Ensimmäinen äänikirjani

IMG_1561Köyhän kesä on täynnä sisäisiä matkoja. Kun huomasin Yle Areenasta Sinuhe egyptiläisen saatavuuden kuunnelmana (Radioteatteri, 1982), tartuin heti haasteeseen, sillä kehtaan tunnustaa: en ole koskaan lukenut Sinuhea kirjana, enkä myöskään kuunnellut kokonaista äänikirjaa, en radiokuunnelmana enkä muutenkaan.

En nyt pyri kirjoittamaan minkään sortin arviota yhdestä maamme kirjallisuushistorian ikonisimmista teoksista, mutta kerään joitain havaintoja kuunnelmamatkan varrelta.

Ohitin Sinuhen sujuvasti nuorempana, sillä rehellisesti sanottuna muinainen Egypti ei ole koskaan kiinnostanut minua paljoa. Pidän kyllä heidän estetiikastaan, varsinkin ihmiskuvista, ja muistan viettäneeni paljon aikaa British Museumin Egypti-osastolla, mutta muuten tietämykseni faaraonaikaisista aarteista jää Indiana Jones-tasolle. Enkä ole haaveillut matkoista pyramideille, vaan luultavasti viihtyisin Egyptissa enemmän rannoilla ja teehuoneissa.

Kuunnelmatoteutus on vuodelta 1982 ja sen toteuttamiseen meni neljä vuotta. Osa roolisuorituksista tuntuvat verkkaisilta, mutta verkkaisuus sopii kuunnelman tunnelmaan. Lempihahmoni on Seela Sellan tähdittämä Nefernefernefer, hänessä on  ylpeää kissamaisuutta ja viekkautta. Kaptahia esittävä Erkki Luomala on myös ilmeikäs, vaikkakin välillä hänen suorituksestaan tulee mieleen lasten piirretyt. Rooleissa on paljon minulle tuttuja nimiä, mutta enemmän tuntemattomia. Atonin pappia esittää Hannu Väisänen, ja jäin miettimään, onko kyseessä sama Hannu, jonka itse tiedän (melkoinen monilahjakkuus, jos on). Äänitehosteita on sopivasti, ruokopillit luovat herkkää jännitystä ja linnut visertävät Niilin kaislikossa.

Mietin, kuinka vahva lukuelämyksen on täytynyt olla vuonna 1945, kun maa oli toipumassa sodasta ja suurin osa sen nuorista ei ollut käynyt ulkomailla, muuta kuin ehkä rintamalla itärajalla. Teos antaa lukijalleen täydellisen pakokeinon mahdollisesti vaikeasta arjesta. Faaraon aikaiset sodat tosin ovat myös sotia, mutta noina aikoina ei ollut nationalismia eikä kansaa yhdistävää isänmaallisuutta.

Sinuhessa on paljon dialogia, enkä tiedä, kuinka paljon dramatisoinnista on poistettu selostavia kohtia. Koen toteutuksen siksikin miellyttäväksi, ettei siinä vellota historiallisissa yksityiskohdissa – tietoa tarjotaan keskustelun muodossa, mutta siitä ei muodostu ähkyä. Kuuntelun aikana googlailin joitain faktoja, kuten jumalten ja paikkojen nimiä, mutta kertomuksesta selviää ilman pakonomaista tarvetta tarkistaa taustoja.

Sinuhen teemat ovat niin ikuisia ja yleisinhimillisiä, että lopulta on aivan sama, mihin historialliseen jaksoon se sijoittuu. Elämä, kuolema, rakkaus, ystävyys, sota ja rauha. Ihmiskuva saattaa olla moderni, jopa kristillinen, mutta se ei ainakaan minua haittaa, sillä en usko kenenkään kirjailijan pystyvän asettumaan 3000 vuoden takaiseen mentaliteettiin ilman, että tekstistä tulisi Vanhan Testamentin imitaatio. En rehellisesti osaa poimia tekstistä anakronismeja, ja muutenkin lähestyn romaania puhtaana fiktiona, en uskollisena representaationa eletystä historiallisesta todellisuudesta.

Seksuaalisuuden kuvaukset ovat rohkeita ainakin 1940-luvun todellisuudesta käsin, mutta Sinuhe itse on melko kesy ja siveellinen naistensa kanssa. Babyloniassa on porttoja, Syyriassa palvotaan puista fallosta ja lääkäri joutuu jatkuvasti määräämään mitä erikoisempia  rohtoja hedelmällisyyden edistämiseksi. Ruumiillisuuden kuvauksissa on välillä aidosti etovia ja haasteellisia kohtauksia, joita en haluaisi elää todeksi minkään maailman teemapuistossa. (Muuten kokisin Sinuhe-aiheisen ravintola- tai matkailubisnesidean kiinnostavaksi. Muistan myös, että Jyväskylässä oli aikanaan kahvila Kaptah, mutta en tiedä, kuinka paljon se käytti egyptiläisyyttä hyväksi sisustuksessaan tai tarjoamisissaan. )

Kuuntelin päivän aikana jopa 7 jaksoa kuunnelmaa, noin kuuden tunnin verran. Kuunnelma on hyvin koukuttava. Kuuntelun aikana tein vähän kotihommia, mutta esimerkiksi ruoanlaittoon en pysty keskittymään kirjaa kuunnellessa. Käsityöt ja piirtely/värittäminen tuntuisivat mielipuuhilta äänikirjojen seuraksi. Jotain alkeellista liikuntaakin voisin harrastaa. Huomaan myös, että kuunneltavan tekstin pitää minulle olla runollista, en voisi kuunnella esim. jotain kovin proosallista dekkaria tai chicklitiä äänikirjana.

Tämä kokeilu rohkaisee minua lainaamaan äänikirjoja Ellibsistä, ainakin, jos joku suosittu uutuus on saatavilla sellaisena ja printtiversioon on pitkä jono. Tuntuu myös, että hyödyllisempää olisi kuunnella äänikirjoja englanniksi tai muilla vierailla kielillä.

HELMET-lukuhaasteessa sijoitan teoksen kohtaan 3: Suomalainen klassikkoteos.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s