Piispan varhaiset runot

Irja Askola ja Anja Porio kirjoittivat  naispappeustaistelun tohinassa yhteisen runokokoelmansa Mikä nainen (Kirjapaja, 1985), joka koostuu pohdinnoissa naisen roolista perheessä, työpaikalla ja yhteiskunnassa. En tiennytkään, että piispa Askola on myös runoilija. Kokoelman löytäminen Nekalan kirjaston poistohyllystä lämmitti sydäntäni tässä vaiheessa siksi, että olen itsekin aloittamassa kirkollisen alan opintoja. Kurssikirjojen hankinta on ollut työn alla, sillä omiin painoksiin ei ole varaa eikä varsinkaan teologista kirjallisuutta ole laajalti saatavilla Tampereella. Sen sijaan eteen on tullut iso kasa muuta hengellistä materiaalia ilmaiseksi tai puoli-ilmaiseksi.

Kokoelmassa Askola ja Porio käyvät vuoropuhelua kahden työssäkäyvän naisen välillä, joista toinen on perheellinen ja toinen perheetön. Runot ovat arkisia, elämänmakuisia, hieman ilkikurisia, kantaaottavia. Koska en harrastanut suomalaista naisrunoutta teininä enkä edelleenkään tunne 80-luvun kotimaisen runouden kenttää, en osaa verrata lukemaani aikalaisten tuotoksiin, mutta näen näissä runoissa yhtymäkohtia tuon ajan  angloamerikkalaisen feministiseen runotuotantoon. Sillä feminististä nämä runot ovat, vaikka f-sanaa ei mainita. Eniten voimaa ammensin Askolan Afrikka-aiheisista runoista, mutta jaan nyt kanssanne tämän lyhyemmän ulostulon, joka viittaa myös teoksen nimeen.

Älä kysy minulta
kastiketta ja kakkupohjaa
kun barrikadit odottavat

Anna pyykin odottaa
kun kokous alkaa

Älä edellytä suudelmia
kun kirjoittaminen minut vaatii

Mutta kun aika on

kutsu
kutsu hiljaa
minun naiseni esiin
ja salli meidän yltää
yhteisen aamuaterian iloon

Siten kohtaat minut
kokonaisen naisen