Neljä ystävystä ja mustikka

sumu-600x880Anna, Egill, Vigdís ja Hrafn ovat kolmikymppisiä ystävyksiä, kaksi pariskuntaa, jotka tykkäävät retkeillä yhdessä. He lähtevät viikoksi reissuun koillis-Islannin Askja-tulivuoren maisemiin omalla jeepillään. Maisemat ovat hiekkaista erämaata, jonka jokien suistoista aukeaa Ylämaa, Islannin Lappi. Kukaan neliköstä ei ole erityisen partiohenkinen, vaikkakin ruokaan ja juomaan on satsattu vähintään Viisikko-kirjojen vakavuudella.

Steinar Bragin trilleri Sumu (LIKE 2016, suom. Tuomas Kauko) vie lukijansa syvälle Islannin sydämeen, paikkoihin, joita urbaanit kaupunkilaisetkaan eivät syvällisesti tunne. Jäätiköiden ja tulivuorten läsnäolo on silti vahvaa myös kaupunkilaisten mentaalisella kartalla, sillä näistä paikoista menestyjät kaivavat myyttejään. Islantilainen kansallismielisyys on vähintään yhtä tunkkaista kuin suomalainen, ja Itsenäisyyspuolueen kannattajien joukkoon mahtuvat upeasti myös ”elämänkoululaiset”.

Hrafn on neliköstä rosoisin hahmo, rikkaan perheen hulivilipoika, joka aloitti huumediilaamisen jo yläkoululaisena. Hrafnin täyskäännöstä narkkarista pörssikeinottelijaksi on tukenut hänen terapeuttinsa Vigdís, jonka kanssa suhde lämpeni nopeasti ammatillisesta seksuaaliseksi. Kaikilla näistä aikuisista on rankkoja nuoruusmuistoja, ja hahmoina he ovat kaikki kovin keskenkasvuisia, vaikka ovat työurillaan saavuttaneet paljon. Bragin kuvaama islantilainen kulttuuri on syvästi hedonistista ja yksilökeskeistä: oikeastaan koko Reykjavíkin kaupunki on terminaalisesti pilvessä, kännissä tai krapulassa paitsi muutamat lähiöissä kivistä voimaeläimiä askartelevat hiljaiset maahiset. Hrafn on joutunut jättämään päihteet pysyäkseen hengissä, mutta hänen nössömpi ystävänsä Egill on alkanut ryypätä ammattimaisesti vasta äskettäin.

Pidin kirjasta siksi, että Bragi tarjoaa varsinkin alkupuolella yhteiskunnallista analyysia, jota maustetaan sopivasti kansantaruilla ja -uskomuksilla. Kauhun ja toiminnan määrä nousee loppua kohti maksimaaliseksi, ja jäin miettimään, olisiko tarinan voinut kertoa vähemmin tehostein. Kertojana Bragi on silti omaperäinen, ja teos tuntuu kielellisten ansioidensa vuoksi enemmän taideproosalta kuin viihteelliseltä kauhuromaanilta. Elokuvallinen potentiaali on vahva, enkä ihmettelisi, jos tästä on jo tekeillä menestyselokuva.

Nelikko siis joutuu erämaaretkellään pahaan pinteeseen, jossa ainoa paikallinen ihmisseura eikä luonnon armoille jääminen eivät kummatkaan tarjoa pelastusta. He siis tavoittelevat kansantarujen myyttistä mustikkaa, kun edessä ja takana on tiedossa kadotus. Luontokuvaus on maagis-realistista, runollista, ahdistavan todellisuuden ja vielä painostavamman fantasian syövyttämää. Mikä näyistä on henkilöiden omia päänsisäisiä harhoja, mikä pahan kosketusta, sen voi jokainen lukija itse päättää. Kirjaimellisesti Sumu tarjoaa maiseman, johon tuskin moni lukija haluaisi jäädä jumiin ilman toimivaa GPS-paikanninta.

HELMET-haasteeseen teos sopii mm. kohtaan 5: Kirjassa liikutaan luonnossa.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s