Unimaisemana sisällissota

TUNTEMATTOMATKirsti Ellilä on minulle tuttu kirjailija chicklit-tyylisen Kirkkotrilogian luojana; naisen tuotantoon mahtuu useampaa genreä ja teoksia aikuisille, lapsille ja nuorille. Hänen viimeisin romaaninsa Tuntemattomat (Karisto, 2015) edustaa vakavampaa sävyä ja liikettä kohti historiallista romaania.

Teoksen päähenkilö on keski-ikäinen Tuuli, joka on juuri menettänyt isänsä ja sairastunut vaikeaan astmaan. Hän on pitkällä sairauslomalla, ja sen vuoksi hän on vetäytynyt perimälleen huvilalle Karjaluhdan kylään. Karjaluhta sijaitsee jossain Satakunnassa Porin ja Tampereen välimaastossa, alueella, joka kansalaissodan aikana oli vahvasti punaisten miehittämä. Jako punaisiin ja valkoisiin ei ole hellittänyt kansan keskuudessa vuosikymmeniin, vaan vielä 2000-luvullakin on tavallista kuulla nimityksiä ”punikki” tai ”lahtari”. Tuuli itse muistaa lapsuudestaan pilkanneensa naapurin mieleltään epävakaata Helviä ”ryssänlutkana” tietämättä, mistä nimitys tuli, sillä hänen herraskaisen porvarillisella huvilallaan ei käytetty rumaa kieltä eikä puhuttu ikävistä asioista.

Tuuli on henkilönä päättämätön, pohdiskeleva ja synkkyyteenkin taipuvainen. Hänen välivaiheistaan ylioppilaaksi pääsyn ja nykyhetken välillä kerrotaan vain vähän. Huvilalle muutettuaan hän kohtaa jälleen nuoruuden rakastettunsa Kain, jonka terveys on Tuuliakin huonommassa jamassa. Kaupungissa hänellä on mutkaton rakastettu Roope, jonka kanssa ei tarvitse esittää rakastunutta, vaan pelkkä fyysinen läheisyys riittää. Tarina naisesta kahden miehen loukossa on poikkeuksellisen vaisu, mikä kieltämättä laimentaa muuta sisältöä.

Sukutarinan kerronta on kiinnostavampaa kuin Tuulin nykyisyys. Avainhenkilönä kirjassa on 90-vuotias puutarhuri Teivo, joka on saanut asua Kain sukutilan mailla iät ja ajan jonkun sortin syytinkiläisenä. Teivon kunto heikkenee huomattavasti Tuulin kylään muutettua, ja siksikin Tuuli kokee tarvetta selvittää kipeitä asioita vielä, kun se on mahdollista. Teivo on ollut lapsuudessaan Tuulin isovanhempien ottopoika. Hän on ainoa elävä linkki kansalaissotaan, josta Tuulin suvussa on sujuvasti vaiettu, vaikka johtolankoja traumaattisiin tapahtumiin löytyy huvilalta sieltä täältä. Miksi ikivanhaa, laitonta kivääriä säilytetään huvilalla kuin pyhäinjäännöstä? Miksi punaisten uhrien muistolaatta on irrotettu sille kuuluvalta paikalta? Kenen otsaluu löytyy läheiseltä pellolta, ja miksi Espanjasta saakka muuttanut uudisasukki Maria on niin kiinnostunut hänelle tuntemattomien kyläläisten historiasta?

Teos vie lukijansa Tammisaaren vankileirille, jossa saman kylän punaiset ja valkoiset kohtaavat jälleen häviäjinä ja voittajina. Teivo-poikaa vankileirillä odottavan Raakkelin persoona avautuu hänen vakavan kömpelöiden kirjeidensä kautta. Kirjasta paljastuu, kuinka huterin perustein vankileirille köyhä kansa on joutunut tilanteessa, jossa oikeusturvaa ei käytännössä ollut lainkaan. Tuulin valkoinen isoisä joutuu vankileirin lääkärinä ikävään välikäteen, kun lähitilojen tytöt ja pojat näkevät nälkää ja kuolevat kulkutauteihin ylikansoitetuissa kasarmeissa. Teivo-pojan päätyminen Kallen ottolapseksi on hatara yritys lievittää sodan aiheuttamaa syyllisyyttä, mutta muuten porvarilliseen eetokseen kuuluu punaorpojen uudelleenkouluttaminen yhteiskuntakelpoisiksi.

Ellilän kerronta on maltillista, kiihkotonta, luonnonläheistä ja viipyilevää. Kaikille mökki-ihmisille teos tarjoaa mielenrauhaa, mutta myös jännitystä ja eksentrisiä kohtaamisia. Varsinkin Maria Mistralin hahmosta pidin, sillä hänessä oli särmää ja arjen monotonian rikkovaa epävakautta. Maaseudun nykytilannettakin valotetaan monisyisesti, vanhuspalveluiden saatavuudesta venäläisten lomakyläsuunnitelmiin. Ymmärrän hyvin, miksi vankileirikohtaukset on jätetty lyhyiksi – Ellilä ei halua mässäillä kauhulla, vaan kertoa sodasta selviytymisestä.

Luin teoksen joululoman hetkisessä lukukimarassa, ja uskon, että olisin nauttinut siitä enemmän, jos olisin antanut sille enemmän aikaa. Saatan palata siihen kesällä mökkilaiturilla, mutta vielä todennäköisemmin etsin käsiini Ellilän toiseksi uusimman romaanin Kaivatut (Karisto, 2013), joka kertoo mm. katolisesta uskosta ja afrikkalaisesta maahanmuuttajasta, joka on entinen professori ja nykyinen siivooja.

Osallistun tällä teoksella Helmet-kirjahaasteeseen numero 41: ”Kirjassa lähetetään kirjeitä.”

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s