Maalaisromantiikan ytimessä

Kun ensin antaa maalaisromantiikalle pikkusormen, se kohta vie koko käden.

Anneli Kivelän Katajamäki-sarjan suosiota olen havainnoinut kirjastoissa, tätä sarjaa suorastaan tungetaan eteeni. Sarjaa on julkaistu kymmenessä vuodessa jo kaksitoista osaa. Olen vuonna 2014 nähtävästi lukenut sen seitsemännen osan, ja ollut lukemaani tyytyväinen – genrerajauksen sisällä.

Sarjan ensimmäisessä osassa tamperelainen Minne, yli nelikymppinen yh-äiti ja työttömyysuhan alla sinnittelevä merkonomi, saa yllätysperinnön. Kummisetä Kauko on jättänyt tälle Pihlaja-nimisen maatalonsa syvässä Hämeessä, vaikka Minne ei ole kylillä käynyt sitten rippikoulukesän.

Minne ihastuu taloon, ja kahdeksanvuotias Joona-poika innostuu maallemuuton ajatuksesta aluksi enemmän kuin äitinsä. Päätös muutosta kypsyy suht nopeasti, kun kaksikko tutustuu supersosiaalisiin kyläläisiin kyläkaupan uutistoimiston välityksellä. Koulukin sinnittelee edelleen, vaikka lakkaamisuhka on jatkuvasti tapetilla.

Minnellä on kesän ja syksyn aikana kolme kosijaa, koulun johtajaopettaja Henri, naapurin isäntä Arto ja ex-mies Markus, jotka kaikki ovat huikean komeita könsikkäitä. Etätöitä tehdään parhaan ystävän käännöstoimistoon, ja kahvitellaan kylän naisten luona. Maamiesseuran talolla olisi toimintaa tarjolla enemmän kuin mitä seurustelupulmilta ehtii.

Pidin kirjasta samalla tavalla kuin pidän sisustuslehdistä ja lifestyle-teeveeohjelmista. Miljöön kuvaus oli herkullista ja paikallista historiaakin tarjotaan ainakin ripauksen verran. Pidän gobeliineista, käkikelloista ja amerikankirstuista, ja minusta on haukska välillä kokeilla perinneruokia. Mutta ongelmana on ”postikorttimaisema”, termi, johon kirjassa törmää vähän väliä. Miljöön idyllisyys on aukotonta, ja henkilöhahmot ovat yksinkertaisesti liian kilttejä ja pliisuja kertoakseen kaunokirjallisen tarinan.

Romanttisen fiktion ”kaavassa” on olennaista rakentaa päähenkilö, johon mahdollisimman moni lukija voi helposti samastua. Näin ollen hän suurella todennäköisyydellä ei ole kaunein, menestynein eikä itsevarmin, vaan arkinen tuhkimo, jonka kuoren alta paljastuu hyvyyttä ja ainutlaatuisuutta. Romaanin Minnessä kiinnostavaa on erikoinen nimi ja kyky satunnaisesti nauttia omasta seurastaan.

Onneksi tässä jopa vedetään kalsarikännejä ja podetaan krapulaa. Keski-ikäisten juhlinnan kuvaukset olivat ehkä itselleni kirjan ainoa ”suola”.

Jäinkin miettimään, kuinka kiinnostavaksi teos olisi voinut kasvaa, jos kukaan päähenkilöistä ei olisi ollut kaunis eikä komea, jos mustasukkaisuusdraamat olisivat päässeet kunnolla valloilleen, ja erinäiset mielenterveyden häiriöt olisivat tuoneet jännitystä syysiltoihin.  Tässä teoksessa kyllä touhuttiin hirveästi, mutta tapahtuminen oli pinnallista ja ulkoista. Ainoat jännitteet ihmisten välillä olivat seksuaalisia tai romanttisia. Lapsetkin käyttäytyivät koko ajan mallikelpoisesti.

Ymmärrän hyvin, miksi sarja on suosittu: se varmasti ilahduttaa varsinkin niitä, joilla ei ole maaseutuidylliä, jonne paeta. Enemmän huolestuttaisi, jos joku alkaisi etsiä itselleen maaseutukotia tämän kuvauksen perusteella. Sellainen ei toki ole kirjailijan vastuulla, sillä fiktion luojalla ei ole mitään velvoitetta kuvata todenmukaisesti minkään yhteisön elämää.

Katajamäki on helpoin mahdollinen pakopaikka, jos ei aseta lukemalleen kirjallisuudelle kielellisiä tai tyylillisiä vaatimuksia. Katajamäessä asuu mukavia ihmisiä, jotka eivät stressaa samalla tavalla kuin reaalimaailman ihmiset. He jäävät kuitenkin hyvänpäivän tutuiksi, joiden kuulumisia ei välttämättä muista kysellä.

Koska olen jo lukenut sarjasta kaksi osaa, en reittaisi tätä huonoksi viihdekirjallisuudeksi. Huonoa viihdekirjallisuutta on mielestäni sellainen, jossa hahmot ovat täysin urbaanin kulutuskulttuurin kyllästämiä, ja jossa erilaiset tavaramerkit saavat suuremman roolin kuin ihmiset. Huonossa viihdekirjallisuudessa on myös kaikilla julmettu kiire. Siinä ei myöskään ole yhteiskuntaa, ei ihmisen mahdollisuuksien edistäjänä tai torpedoijana, eikä historiaa tuomassa juuria. Tässä tultiin toimeen vähällä rahalla, oltiin aika lailla yhteiskunnan armoilla (mitä tulee kunnallispoliittisiin leikkauksiin) ja kiinnostuttiin omasta historiasta. Tiedän myös, että tulevissa osissa käsitellään moninaisten vähemmistöjen asemaa, eli maailma tulee Katajamäelle kylään.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s