Kaikkien yksinhuoltajien sankari

imageNick Hornbyn romaani About a Boy (Penguin, 1998) oli jo suuri hittiteos ennen kuin siitä tehtiin Hugh Grantin tähdittämä elokuva. Koska minulla on Hugh Grant-allergia (johtuen varmaan siitä kaikkien aikojen floppiroolista kaikkien aikojen huonoimmassa romanttisessa komediassa Love, actually), suhtauduin myös kirjaan skeptisesti. Kyseistä leffaa en ole nähnyt kokonaisena, mutta tiesin suunnilleen sen juonen.

Onneksi leffan katseluyrityksestä on jo aikaa, joten pystyin kuvittelemaan päähenkilö Will Freemanin muuksi kuin Grantiksi. Will päätyy monien sattumien kautta kaikkien yksinhuoltajaäitien Kari Grandiksi, osittain helpon seksin toivossa, osittain täyttääkseen oman elämänsä emotionaalista tyhjyyttä. Will on kaikessa tavallisuudessaan ja sovinnaisuudessaan outo hahmo, tyhjä taulu, varakas poikamies, jonka ei ole koskaan tarvinnut opiskella tai käydä töissä. Hän elää edesmenneen isänsä musiikkirojalteilla ilman kunnianhimoa tai tulevaisuuden suunnitelmaa. Ellei hän ole shoppailemassa tai klubeilla naisia metsästämässä, hän täyttää päivänsä tyypillisin eläkeläisharrastuksin, kuten sudokujen ratkaisuun tai TV:n kisavisojen seuraamiseen.

Will kohtaa kaksitoistavuotiaan Marcusin varsin ahdistavassa kontekstissa, sillä hän joutuu paikalle, kun tämän äiti on yrittänyt itsemurhaa pojan ollessa yksinhuoltajakerhon puistopiknikillä. Fiona on musiikkiterapeutti, jolla on oman elämän terapointi pahasti kesken. Hän on myös pesunkestävä hippi, joka on kasvattanut Marcusin kyseenalaistamaan kapitalismia siihen pisteeseen asti, että hänestä on tullut koulussa hylkiö. Äidin epävakaus on kirjan vakava juoni, jonka käsittely on todenomaista ja arkista.

Kirja on varsinainen nostalgiatrippi 90-luvulle, sillä tässä eletään vuotta 1993, jolloin Kurt Cobain kuoli. Marcus ei ole koskaan kuullut koko Nirvanasta, minkä vuoksi häntä taas kiusataan koulussa, mutta Willin avulla hän pystyy kirimään Nirvana-tietoudessaan. Näin hän pääsee 15-vuotiaiden pahistyttöjen suosioon, ja kokee ensi kertaa uudessa koulussaan hyväksyntää. Kirja muistuttaa myös kulttuuristen koordinaattien tärkeydestä teini-iässä: Marcus on liberaalin ja näennäisesti suvaitsevan urbaanin ja koulutetun äidin poika, joka kuitenkin on ihan pihalla ikäistensä trendeistä ja tottumuksista. Harva teini on tarpeeksi vahva jatkamaan vaihtoehtoisella linjalla. Vaikka pitäisi äitinsä Joni Mitchell-diskografiasta, se ei ole kuuminta valuuttaa omanikäisten seurassa.

Minusta kirja on edelleen puhutteleva erityisesti mielenterveyden, yksinhuoltajien selviytymisen ja koulukiusaamisen näkökulmista. Pidin myös siitä, etteivät aikuisten romanssit olleet liian ilmiselviä eikä sokerisia; Will Freemanin menestys isäpuoliehdokkaana ei tuntunut loppuakaan kohti kovin nousujohteiselta. Suosittelisin teosta varsinkin sellaisille nuorille lukijoille, jotka eivät vielä ole lukeneet paljoa englanniksi. Kieli on tässä hyvin helppoa ja suoraviivaista, ja samalla nuori lukija voi tutustua vanhempiensa ikäluokan tyyli-ikoneihin.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s