Jos damastiliina osaisi puhua

naine_prvkl_wb72d_6936Eppu Nuotion ja Pirkko Soinisen yhteisteos Nainen parvekkeella (Bazar, 2016) oli jo listallani kesällä, mutta vasta nyt pääsin sen tunnelmiin kunnolla käsiksi. Kaikkien bloggareiden inspiraationa on teoksen syntytarina: Berliinissä nykyisin asuva Nuotio oli ottanut yhteyttä turkulaiseen Soiniseen blogin välityksellä johonkin kaupunkiin liittyvästä yksityiskohdasta, ja kirjeenvaihto oli osoittautunut niin hedelmälliseksi, että siitä syntyi kirja.

Nainen parvekkeella on erikoinen dekkari ja kirjeenvaihtoromaani. Päähenkilöt Salome ja Arvo Samuel kohtaavat nihkeästi sähköpostin välityksellä, sillä A.S. ei haluaisi antaa nuorelle dokumenttifilmintekijälle mitään tietoja omistamastaan Edelfeltin taulusta Nainen parvekkeella. Salome on kuitenkin peräänantamaton, ja onnistuu luomaan eläkkeellä olevaan diplomaattiin kohteliaan keskusteluyhteyden.

Molemmat päähenkilöt ovat kutkuttavan mystisiä, ja pelokkaan, sydänsairaan Arvo Samuelin tarinasta kuoriutuu lopulta värikkäämpiä kerroksia kuin alussa olisi uskonut. Salome on boheemi peikkotyttö, ”hieman ADHD”, joka saattaa unohtaa hiustensa harakanpesään lyijykyniä ja jota Pariisin poliisin etsintäkuulutuksissa kuvaillaan huonosti pukeutuvaksi. Kolmanneksi pyöräksi tarinassa nousee A.S:n huikentelevainen konsulttipoika Tuomas, joka on romaanin ainoa nykysuomea puhuva henkilö. Tuomas on varma Salomen syyllisyydestä onnenongintaan, ja tarkkailee tätä Pariisissa valvontakameroiden välityksellä intiimeissäkin tilanteissa.

Minua hymyilytti ovelalla tavalla läpi kerronnan, ja yllättävää kyllä, jaksoin hyvin lukea pitkät kirjeenvaihdotkin, vaikka niissä kuvattiin yksityiskohtaisesti eläkeläisen päivittäisiä aterioita. Sekä A.S. että Tuomas kuuluvat tässä siihen yhteiskuntaluokkaan, jonka sotkuista huolehtivat uskolliset taloudenhoitajat. Rouva Suolahden, Madame Rouxin ja Edelfeltin portinvartija-Hortensen välille syntyy näkymätön side, jonka symboliksi nousee kermanvärinen damastiliina. Hortensen näkökulma taulun syntyhistoriaan on olennainen, tosin hieman postikorttimainen – teos olisi ollut liiankin melodramaattinen, jos yhdeksi kertojaksi olisi nostettu rakastajatar Virginie.

Teoksen faktat on tarkistanut Anna Kortelainen, jolle kirja on myös omistettu. Kirjailijat ovat myös hyvin perehtyneet taideväärennösten ja -varkauksien maailmaan, josta mieleeni pomppasi äskettäin Gloria-lehdestä lukemani vuoden naurettavin seurapiirijuttu taideasiantuntija Pauliina Laitinen-Littorinin avioliitosta hurmaavan Sverkerinsä kanssa. Tässäkin teoksessa olisi ollut ainekset mauttoman elitistiseen tragikomediaan, mutta keräilijä A.S:n arki oli lopulta suomalaiskansallisen juurevaa. Isän ja pojan läheneminen ja pojan toivottoman hidas kasvu mieheksi olivat kiinnostavassa ristivalotuksessa suhteessa Salomen omien juurien etsinnälle.

Teos yllätti moneen otteeseen, joten pitäisin sen vahvimpana ulottuvuutena juonta. Dekkariksi teos on kiltti, mutta sukuromaanina järeämpi. Kahden kirjailijan teoksena teksti soljuu yllättävän saumattomasti, eli editointi on vahvan ammattimaista.

Anekdoottina mainittakoon, että teos vei minut lopulta tutulle paikkakunnalle, Etelä-Savon Mäntyharjulle, jonka hautausmaalla olen käynyt ainakin pari kertaa. Siellä olevaa sukuhautaa en luultavasti omin avuin löytäisi. Mahdollisesti siellä sijaitseva taidekeskus Salmela on myös inspiroinut kirjailijoita. Pariisista Savoon ei lopulta ollutkaan niin pitkä matka kuin aluksi olisi kuvitellut.

HELMET-lukuhaasteessa sijoitan teoksen kohtaan 9: ”toisen taideteoksen inspiroima kirja”.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s