Dadaa uimahallin syvästä päästä

IMG_1421Jatketaan antisankarilinjalla. Itse en ollut lainkaan kiinnostunut nuorehkoista kotimaisista miespuolisista esikoiskirjailijoista, kun Reidar Palmgrenin Jalat edellä (Otava, 2001) on julkaistu. Ylipäänsä luin kotimaista kirjallisuutta vähän, koska silloinen työ postkoloniaalin kirjallisuuden tutkijana vei kaikki energiani. Muistin Palmgrenin pitkään vain näyttelijänä, ja olen saanut tutustua hänen romaaneihinsa vasta viime vuosina.

Pidän Palmgrenin romaaneista jo siksi, että olen aistinut hänen tuotannossaan aidon oman tiensä kulkijan leiman, haluttomuuden miellyttää liian suuria yleisöjä ja tästä huokuvan epäkaupallisuuden. Hänen valitsemansa näkökulmat ovat täysin erilaisia kuin mitä kaunokirjallisuudessa yleensä arvostan, hänen hahmoillaan on haasteita todellisuudentajunsa kanssa ja ovat tavalla tai toisella jäämässä tai jo jääneet marginaaliin yhteiskunnasta ja myös omasta elämästään. Jalat edellä saattaa olla Palmgrenin romaaneista eniten tunnustusta saanut; itse luin ennen tätä Sudenmarjan (2012) ja Kirpputorin (2016).

Jalat edellä on huikean tiivistä proosaa, jossa pienen pienillä arjen yksityiskohdilla, kuten pääsiäismunien koottavilla lennokeilla (katso kansikuva) on suuri symbolinen merkitys. Teos kertoo ydinperheestä, jonka koossa pysymiseen tarvittaisiin ylimaallisia voimia. Perheen isä, Jokisen Risto, on laimeasti menestyvä pikkukaupungin lakimies, joka enimmäkseen hoitaa kuolinpesien realisointeja ja perunkirjoituksia. Hän on naimisissa tuiki tavallisen kukkakauppias-Katjan kanssa, ja pariskunnan kommunikaatio on jäätynyt kahdeksanvuotiaan Teron hoitovuoroista neuvotteluun.

Isän ja pojan ainoaa ”laatuaikaa” vietetään uimahallissa, vaikkakin isä on usein uimatreffeiltä myöhässä. Tero on lapsena mukautuva ja vähään tyytyvä, ja suhde isään alkaa muistuttaa päälaelleen kääntynyttä hoivasuhdetta. Risto suorittaa vanhemmuuttaan velvollisuudentunnosta, mutta jättää jopa synttärilahjat ostamatta, kun ei vaivaudu keksimään sopivaa lahjaa.

Onko Risto sitten totaalipaskiainen, vai keskeneräisyydessään kehityskelpoinen tavis, siitä lukijat varmasti ovat eri mieltä. Varmasti kaikki tuntevat jonkun Riston kaltaisen, joka on jämähtänyt suorittamaan elämää löytämättä siitä enää muuta tyydytystä kuin aviovaimon lepsun pettämisen. Rakastajatar Marika on löytynyt perheen yhteiseltä etelänlomalta ja kulkeutunut pidempiaikaiseksi panoksi vain siitä sattuman oikusta, että he asuvat samassa kaupungissa. Uimahallista Risto löytää keskeneräisyytensä peiliksi vanhan miehen Kaukon, jonka tarinat muualla asuvista jälkeläisistä tuntuvat keksityiltä. Onko Kauko se yksinäisyyden kärjistymä, joka koristaa kirjahyllyään valokuvaamojen tyyppikuvilla ja lähettää itselleen joulukortteja? Kuinka todennäköistä on, että Ristokin päätyisi tällaiseen yksinäisyyteen, ellei tee korjaavaa liikettä elämässään nyt?

Varmasti teoksessa parasta oli tarkka kieli, sillä normaalisti en jaksaisi lukea romaania, jossa kuvataan usean sivun verran impulsiivista kotiteatterin ostoa kodinkoneliikkeestä (huom! kaavoihin kangistunut Ristokin osasi irrotella!). Hyvin mitättömän arjen keskeltä kumpuavat absurdit yksityiskohdat, mielleyhtymät ja harhaiset näyt vakuuttavat lukijan siitä, että asiat harvoin ovat juuri sitä, miltä ne ensin näyttävät. Romaanin asetelma tuntuu myös sen verran klassiselta, ettei aika aja sen ohi nopeasti.

Tässä romaanissa vimmaisen tapahtumisen keskiössä oli uimahallin sauna; Kirpputorissa miehuutta testattiin kuntosalilla, jonka kliseiseen maailmaan hunningolla oleva muusikko ei sopeutunut. Vaikka Palmgrenin mieshahmot ovat usein liian itsekeskeisiä ja ongelmissaan rypeviä ollakseen automaattisesti sympaattisia, he kykenevät näyttämään yhteiskuntamme kipupisteitä.

Juristi-Ristosta jäi olo, ettei hän ainakaan pyrkinyt työurallaan äkkirikastumiseen, eikä korkea koulutus ollut hänelle egon pönkityksen kanava. Hän oli kusipää ihan omassa elämässään, mutta osoitti jonkunlaista humaaniutta suhteessa asiakkaisiin. Riston oma pään hajoaminen ja sen aikaansaama, pelottava syrjään jääminen vaikutti yhdeltä mahdolliselta tulevaisuuden skenariolta.

Edelleen Palmgrenin teoksista henkilökohtainen suosikkini on Sudenmarja, jossa naisnäkökulma oli vahvempi. Täytynee lukea myös esikoisen ja tuoreimpien teosten väliin jääneet helmet, sillä olen jäänyt koukkuun kirjailijan erikoisiin näkökulmiin ja tummaan, vähäeleiseen huumoriin.

 

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s