Karttojen ja gobeliinien kerääjistä

seppalaJuha Seppälä on kirjailija, jonka muistan nuoruudestani ”vaikeana”, mutta kiinnostavana. Hänen tuotantoaan tutkiessani voin todeta, että ainoastaan teoksesta Super Market (1991) minulla on hatara muistijälki. Seppälä ei ole koskaan noussut massojen joululahjakirjailijaksi, mutta on julkaissut tasaiseen tahtiin yli 20 teosta. Teokset ovat tiiviin modernistisia, rakenteellisesti kokeilevia ja synkkyyteen taipuvaisia, kertoo Wikipedia.

Minua ei lukijana ainakaan pelota synkkyys, musta huumori tai satiiri. Siksi tartuin Kuoppakaupunkiin (WSOY, 2016) innolla, vaikka se tuntuikin kertovan ikiteemasta, syrjäytymässä olevan keski-ikäisen miehen yksinäisyydestä. Takakannessa mainittiin myös uskonnollinen teema, josta olin erityisen kiinnostunut, sillä yritän itsekin kirjoittaa tämän päivän karismaattisuudesta. Päähenkilöt romaanissa ovat historiallisten romaanien kirjailija, kylmäkkö-prostituoitu sekä matkasaarnaaja. Saarnaajan osuus on ohuin, eikä hän hahmona saa samalla lailla lihaa luiden alle kuin Marle ja Ilmo Halssi.

Kaupunki viittaa Poriin, jonka kartografiaa tutkitaan myös historiallisesti. Isonvihan kirkonpolttajat, ruotsalaiset riistoporvarit, italialaiset posetiivarit ja nahkureiden lesket seikkailevat kaikki nykyisyyden draaman statisteina, kun Ilmo yrittää viimeisillä voimillaan ilmaista seksuaalisuuttaan ja läheisyyden kaipuutaan Marlen asunnon yhteydessä olevassa palvelijanhuoneessa. Marle on lukinnut huoneen muusta asunnosta ja peittänyt oven gobeliinilla, joka nousee salattujen elämien symboliksi. Marle ei tiedä, että aikuistuvat lapset tietävät hänen bisneksistään. Mistä muuten lounasravintolan työntekijä saisi jatkuvasti satasen seteleitä lompakkoonsa?

Marle on harkitseva seksityöläinen, jolla on vain muutama vakipano kerrallaan. Tapaamisista hän neuvottelee asiakkaidensa kanssa yksityiskohtaisesti sähköpostitse. Hänen elämäänsä piristävät enemmän netistä tilatut merkkilaukut kuin miessuhteet. Keski-ikäiseksi mieskirjailijaksi Seppälä onkin virkistävän hyvin kartalla eri laukkumerkkien hierarkiasta – onhan Michael Kors aika pissis vaihtoehto verrattuna aitoon Longchampiin. Silti jäin hämmentyneenä pohtimaan Marlen monologeja, joissa siirrytään sormen napsauksella biletopeista Louis Althusserin historiankäsitykseen. Vaikka Marle voi olla itseoppinut intellektuelli, hänen puheensa kuulostaa liian akateemiselta. Tämä oli ainoa asia, joka kirjassa jurppi.

Ilmo Halssi ihmettelee, miksi kirjamarkkinoilla myyvät parhaiten sellaiset romaanit, joiden päähenkilöt eivät lue kirjoja. Terävä havainto, joka ennustaa tämänkin romaanin tulevaisuutta. Ilmon oma fiksaatio historiallisiin karttoihin ja hänen työn alla oleva romaaninsa Lapissa matkailleesta ranskalaisesta kartanpiirtäjä Herbelot’ista olivat teoksen vaativin osuus, joka kertoi päähenkilön mahdollisesta autismista, mutta myös Seppälän kulttuuripessimismistä. Kustannustoimittajaltaan Halssi saa kuulla, että Kartanpiirtäjän on jo kirjoittanut pakistanilaistaustainen Kamila Shamsie. Hänen romaaninaiheensa ovat menneen maailman lumia, loppuun kaluttuja, kuivakkuudessaan epäviihteellisiä. Silti hän seuraa aikaansa yllättävällä tarkkuudella: harvapa lukija osaa automaattisesti arvata, mitä deitti-ilmoituksissa oleva koodi FwB tarkoittaa.

Näin teoksessa sielunkumppanuutta yhden kaikkien aikojen lempikirjailijani Hanif Kureishin kanssa. Erityisesti Seppälän tapa kuvata Ilmon pitkäkestoista FwB-suhdetta tummaihoiseen mystiseen tanssijaan, johon viitataan vain kirjaimella D., liikkuu kureishimaisella kiihkon ja epätoivon vyöhykkeellä. Ja koska kirjassa oli paljon seksiä ja viitteitä nykypäivän muotiin ja popkulttuuriin, se onnistui lopulta nousemaan älyllisen brassailun suosta, niistä kantapöydistä, jossa elämäänsä pettyneet ikuiset graduntekijät, sijaisopettajat ja paikallislehtien toimittajat ottavat toisistaan mittaa.

Romaanissa oli niin paljon symboliikkaa ja kerroksellisuutta, että sitä ei yhdellä lukukerralla selätetä. Samalla juoni oli varsin simppeli, melkein puuduttava, sillä lähes kaikki tapahtuu Ilmon pään sisällä yksinäisissä matkustajakodin ja Omenahotellin huoneissa. Ilmon mielen särkyminen on ennalta-arvattava profetia, mutta luin myös loppuosan diagnoosia epäluotettavana. Ilmoon ei välttämättä ole helppo samastua, mutta uskon lukijoiden ainakin kokevan empatiaa hänen olomuotoaan kohtaan. Hän on downshiftaajan elämässään varsin harmiton, naisia kunnioittava, vaikkakin emotionaalisesti vaikeasti tavoitettava. Tyypillistä seksikaupan asiakasta tuskin on olemassakaan, mutta kaikessa rikkonaisuudessaan Ilmo oli uskottava sellainen.

Seuraavassa arviossani kerron romaanista, jossa akateeminen päteminen on mennyt reippaasti överiksi. Kuoppakaupungin maailma oli siihen verrattuna tolkullinen, ja siitä saa otteen, vaikka historian gradu olisikin jäänyt aikanaan kesken.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s