Lopunaikojen jälkeen

somppi-leijonaJouluyönä ei aina tarvita taianomaista fiilistelyromaania, vaan joskus voi räpiköidä tummemmissa vesissä. Yksi joulun pyhien hittikirjojani oli Tero Sompin Leijonan varjo (Myllylahti, 2013), josta olen teeman vuoksi kirjailijalle kateellinen. Niin monta kertaa olen itsekin lähtenyt hahmottelemaan dystopiaa lähitulevaisuuden nationalistisesta Suomesta, mutta kesken projektit ovat jääneet – niiden masentavuuden vuoksi. Leijonan varjokaan ei ole helppo teos. Monelta voi jäädä lukeminen kesken siksi, että se muistuttaa liikaa jo elettävää todellisuutta. Ajallisesti teos sijoittuu periodiin ”lopunaikojen jälkeen”, eli kenties 2020-luvulle, aikaan, jonka voimme helposti visualisoida, jossa on vielä paljon tunnistettavia elementtejä.

Perussuomalaisesta käsiteuniversumista on olemassa melko vähän kaunokirjallisuutta. Itse olen lähinnä blogissani ruotinut Pirjo Hassisen uusimpia teoksia, jotka ovat Sompin kuvausta astetta humoristisempia. Sompin luomassa maailmassa ei enää pilkata Suomi-leijonakoruja käyttäviä sikaniskoja, sillä kansa on kerran äänestänyt sikaniskat valtaan ja saavat nyt, mitä ovat tilanneet – syvästi kansallismielisen diktatuurin, jonka ainoa tukija on Yhdysvallat. Monilla teoksen hahmoilla tosin niskan ihra on ohenemassa, sillä Suomi on joutunut kauppasaartoon, eikä asemien pikaruokaloista saa kuin ylihintaisia karjalanpiirakoita. Ruoka on tässä dystooppisessa trillerissä keskiössä, sillä se on konkreettinen elämänlaadun mittari. Ihmiset elävät arjessaan juuresten ja kaurapuuron voimin. Romaanissa eletään ilottomassa maailmassa, jossa vain puolue-eliitillä on varaa ruokailla entisissä S-ryhmän kansanravintoloissa. Amarillosta on tullut Keltainen, eikä sieltä enää saa tortilloja tai nachos-vuokia, vaan lähinnä silakkapihvejä.

Pekka Gerber on keski-ikäinen, eronnut poliisi, joka on onnistunut pitämään työpaikkansa ja asuntonsa Kalliossa, vaikka lukeekin salakuljetettuja ruotsalaisia dekkareita. Jos hän on toisinajattelija, hän on kovin yksinäinen ja maltillinen sellainen. Kapinalliseksi hän joutuu olosuhteiden pakosta, saatuaan selvitettäväksi venäläistaustaisen tarjoilijan, Katariina Laakson raiskausmurhan Kaisaniemen puistossa. Keissi halutaan siivota maton alle tutkimuksen saatua selville Katan epäilyttävän DNA-taustan, varsinkin, kun murhalle on saatu järjestettyä sopiva tekijä, somalitaustainen entinen lääkäri, nykyinen sopeutumisleirin orja, Amir. Suomeen jääneiden vähäisten ulkomaalaistaustaisten työvoima edelleen kelpaa puoluejohdolle, kunhan se pysyy siivousvuorojen ulkopuolella eristettynä muusta kansasta.

Itä-Helsinki on tässä erottautunut kansallismielisestä Suomesta ja on kapinallisten vasemmistolaisten käsissä. Itäkeskuksesta on tullut Euroopan suurin kodittomien leiri, jonka ironiset kaupalliset jäänteet muistuttavat menneistä. Eurokangas-liikkeen valo toimii edelleen kapinallisten toimistossa, jossa myös kuunnellaan kiellettyä länsimaista rockia. Kontulan ja Vuosaaren kerrostaloissa piilee omanlaisensa järjestys, vaikka niitä ei ole huollettu eikä remontoitu aikoihin. Itään salakuljetetaan ruokaa ulkomailta, ja ainakin kapinallisten johdolla on aamiaiseksi pekonia – herkkua, joka saa Pekka Gerberin lähes tainnoksiin. Gerber kohtaa vastarinnan miehet etsiessään ja evakuoidessaan Katariinan orvoksi jäänyttä tytärtä Annaa. Anna päätyy asumaan Pekan asuntoon silläkin riskillä, että miestä syytettäisiin pedofiliasta – eihän mikään edistä kansallismielistä aatetta niin paljon kuin seksuaalirikollisuuteen liittyvä kansan pyhä raivo.

Tuomas Valo, puolueen johtaja ja kansan isä, ei tässäkään muistuta kirjaimellisesti Timo Soinia, vaan voisi olla kuka tahansa populismilla ratsastava öyhöttäjä. Diktatuuri on hauras, eivätkä vartijatkaan ole esimiehelleen täysin kuuliaisia. Puolueen sisäinen valtataistelu tuntuu myös riipivän todelliselta. Kaappauksia suunnitellaan puolueen eri siivissä, siltä varalta, että tilaisuus antaisi vaarin. Valon residenssi Seurasaaressa keskellä kansallisromanttista ulkomuseota kirvoitti jo hieman nauruhermojani muuten rankan kerronnan keskellä. Kun kansalta on riistetty jopa tämä menneisyyden teemapuisto, mistä se oikeasti voi enää haaveilla?

Dekkariksi tai trilleriksi (itse luin teosta molempina) teos on tyypillisen toiminnallinen ja lineaarisesti kerrottu. Kielellisesti se ei tuonut suuria yllätyksiä, mutta yhteiskunnallisesti kerronta oli tarkkapiirtoisen uskottavaa. Somppi osaa hyvin taustoittaa lähihistoriaa ja myös rakenteellisia muutoksia. Valitettavasti moni hänen kuvaamansa ilmiö on jo arjessamme läsnä – esimerkiksi henkinen sisäänpäinkääntyminen, nuorten haluttomuus opiskella vieraita kieliä, taloudellisesta niukkuudesta syntyvä katkeruus ja sankarimyyttien luominen hyvin vähäisistä aineksista, kuten kahdesta jääkiekon maailmanmestaruudesta. Ja kun Apulanta on kielletty potentiaalisesti kapinallisena retromusiikkina, jäljelle jäävät Cantores Minores ja Matti ja Teppo.

Olisin kaivannut teokselta hieman lisää tuollaisiin detaljeihin liittyvää huumoria, sillä ne pienet huumorin kukkaset syvän angstin keskellä ilahduttivat. Muutenhan tässä liikuttiin juuri tämän joulun tunnelmiin sopivassa lonkeronharmaassa loskassa – sovelletun kieltolain tunnelmissa, jossa lonkerokin on poliittisen eliitin etuoikeus. Dystooppinen visio kansasta, jonka alkoholismi on vihdoin saatu hoidettua ylhäältä päin tulevilla säädöksillä, on kieltämättä säälittävä. Tämä kansa ei enää jaksa kiljuakaan ”leipoa”, saati harrastaa kotipolttoa. Se on tainnutettu ehdottoman kuuliaiseksi ja sen ainoa täyttymyksen hetki on kolmen vuoden mikroaaltouunijonossa ykköspaikalle pääsy.

Joulun lukemistostani Leijonan varjo oli ehdottomasti rikkain, ahdistavin ja voimallisin. Sompin muusta tuotannosta en ole kuullutkaan, vaikka hän on julkaissut jo yhdeksän romaania. Miehen ammatillinen tausta turvallisuusalan ammattilaisena ja järjestysmiehenä antaa kerronnalle omat, eksoottiset mausteensa. Voisin hyvin lukea häneltä toisenkin teoksen, vaikka uusin romaani Raivo (2016) ei temaattisesti kiinnosta. Aiemmassa tuotannossa näyttää olevan laajan globaalejakin teemoja.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s