Orjuuden kasvojen kuvittaja

Tuominen Pirjo, Silkkipunos, kansi: Helena Kajander

Tuominen Pirjo, Silkkipunos, kansi: Helena Kajander

Pirjo Tuominen (s.1939) on kirjailija, joka on tehnyt mittavan uran historiallisten romaanien parissa ja jonka viimeisin aluevaltaus on dekkarit, tai sanottaisiinko laajemmin jännitys. Minulla ei ole aiempaa kosketusta hänen tuotantoonsa, mutta sain käsiini Mailis Sarka-sarjan toisen osion, Silkkipunoksen (Tammi, 2012), sattumalta, ja sen teema, orjuus ja ihmiskauppa ennen ja nyt, alkoi kiinnostaa.

Mailis Sarka on eläkkeellä oleva kuvataiteilija ja ekonomi, joka saa ainutlaatuisen tarjouksen sukulaismiehensä brittiystävältä Rooman imperiumin orjuutta käsittelevän tietokirjan kuvittajana. Tehtävä vie Mailiksen off season-aikaan Turkin Siden kaupunkiin ja sen lähistölle, jossa kiinteistöbusinekset käyvät kuumina. Mailis asuu hiljaisessa vuoristokylässä toimeksiantajansa isän omistamassa Villa Limonessa, jossa ei ole hehtaarin kokoista spa-osastoa eikä uima-allasta. Kylänraitti tosin on muuttumassa, ja huvilan naapurissakin on luksushuviloiden kompleksi. Huviloiden kauppaamiseen on sekaantunut myös joukko epäilyttäviä suomalaisia, jotka päivystävät Siden hotelleilla kohteinaan erityisesti eksyksissä olevan oloiset vanhukset.

Kuvitustehtävä saa Mailiksen perehtymään monipuolisesti alueen historiaan. Oppaakseen hän saa Bobin isän Alan Blackfordin, eläkkeellä olevan arkeologin, joka Mailiksen lailla ei ole osannut pysähtyä tyypilliseen eläkeläiselämän rientoihin. Kirjassa kerrataan roomalaisten valloitusten vaiheita ja pohditaan orjuuden oikeutusta pitkällisesti. Osasta historian kertaamisesta jäi kieltämättä koulumainen vaikutelma, tai välillä tuntui kuin olisi lukenut harvinaisen perusteellista turistiopasta. Toisaalta Turkin nykykulttuurin kuvaus oli elävämpää, vaikka Mailiksen suhteet paikallisiin eivät tällä ensi reissulla olleetkaan kovin syvällisiä.

Rikokset, joita tässä ratkaistaan, ovat naiskaupan karmivimmasta päästä, mutta Tuominen on tehnyt ovelan ratkaisun olla revittelemättä niillä liikaa, vaan hän yrittää suhteuttaa ne antiikin ajan orjuuskertomuksiin. Mailis on tässä todistajan ja informantin roolissa, ei edes apulaisetsivän, mutta maagisella tavalla Suomen ja Turkin pään rikokset linkittyvät toisiinsa. Kuinka sitten Mailis on päätynyt molemmassa maassa asumaan karmeiden murhien naapurissa, joiden tekijänä on ollut sama rikollisliiga, se on hämmentävää ja on mahdollista vain fiktiossa. Ihmiskauppaa ja seksityöläisten vapaudenriistoa on käsitelty aika paljon sekä dekkareissa että normifiktion puolella, ja yleensä kuvaus on ollut yksityiskohtaisempaa ja raaempaa. Tavallaan on hyväkin, ettei Tuominen näytä kuolemaan tuomittujen siirtolaisnaisten viimeisistä ajoista kuin vilahduksia, sillä moni lukija osaa mielessään täyttää aukot. Kirjan nimi kertoo murhaajien perverssistä historiallisesta mielikuvituksesta ja halusta ”merkata” uhrit osmanisulttaanien suosimin keinoin ja värein.

Mailis Sarka sekä hänen elämänsä uudet miehet, Bob ja Alan, olivat kaikki virkistäviä hahmotuttavuuksia. Teoksen romanssiulottuvuus oli tosin ennalta-arvattava, ja olettaisinkin, että sarjan myöhemmissä jaksoissa Alan pääsee myös todistamaan uusia murhia. Romantiikan osuus on jopa suurempi kuin jännityksen, sillä loppupeleissä tässä pohditaan kypsän iän rakkaussuhteita ja leskien oikeutta uuteen onneen. ”Tunteet olivat herkkiä kuin hämähäkin seitti, ne oli liian helppo rikkoa ja jättää kiusaamaan kuten tahmeat, polulla kasvoihin takertuvat langat”, todetaan suhteen alkuvaiheesta. Teoksen asettaminen yhteen genreen on vaikeaa, eikä sillä lopulta ole suurta merkitystä.

Kielellisesti teksti edustaa jouhevaa ja helppolukuista arkirealismia. Pidin siitä, ettei Turkin ihmeitä eikä kuvataiteilijan työtä paisuteltu aistillisin adjektiiveihin, mikä usein on tämäntyyppisten teosten helmasynti. Välimeren alueesta on kirjoitettu liikaa suitsutusteoksia rikkaiden ja joutilaiden elämäntaiteilijoiden näkökulmasta; tämä teos ei edustanut sitä koulukuntaa. Uskon teoksen puhuttelevan eniten keski-ikäisiä ja sitä iäkkäämpiä naislukijoita, mutta tälle ikäryhmälle kirjoittaminen tuskin on dismeriitti. Itse saatan hyvinkin jatkaa sarjan lukemista lähitulevaisuudessa.

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s