Käpykylän pakolaisten hiljainen piina

IMG_1534Tampereelle sijoittuvia dekkareita, siis muitakin kuin Seppo Jokisen, on tullut viime aikoina löydettyä. Tavallisia ja erikoisempia. Viimeksi löysin Virpi Aaltosen humoristisen Nekalan (2016), ja nyt mukaani tarttui Ata Hautamäen Kohtalona Rauhaniemi (Myllylahti, 2013). Tällaiset kaupunginosiin keskittyvät dekkarit ovat siksikin tiheätunnelmaisia, että varsinkin niissä asuvat tai joskus asuneet voivat hyvin nähdä kaiken sielunsa silmin ja kääntää jokaisen kiven.

Itse en ole asunut Rauhaniemessä enkä sen viereisessä Käpylässä, mutta alue on minulle tuttu, kuten varmasti valtaosalle tamperelaisista. Ata Hautamäki on aikanaan opiskellut Tampereella, ja kuvaakin varmaan omia opiskeluaikojaan terävästi. Romaani sijoittuu vuoteen 1968, jolloin Tampereellekin odotettiin suuria opiskelijamellakoita suuren maailman tyyliin. Suuri osa sen henkilöhahmoista on opiskelijoita, ja Rauhaniemen rantabileiden lisäksi vainajan lähipiiriä etsitään opiskelija-asuntola Domuksesta.

Hautaniemen kieli on tarkkaa ja dynaamista, lauseet lyhyitä. Turhasta maisemamaalauksesta tai nostalgisoinnista häntä ei voi ainakaan syyttää. Historiallisia faktoja ja yksityiskohtia teksti pursuaa, ja uskoisin kirjailijan taustatöiden olleen varsin perusteelliset. 60-luvun ajankuvaan liittyi joitain detaljeja, jotka minun oli googlattava – yleensä pidän tätä laadun merkkinä, sillä romaanit, jotka eivät jätä pähkinöitä purtavaksi, ovat vain ohimenevää viihdettä. Jäin ihailemaan kirjailijan kielenkäyttöä ja hieman lakonista, toteavaa tyyliä.

Käpylän puualueen ”pakolaiset” Valma ja Kari Väänänen lienevät tuttuja aiemmista Helsingin Käpylään sijoittuvista dekkareista, joita en ole lukenut. Karin joutuminen keskelle henkirikosta tuntui todelliselta kohtalon oikulta, olihan hän halunnut tietoisesti jättää poliisinuransa ja aloittaa elämän puhtaalta pöydältä. Hänen taiteilijavaimonsa Valma se erikoinen tapaus olikin, ja herätti minussa suurta kiinnostusta aiempiin sarjan jaksoihin.

Romaanissa käsiteltävä nuoren naisen murha oli sopivan kompleksinen, muttei kuitenkaan raaka. Teos sijoittuu jännitysasteikolla leppoisampaan päähän, kun taas kulttuurisesti ja historiallisesti kirja saattaa inspiroida myös sellaisia lukijoita, jotka eivät lue paljoa dekkareita.

Itseäni romaanissa kiinnosti eniten Tampereen sosiaalihistoria, esimerkiksi lastensuojelu, jota sivuttiin sekä pienten lasten heitteillejätön että ”pahatapaisten” ongelmanuorten näkökulmasta. Olen itsekin pohtinut, mikä on saanut Tampereen päättäjät sijoittamaan laitoksiaan hulppeisiin maisemiin. Tässä esiintynyt poikien kasvatuslaitos toimii nykyään huumeriippuvaisten vanhempien tukikeskuksena. Teos sivusi paljon paikkoja ja instituutioita, joihin olen viime aikoina tutustunut sosionomin opinnoissa. Olikin kiinnostavaa huomata, että Hautaniemi on tehnyt elämäntyönsä sosiaalityöntekijänä.

Hautaniemi vaikuttaa tuotteliaalta kirjailijalta, jolta haluaisin lukea seuraavaksi niitä muita teoksia kuin dekkareita. Esimerkiksi Talo Teiskossa (2011) voisi stimuloida minua tässä maalaisromanttisessa vaiheessani.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s