyt finaaliin saakka – tai en laiskana lukijana ymmärtänyt kaikkea fasilitaation tekniikoista, jotta olisin voinut päätellä, kuka teoksessa lopulta puhui. Vai puhuiko kukaan? Vai puhuivatko kaikki toistensa päälle?Mene ja tiedä.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s