Poikkeuksellisen kestävää teflonia

gallupOlen nyt viettänyt viikon kotona niin, ettei mikään ole huvittanut paitsi lukeminen. Pakkasten kiristyminen on johtanut siihen, että lukutahti on vain kroonistunut, vaikka tässä kämpässäkin olisi paljon muuta tehtävää. Tämän vuoksi olen ”suorittanut” HELMET-haastetta antaumuksella, lukien myös kirjoja, joihin en ehkä olisi muuten revennyt. Nyt siis menossa on rasti nro. 12: Politiikasta tai poliitikosta kertova kirja.

Pauliina Vanhatalo/Veera Vaahterasta kirjoitin ainakin kolmesti viime vuonna. Vanhatalon nimellä kirjoitettu Gallup (Tammi, 2009) poikkesi jo temaattisesti odotuksistani, sillä olen huomannut hänen suosivan psykologisesti syviä vesiä. Tämä teos keskittyy enemmän päähenkilöiden ulkosuhteisiin, mediajulkisuuteen ja yksilön suhteeseen yhteiskuntaan. Siinä eletään tätä päivää, käydään töissä, hoidetaan lapsia ja kulutetaan kunnanvaltuuston penkkejä ja eduskunnan lehtereitä. Mies tapaa naisen, seksi sujuu vielä vauvavaiheessakin, mutta mikään muu ei oikein suju, ja sitten tulee ero. Ero olisi kai tullut, vaikka vaimo ei olisi ollut Kokoomuksen kansanedustaja maakunnista, mutta vasta naisen erottua mediat kiinnostuvat hänestä.

Jos olisin ilkeällä päällä, jättäisin arvioni tähän. En saanut kirjasta lisäarvoa elämääni. Ovelta ovelle-gallupeja työkseen vääntävän Arin työmarkkinatilanne säälitti ja nauratti vähän, mutta tuskin Arin tilanne olisi ollut astettakaan hohdokkaampi ilman vaimoa ja lapsia. Ari on filosofian maisteri, jonka pääaine on ollut etnologia, eikä hänellä ole tutkimuksellista ambitiota. Avioliiton alkuvaiheessa hän pyörittää paitapainoa ystävänsä kanssa, mutta polttaripaitabisnekset eivät riitä elättämään kahta perhettä. Hän ei osaa olla edustusmies, ei yrittäjä, mutta ei hän ole vakavasti syrjäytymässäkään, ainakaan vielä. Arilla ei myöskään ole poliittisen analyysin teon alkeitakaan, vaikka hän on kasvanut kahden kunnallispoliitikon kodissa. Arin vanhemmat ovat vihervasemmistolaisia, mutta toivottavat kokoomuslaisen miniän sukuun lämpimästi.

Olisin lukenut tarinaa mielelläni farssina tai satiirina, mutta tässä formaatissa teoksen tyylilajista ei ota selvää. Parisuhdekuvauksena romaani on vielä latteampi kuin kuvauksena politiikan julkisuuspaineista. Tuntuu, että kirjailija itse on valinnut yhtä ”teflonin” suhteen henkilöhahmoihinsa kuin Kaisan suhde on äänestäjiinsä ja puolueeseensa. Kaisan kokoomuslainen henki kun ei nosta päätään paljoakaan, sillä hänellä ei ole intohimoja. Puolueen yrittäjäsiiven kanssa hänellä on kitkaa, mutta muuten hänellä ei tunnu olevan sisällöllisiä tavoitteita. Emme saa tietää, onko hän konservatiivi vai liberaali, vaan Kokoomuksen kannatus nyt vaan kuuluu hänen sukunsa traditioon samalla lailla kuin partiossa ja kirkossa käynti. Teos ei ainakaan minussa herättänyt minkäänlaisia tunteita Kokoomus-puoluetta kohtaan, mikä näyttää tietoiselta valinnalta. Tiedollisestikaan ei uida kovin syvissä vesissä. Miksi siis kirjoittaa politiikasta näin köykäisin eväin?

En suorastaan tunnistanut, kenelle teos oli suunnattu. Arvelisin, että se saattaa sytyttää jonkun kolmikymppisen erokriisissä kipuilevan lukijan, joka ei itsekään tiedä, käykö läpi pari- vaiko eroterapiaa. Toisenlainen lukija voi myös saada tavallisen perhearjen kuvauksesta enemmän irti kuin ihmismielen syövereistä. Vanhatalo/Vaahtera ainakin on osoittautunut kirjailijaksi, joka operoi lukuisilla tasoilla. Itse koin Gallupin temaattisesti köykäisemmäksi kuin Vaahteran nimellä kirjoitetut chicklit-romaanit. Niissä kun arkisen kerronnan pelastaa kaikkialla kupliva tilannekomiikka.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s