Napanatojen kosto

imageHilkka Ravilo on kuulunut jo pitkään luottokirjailijoihini, sillä pidän hänen erikoisesta feminismistään ja itään ja pohjoiseen liittyvistä kansan kuvauksista. Nyt sain käsiini Muovikassimiehen (Myllylahti, 2009), joka alkaa Varkaudesta ja päätyy pääkaupunkiseudulle. Teoksen päähenkilö Tarmo Toropainen on tehnyt pikkulapsena jotain kauheaa ja kantaa alitajuista muistoa tekosestaan. Äiti on tehnyt itsemurhan ja isä on alkoholisoitunut. Tarmolla ei ole lainkaan ystäviä, mutta naismaailmassa flaksi käy, onhan hän siististi puettu, kohtelias ja hyvin varusteltu. Tarmo elää elämäänsä muovikassimiehenä majaillen eri naisten luona. Silti hän on äärimmäisen sitoutumiskammoinen, eikä kykene pysyvään ihmissuhteeseen.

Ravilon muissakin teoksissa on makaabereja teemoja, mutta tämä oli lukemistani toistaiseksi irvokkain. Tarmo on herkullisella tavalla epävakaa hahmo, jonka tilanteeseen voi välillä samastua, välillä taas ei. Moni Tarmon naisistakin käyttää tätä silkkana panopuuna, joten hyväksikäyttö on kirjan keskeinen teema. Toisaalta Tarmo kykenee välillä muista huolehtimiseenkin: asuessaan kasikymppisen Karinin luona henkivartijana hän kokee pitkästä aikaa pyyteetöntä läheisyyttä. Toisaalta Tarmo elättää itseään myös alastonsiivoojana.

Kirjassa toteutuu napanatojen kosto, sillä Tarmon eri naisystävät kohtaavat ja alkavat asua yhdessä kommuunissa Karjaalla. Kommuunielämän kuvaus oli raikastava tuulahdus, sillä pelkät Tarmon seikkailut olisivat olleet liian paksua luettavaa. Naisten yhteiselossa on paljon kekseliäisyyttä, sillä kaikilla on toimeentulohuolia ja viisi kuudesta leidistä on yksinhuoltajia.

Naisten lihavuus oli myös vahva teema, sillä Tarmolla on fiksaatio lihaviin naisiin ja heidän rintoihinsa. Yököttävän lihavuuslääkkeen keksiminen vie romaanin ihmissuhdeanalyysista kohti dekkaria. Pidin paljon tästä genrehäilyvyydestä, vaikka lapamatojen sielunelämän historiallinen kuvaus olikin aidosti yököttävää. Ravilo onkin melko faktapitoinen kirjailija, joka mielellään sekoittaa eri tieteenaloja luovasti keskenään. Tässä tulivat edustetuiksi ainakin lääketiede, teologia ja etnologia.

Teoksen vahvin ulottuvuus oli juoni, joka ei aivan heti unohdu. Naishahmoja oli mielestäni jokseenkin liikaa, vaikkakin heitä tarvittiin Tarmon epävakaan persoonan avaamiseksi. Lukukokemus oli hyvin koukuttava, vaikka luinkin tätä kipeänä korkeassa kuumeessa.

Myllylahdelle sellaista palautetta, että teoksen e-versio oli rasittava sivunvaihdon vaikeuden vuoksi. Sivut jäivät jatkuvasti jumiin ja karkailivat eestaas. Monelta saattaa jäädä kirja lukematta, jos puolet ajasta menee sivujen kääntämiseen.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s