Maailmanparannus alkaa kotoa

imageTartuin Mikko Kalajoen romaaniin Kolme tärkeintä asiaa (WSOY, 2014) kannen lupaaman maailmanparannusteeman vuoksi: siinä levoton idealistiäiti jättää kaksi alakouluikäistä lastaan isäpuolen hoivattavaksi, koska Argentiinan kilpikonnat tarvitsevat häntä enemmän. Teema muistutti minua taannoin lukemastani Riikka Takalan romaanista Ole hyvä (Atena, 2014), jossa kaltaiseni keski-ikäiset korkeasti koulutetut työttömät naiset paransivat maailmaa unohtaen itsensä auttamisen.

Kalajoen teoksessa fokus ei kuitenkaan ole hyväntekijöissä, vaan heidän unohdetuissa, hylätyissä perheenjäsenissään. Taru jättää lapsensa Jukalle, miehelle, jolla on vakava alkoholiongelma ja masennus. Hän uskoo, että perhe lähenee ja löytää toisistaan voimia paremmin silloin, kun hän on poissa. Tarun lähtiessä Jukka sinnittelee vielä epämääräisessä taloushallinnon suunnittelijan työssään, mutta työpaikan uudet tuulet eivät enää tavoita tätä viisikymppistä yhtenäiskulttuurin jäärää. Kalajoki kuvaakin syvääluotaavasti työelämän kärryistä putoamista: jos keski-ikäinen ei suostu muokkaamaan minäänsä nuorekkaammaksi ja trendikkäämmäksi, hänelle usein käy kaltoin. Täytyy ainakin teeskennellä tuntevansa tositeeveen hittisarjat, somevillitykset ja spirulinapirtelöt.

Jukan luisuminen kaappijuoposta lähimetsän tenukepiksi on hurjaa luettavaa, varsinkin vieroitusvaiheen harhat. Alkoholismin kuvauksena teos on yhtä raaka kuin esimerkiksi Susanna Alakosken Sikalat (S&S, 2007), vaikka tässä Jukka ei olekaan väkivaltainen ja on taustaltaan keskiluokkainen. Lasten selviämistarina tuntuu jopa himpun verran epäuskottavalta, sillä  tässä kerrotaan jo vahvasti ulkomaailmalle näkyvistä ongelmista. Perhettä pitää kasassa kuudesluokkalainen Heini, joka on lukenut kaupungin nettisivuilta lastensuojelun toimintaperiaatteet ja osaa vältettä koulun terkkaria ja oppilashuoltoa ammattimaisin ottein.

Kuinka ihmeessä tämä sirpaleinen perhe pysyy koossa? Millä he edes elävät? Koska kyse on fiktiosta, ei ole tarvetta mennä selvittelemään byrokraattisia pykäliä, mutta isäpuolen asema olisi tosielämässä Jukkaa heikompi. Toki perheen äiti saa lähteä pitkälle matkalle ilman sossun puuttumista kuvioon, mutta tässä työtön isäpuoli ei ole elatuskelpoinen. Onko lasten äiti piittaamaton narsisti vai itse vahingoitettu todellisuuspakolainen? Vai molempia?

Teos herätti minussa vahvoja tunteita ja lapsihahmoihin samastumista. Samalla koin, että sanoja oli paikoitellen liikaa. Esimerkiksi Saku-pojan päänsisäisen toisen äänen läsnäolo tuntui liian yhteiskuntakriittiseltä – en myöskään tiennyt, puhuiko siinä aikuinen valmentaja vai pikkuvanha lapsi. Harvoin luen kirjaa, jonka yhteiskuntakriittisyys tuntuu liialliselta, mutta tässä oli osioita, joita olisi voinut tiivistää. Uskontoon liittyvät pohdinnat olivat raikkaampia, varsinkin, kun Jukka kamppailee raitistuessaan juoppojen miltei ainoan pelastustien, uskoon tulon kanssa. ”Jos kristinusko keksittäisiin nyt, ei yksikään riskirahoittaja lähtisi tukemaan noin huonoa liikeideaa.”

Kirjaa mainostetaan tragikomediana, mutta oma luentani meni vahvasti tragedian puolelle. Jukka onnistuu koomisena hahmona pohdinnoissaan työelämästä, sukupolvien välisestä kuilusta ja naissuhteistaan, eli juoppohahmoksi hän on harvinaisen syvällinen. Ymmärrystäkin hän saa, mutta kolmetoistavuotiaan joutuminen katkohoitajaksi oli hurjaa luettavaa. Tavallaan kirja kertoi myös päihdepalvelujen riittämättömyydestä, sillä tässä Jukalle tarjottava psykososiaalinen tuki vaikutti todella hataralta.

Teos parani loppua kohti, juonessakin tuli yllätyksiä, ja hahmot kokivat kasvun ja oivalluksen momentteja. Aikuisille toivoa annettiin kuitenkin vain teelusikallisen verran, lapsille enemmän. Lasten maailman ymmärtäjänä Kalajoki tuntuikin suvereenilta. Perheen sisäisen dynamiikan kuvaus on myös perusteellista. Tämä on Kalajoen ensimmäinen aikuisten proosateos ja toinen teos, mutta tekstistä sai kuvan kauan aktiivisesti kirjoittaneesta tekijästä. Ehkä havaintoni sanojen liiallisuudesta liittyikin siihen, että teosta on mahdollisesti kypsytelty kauan ja näkökulmat ovat kasvaneet syvenevän talouskriisin ja epävarmuuden keskellä. Kirjassa oli paljon teemoja, joihin tarttua, ja uskon sen saaneen ja saavan palautetta hyvin eri tyyppisiltä lukijoilta. Itse antaisin tämän luettavaksi juuri noille viisikymppisille miehille, joita työelämä on kaltoin kohdellut.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s