Depressiivisen hedonismin kaupungista

Ropponen Markku - Kuhala & jokimurhat - kirjan kansiPääsiäisterveisiä Jyväskylän Jokivarresta. Sopivasti loman tunnelmaan löytyi Markku Ropposen Kuhala-sarjasta Kuhala ja jokimurhat (Tammi, 2013). Aloitin teoksen lukemisen muutaman kilometrin päässä kuvattujen murhien tapahtumapaikalta tuijottaen välillä meditatiivista maisemaa. Vuodenaika tosin oli eri, joten täydellistä sulautumista ei päässyt tapahtumaan.

Jokimurhat tapahtuvat keskellä hellekesän lämpöaaltoa, jolloin joenvarren tunnelma on subtrooppinen. Kävelykadulla harrastetaan depressiivistä hedonismia talouslaman syventyessä. Kuhalalla on vientiä niin työ- kuin rakkausmarkkinoilla, vaikka kesän viettoon kuuluu jo miltei tenukeppimäistä viskin kittaamista. Eräänä yönä hän sattuu jokivarteen katusoittajaksi pukeutuneena tarkoituksenaan varjostaa pohjalaista elämäntaparikollista Kalevi Kalmokangasta. Käden käänteessä varjostuksen kohde löytyy kuitenkin puukotettuna, ja toisesta puskasta löytyy samalla tavalla viillelty tuntematon nainen. Kuhalan osallisuus tapahtumiin on vääjäämätöntä siksikin, että myös häntä epäillään murhista.

Teoksessa liikutaan muuallakin kuin Jyväskylässä, ja Pohjanmaan Lappajärvelle kohdistuva retki oli riemukkain. Viihdyin paikallisen huoltoaseman epätoivoisessa tietovisassa ja Kalmokankaan veljesten persoonallisessa piilopirtissä enemmän kuin Jyväskylässä. Jyväskylän tapahtumien ehdoton kohokohta oli kohtaaminen kaimaania ulkoiluttajan Tomin kanssa, varsinkin, kun kuulin kyseisen eläinlajin olemassaolosta ensi kertaa. Kaimaanin karkaaminen Tourujokeen ja sen aiheuttama paniikki toi dekkariin sopivaa maagista realismia ja kirvoitti nauruhermoja.

Pidän Kuhalasta salapoliisihahmona edelleen, ja arvostan Ropposta varsinkin erikoisten henkilöhahmojen luojana. Silti koin jonkinasteista hyytymistä kirjaa lukiessani. Kuhala itsekin tuntui väsähtäneeltä työhönsä ja sekavaan elämäntilanteeseensa. Juoni teoksessa ei ollut kummoinen ja jännitystä olisin kaivannut lisää. Luultavasti kahlasin kirjan loppuun saakka saadakseni selvää Kuhalan romanssirintamasta, mikä oli mielestäni kiinnostavampaa kuin mekaanisen oloiset rikokset. Alma-atalainen lääkäri Anastasia toi juoneen tarvittavaa lisämaustetta, vaikka hän todennäköisesti jää lehdelle soittelemaan.

imageSarjan seuraava osa, Kuhala ja tuomitut, on jäänyt minulta kesken samoista syistä, kun taas nautin kovastikin kolmesta edellisestä osasta. Mikäli jatkan sarjan lukemista, tutustun seuraavaksi sen alkupäähän, jossa salapoliisi ilmeisesti tavataan myös poliisin virkapuvussa.

Vastaavia kyllästymisiä olen kyllä kokenut kaikkien dekkarisarjojen suhteen, enkä ole koskaan lukenut mitään sarjaa uskollisesti uusia osia odotellen. Lähimpänä fanikokemusta olen ollut Åsa Larssonin Kiirunaan sijoittuvien teosten parissa, mutta niitäkään en ole lukenut jokaista enkä oikeassa järjestyksessä.

 

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s