Elämä on Risifruttia ja vaniljateetä

Ennen-kuin-kaikki-muuttuu-624x889Joskus elämä koostuu pelkästä Risifrutista ja vaniljateestä. Tai sitten se koostuu teennäisistä juhlista, joissa kaikille on jo ovelta jaettu valmiit repliikit. Joskus elämän romanttiseksi sisällöksi riittää kuuluisan näyttelijän stalkkaaminen hänen kantabaarissaan, ja jos pääsee komistuksen kanssa tupakkapaikalla jutulle hänen kertoessa sinulle tulevasta matkastaan Lissabonin leffajuhlille, silloinhan olet jo seitsemännessä taivaassa. Joskus hurmiolliseen seksiin riittää pelkkä kampaajakäynti, mutta session jälkeen on lohdutonta katsoa peiliin ja moikata siellä naista, joka muistuttaa 44-vuotiasta germaanisen filologian amanuenssia.

Tällaista on helsinkiläisten nuorten aikuisten arki Taina Latvalan novellikokoelmassa Ennen kuin kaikki muuttuu (Otava, 2015). Novellien kertojat, joilla monista on yhtymäkohtia toisiinsa (ja joissa monessa nimetön kertoja voi olla sama henkilö eri vaiheissa), ovat kaikki suht neuroottisia ja mukavuudenhaluisia tyyppejä, jotka pelkäävät suuria elämänmuutoksia. Moni heistä unelmoi ns. tavallisista asioista kuten pysyvästä parisuhteesta ja lapsista, mutta heittäytyminen rakkauden vietäväksi on heille vaikeaa. Useamman kerran esiintyvä naiskertoja on jättänyt poikaystävänsä Matiaksen Johnny-nimisen Siwan kassan takia, mutta Johnnynkaan kanssa ei ole helppoa, sillä tämä polttaa ja juo liikaa, ja jos ei polta, on varsinainen pirttihirmu. Tarinoiden naisilla on taipumusta yliherkkyyteen ja masentuneisuuteen, ja lisäksi he haluaisivat elää elämäänsä ilman alkoholia, mikä on varsinkin Kallion älykköpiireissä hankalaa.

Novellien seurustelukuviot tuntuivat tarinoilta, jotka olen jo kuullut, mutta kiinnostavampia havaintoja tehtiin ystävyydestä ja suhteesta eläimiin ja luontoon. Novellin ”Kilpikonnan äiti” päähenkilö haluaa sijoittaa osan pariskunnan kihlarahoista kilppariin sen sijaan, että he matkustaisivat romanttisesti Pariisiin. Poikaystävä on turhautunut symbioottisen suhteen aikana, joka ei suo maisteriksi valmistuneelle kihlatulleen aikaa etsiä töitä, mutta nielee kiukkunsa ja yrittää ymmärtää. Vaikka tarina on humoristinen, siinä on syvällistä ajankuvaa sukupolvesta, joka on jokseenkin kokonaan käpertynyt sisäänpäin.

Toinen herkullinen eläinaiheinen novelli oli ”Kissan yksityisyys”. Sitä lukiessani jopa käkätin ääneen. Se oli myös novelleista absurdein, käytiinhän siinä läpi lähes kafkamainen metamorfoosi. Toimittajanainen joutuu siinä vaikeuksiin, koska on paljastanut liikaa haastateltavan kissan seksuaalisuudesta. Haastateltava on suostunut kertomaan Hurma-lehdelle polyamoriastaan, mutta kissaan liittyvä heitto oli tarkoitettu yksityiseksi läpäksi. Toimittajanaisen pelko uran katkeamisesta ja oikeusjutun tuomiosta saa hänet masennuksen äärirajoille.

Kolmas novelli, josta pidin erityisesti, oli ”Italialainen ystävä”. Siinä Johnnyn tyttöystävä saa lomaa parisuhteestaan taiteilijaresidenssissä Edinburghissa. Neuroottista naista jännittää kuitenkin kaikki, kuten asuintalon oven aukeaminen, sillä avun pyytäminen tuntemattomilta naapureilta on hänelle kauhistus. Valentino-niminen katusoittaja tuo hänen elämäänsä uutta ajateltavaa, ja hän uskaltaa jopa käydä miehen kanssa ulkona kaksi kertaa, vaikka pelkääkin täitartuntaa. Valentino ei ole pelkkä päämäärätön kulkuri, vaikka saattaa siltä näyttää ja haistakin, nukkuuhan hän osan öistään puistonpenkeillä. Eniten ystävyydessä naista arveluttaa juuri italialaisen ystävän spontaanius – hänhän saattaa hyvänen aika tupsahtaa joku päivä Helsinkiin sohvapaikkaa kinuamaan. Persukielellä tarinan kertojaa voisi luonnehtia jopa nuivaksi, sillä hän ei todellakaan toivota vieraita kotiinsa avosylin ja jos toivottaakin, siellä pätevät tiukat reunaehdot. Ja huomio, tässä uusi ystävä on ”vain” italialainen – muiden maanosien ystäviä tämän mimmin elämään tuskin astuu koskaan. Eksoottisinta, mitä hänelle voi tapahtua, on visiitti nepalilaiseen ravintolaan, mutta sielläkin hän ottaa aina saman palak paneer-annoksen. Tämä on jo hänelle merkittävä rajanylitys.

Kai novelleista nousi elämänmuutoksen hitaan odottelun lisäksi keskeiseksi teemaksi elämänhallinta. Kertojat ovat kaikessa rasittavuudessaan hyvin inhimillisiä ja ymmärrettäviä. Kukaan heistä ei ole erityisen syrjäytynyt, tosin kilpikonnan äidistä ja kissamokan tehneestä toimittajasta voisi jollain lukijalla olla jo huoli. Novellit kuvaavat korkeasti koulutettujen kaupunkilaisten, erityisesti luovien alojen ammattilaisten, elämismaailmaa. Kokoelmassa oli paljon yhteistä esimerkiksi Riikka Pulkkisen miniromaani Iiris Lempivaaran levottoman ja raskaan sydämen (2014) kanssa. Kahden novellin pohjalaisviritys muistutti kuitenkin ei-kaupunkilaisista juurista ja siitä rikkaudesta, kun ollaankin muualta kotoisin.

 

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s