Lakeuden kirjallinen kutsu

imageTuli luettua viikonlopun ratoksi kaksi uutuusteosta Myllylahdelta. Toinen lukemani teos, Niina Within Lähettäjä tuntematon (2016), oli edellistä kauhuromaania perinteisempi ja lineaarisempi rakenteeltaan. Valitsin dekkarin teeman vuoksi, sillä se sijoittuu kustannus- ja mediamaailmaan.

Teoksessa kohtaavat kustannustoimittaja Laura ja paikallislehden toimittaja Sami varsin erikoisissa merkeissä. Kaksikko on tavannut viimeksi 90-luvulla lukiolaisten kirjallisuuspiirin tapaamisissa Seinäjoella, mutta eivät edes kunnolla muista toisiaan. Lauran kustannustoimittajan ura on ollut nousujohteinen keskisuuressa Maa-kustantamossa pääkaupunkiseudulla, kun taas Sami pelkää yt-neuvotteluja lehden tilaajamäärän vähentyessä. Molemmat ovat saaneet outoja nimettömiä viestejä, Laura erikoisen käsikirjoituksen lähettäjältä, Sami tutkijalta, joka tarjoaa tälle rahaa palveluksia vastaan.

Tapahtumat tiivistyvät, kun Laura matkaa kevätlomalle nuoruutensa maisemiin intressinään selvittää oudon kirjailijanalun henkilöllisyyden. Sami tekee mielellään yhteistyötä Lauran kanssa, vaikka hänen sekava kotitilanteensa ei anna tilaa ilta- ja viikonlopputöihin. Romaani kuvaakin ansiokkaasti parisuhteen dynamiikkaa silloin, kun toinen sairastuu vakavaan masennukseen. Sami on helppo kohde hämäräperäiselle kiristykselle, koska hän ei näe poispääsyä taloudellisesta ahdingosta päivätyönsä piiristä.

Juonessa on sopivasti yllätyksiä ja jännitys on enemmän psykologista kuin toiminnallista. Seinäjoen maisemiin tutustutaan maltillisesti, mielestäni riittävästi, eli tämä ei ole tyypillinen yhden kaupungin elämää nostalgisoiva dekkari, eikä kaupunkisarjan debyyttiosa. Pääpaino on kolmivitosten ikäluokan kohtaamisissa, muistoissa ja unohtamisessa. Teos herätti ainakin minussa kysymyksiä varsinkin virtuaalisten jälleennäkemisen laadusta, ja ylipäänsä siitä, kuinka monia menneisyyden hahmoja ihminen voi seurata tai kantaa mukanaan. Mitä iloa on siitä, että fb-ystävinä on kaikkien kouluasteiden kaverit, ja missä menee yksityisyyden raja?

Minua nauratti luterilaiseen kirkkoon liittyvä sivujuonne. Samin masennuksesta toipuva vaimo Hannele haaveilee diakonissan opinnoista työn ohella, ja Samia haave kauhistuttaa, sillä hän pelkää vaimonsa muuttuvan harmaakaapuiseksi laupeuden enkeliksi, jolla on mummopermanentti.  Samin omat uskontokriittiset artikkelit ovat olleet hänen toimittajauransa ainoa valopilkku, mutta hän ei tiedä, kuinka paljon vihaa ne ovat saaneet aikaan. Kirkollisen elämän käsittely tosin jäi hieman pinnalliseksi, sillä se henkilöityi vain yhteen eksyneeseen sielun paimeneeseen.

Teos oli tasapainoisen monipuolinen sukellus pikkukaupungin psyykeen. Minua puhuttelivat tässä eniten mielenterveyden ja sielunhoidon teemat, myös luottamuksellisuuden ja ammattietiikan näkökulmista.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s