Kun Dynastian Steven matkaa selkosille

IMG_1313Monelle meistä 80-luvun lapsista TV-sarja Dynastian Steven oli ensimmäinen kohtaamamme homofiguuri, jonka homoudesta puhuttiin päivänvalossa. Kuusamossa syntynyt Tommi Kinnunenkin Stevenin muistaa, sillä hahmo tekee comebackin hänen toisessa romaanissaan Lopotti (WSOY, 2016). Siinä toinen päähenkilöistä, seksuaalisuutensa kanssa vielä kaapissa oleva Tuomas matkustaa opiskelemaan Turkuun ja iskee junan ravintolavaunussa silmänsä Stevenin näköiseen mieheen. Parkanon kohdalla hän uskaltaa iskeä miehelle silmää, vaikka tämä on naisystävänsä kanssa liikkeellä.

Lopotti viittaa kylän nimeen, jota suvun naiset karttavat, sillä kansan suussa nimi viittaa kylän löysämoraalisiin naisiin, varsinkin kätilö-Mariaan, jonka tarinan ympärille Kinnusen esikoisteos Neljäntienristeys (2014) rakentui. Sukutalossa on asunut jo neljä polvea, ja suvun valokuvaamo on sinnitellyt kylän raitilla isojen markettien rakentamisen jälkeenkin. Tuomas käy vielä opiskeluvuosinaan kesälomilla tienaamassa opiskelurahoja isänsä liikkeessä, vaikka henkinen välimatka selkosten perhekeskeiseen, heteronormatiiviseen maailmaan kasvaa vuosi vuodelta.

Romaani ei kuitenkaan ole uskollinen jatko-osa Neljäntienristeykselle, vaan sen voi hyvin lukea erillisenä teoksena. Suurin osa tapahtumista keskittyy Helsinkiin ja Turkuun, ja aikaan 1970-luvulta eteenpäin. Toinen päähenkilöistä on Tuomaksen sokea täti Helena, joka on lähetetty sokeainkouluun 9-vuotiaana ja jäänyt sille tielleen. Ikävä kotiseudulle puristaa Helenan sielua, ja kotilomillaan sukulaiset keksivät keinoja, joilla sokea tyttö voisi pystyä nauttimaan erämaan maastosta, äänistä ja tuoksuista. Helena pääsee opiskelemaan pianonsoittoa Sibelius-Akatemiaan ja valmistuukin, mutta konserttipianistiksi hän ei yllä. Sen sijaan hän tekee elämäntyönsä pianonvirittäjänä.

Tuomasta ja Helenaa yhdistää kipuilu oman identiteetin ja perheellisyyden ympärillä. Helena menee naimisiin omistautuvan, mutta väkivaltaisen ja viinaanmenevän Karin kanssa, ja pitkä liitto kariutuu lapsikysymykseen. Tuomaksen parisuhdeasiat ovat Helenaakin huterammalla pohjalla, mutta nelikymppisenä menestyvänä finanssiasiantuntijana hän vihdoin uskaltaa muuttaa yhteen palomies-Oskun kanssa. Kinnunen kuvaa 90-luvun homopiirejä samalla intensiteetillä kuin Pekka Hiltunen tuoreessa romaanissaan Onni, ja teokset asettuvat kiinnostavaan ristivalotukseen erityisesti pohjoisen ja etelän asenne-erojen suhteen.

Täytyy myöntää, että minun oli paikoitellen vaikea seurata pitkiä kuvauksia sokean Helenan selviytymisestä kotona ja kaupungilla, kun taas hänen musikaaliset ja eroottiset pohdintansa olivat herkullisia. Vaikeus johtuu omasta etuoikeudestani, mutta kirjassa viitataan myös blindismiin – olisiko tämä oikeasti ollut sokeainkoulussa oleva käsite 1950-luvulla? Vastaavasti aloin loppua kohti hyytyä loputtomissa sukukokouksissa, mutta teos yllättää vielä loppumetreillä. Kierrokset kasvavat siihen pisteeseen saakka, että lukija on pakahtua tunnekuohuun.

Dramaattisten erojen ja hylkäämisten rinnalla Kinnunen onneksi tarjoaa lempeämpää arjen komiikkaa. Tuomaksen visiitissä verotoimistoon penäämään puolisonsa omistusoikeuksia nousee jo anttiholmamainen parodian kärki, kun Tuomas toteaa haudanvakavasti: ”Minä olen nähnyt monesti sen munat.”  Romaanin onnistunein kohtaus tosin oli melodramaattinen spektaakkeli: se liittyi päänsisäiseen Turun paloon, jossa Tuomas maagis-realistisesti polttaa ruotsalaisen eksänsä, tämän yltiösuvaitsevaiset vanhempansa ja jokaisen taukopaikan Suomen maanteillä, joissa pari oli pysähtynyt.

Tuomaksen äidin Kaarinan pohjalainen sukutausta on kiinnostava sivujuonne, josta olisin ehkä halunnut lukea lisää. Kun Löytövaaran matriarkaalisessa klaanissa ollaan vahvoja yksilöitä, Lapuan serkusten parissa Tuomas saa kokea laumaan sulautumista. Lapuan mumma on Kuusamon mummua lempeämpi ihminen, joka ei rukouksissaan muista pyytää mitään, vaan ainoastaan kiittää. Tuomas kysyykin lapsena pikkuvanhasti, onko mummulla ja mummalla eri jumala. Loppukohtauksien  lisäksi itkin vuolaasti Lapuan mumman kuolinvuoteella, kun saatiin selvää, että vainaja oli pakastanut leskelleen ruoat vuodeksi ja hankkinut jokaiselle lapsenlapselle haudekattilan, jotta he joku päivä voisivat keittää lapsenlapsilleen puurot. Arkisen välittämisen teema jaksoi kannatella henkilöitä pitkien välimatkojen ja jopa haudan taakse.

Suomen historian suureen kertomukseen Lopotti tarjoaa vaihtoehtoisia ikkunoita. Itseäni sotaveteraanien sateenkaarihistoria tai pohjoisten ihmisten evakkotarinat eivät enää yllätä, mutta opin taas jotain uutta lestadiolaisuudesta. Romaanin suku ei ole ”oikeauskoisia”, mutta elää ympäristössä, jossa heihin kohdistuu paheksuntaa. Tuomaksen armeijakokemuksien kautta lestadiolaisten soluttautuminen yhteiskunnan paraatipaikoille esiintyi räikeänä syrjintänä klaaniin kuulumattomia kohtaan.

Jään innolla odottamaan Kinnusen seuraavaa aluevaltausta, sillä minun on vaikea nähdä Löytövaarojen tarinan paisuvan päätalomaiseksi saagaksi. Pohjoisesta näkökulmasta voi olla vaikea luopua, jos kirjailijan oma paikallinen identiteetti on luovuuden lähde. Lopotissa tosin ei olla lainkaan nurkkakuntaisia, vaikka etelään muuttaneita koti-ikävä vaivaa ja sukuyhteys velvoittaa.

Sukutarinoissa ongelmana usein on juonenkäänteiden runsaus ja ajallinen rajaaminen. Lopotissa rajaamista oli tehty hienosti kahden päähenkilön ympärille, mutta aika-akselissa oli lukijalla paikoitellen työstämistä. Itse en olisi kaivannut tähän sota-ajan ulottuvuutta lainkaan, vaikka Helenan lapsuus ulottuikin sinne. Seuraavaksi haluaisin lukea Kinnuselta muun kuin sukutarinan, mutta muuta pohjoiseen sijoittuvaa historiallista teosta häneltä suorastaan rukoilen.

Kuittaan tällä HELMET-haasteesta kohdan 20: ”Kirjassa on vammainen tai vakavasti sairas henkilö.”

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s