Polttareissa ystävyys punnitaan

IMG_1572Mitä tehdä, kun sinut kutsutaan sellaisen ystävän polttareihin, jota et ole nähnyt kymmeneen vuoteen ja jonka kanssa on erottu ikävissä tunnelmissa? Velvoittaako lapsuudenystävyys? Voiko kutsusta kieltäytyä? Mikä polttareiden perimmäinen merkitys on?

Brittiläinen Ruth Ware vie teoksessaan Synkän metsän siimeksessä (Otava, 2017, suom. Oona Nyström) sekalaisen seurueen juhlimaan ystävänsä Claren naimisiinmenoa mökille korpeen. Kuten arvata saattaa, mökkeily ei ole tutuinta puuhaa varsinkaan lontoolaisille, jotka eivät ole tottuneet erämaan pimeyteen marraskuussa. Tässä loma-asunto sijaitsee Newcastlen lähistöllä paikassa, jonne ei aina pääse autolla. Metsässä voi tavata kettuja, pöllöjä ja päästäisiä, jotka ovat ystävällisempiä kuin mökkinaapurit, joista jonkun epäillään sytyttäneen tontin alkuperäisen rakennuksen tuleen.

Kirja kertoo menestyneistä pari-kolmekymppisistä, joiden hauskanpito ei enää ole täysin spontaania. Kauhu rakentuu sosiaaliselle piinalle, kun osa porukasta tapaa toisensa ensimmäistä kertaa, eikä yhteistä jaettavaa välttämättä löydy. Kaaso Flo on porukasta ainoa, joka ei ole työelämässä; hänen epäillään olevan mielenterveyskuntoutuja. Varsinkaan hän ei osaa rentoutua, vaan pitää kiinni vaivaannuttavasta ohjelmasta, johon kuuluu paljon tutustumisleikkejä ja jopa spiritismiä. Morsianta ei kaason mukaan saisi pettää edes muita aikaisemmalla nukkumaanmenolla, sillä hän on ”ansainnut” kaikkien aikojen bileet.

Kirjan kertoja on 26-vuotias Leonora, dekkarikirjailija, joka jo melkein elättää itsensä teoksillaan. Hän kärsii valikoivasta muistista suhteessa nuoruuteensa ja muistinmenetyksestä suhteessa kauhujen viikonloppuun. Claren seurassa hän huomaa taantuvansa siksi änkyttäväksi ekaluokkalaiseksi, jonka luokan kuningatar ”pelasti” piireihin. Clare on aina ollut huomion jakamaton keskipiste, se tyttö, jolle annettiin kaikkien koulunäytelmien pääroolit. Leonoraa tosin helpottaa kuulla, etteivät kaikki muutkaan polttarivieraat tiedä, miksi ovat paikalla.

Minua asetelma ja juoni koukuttivat, ja olihan brittien mökkitouhuilu huvittavaakin, vaikka uusavuttomuus ei ollut varsinaisena teemana. Kännisekoilukin oli lopulta aika pliisua, vaikka kiintiöhomo-Tomilla oli tarjottavana kokaiinia tequilashottien piristeeksi. Henkilöhahmoissa oli ennalta-arvattavaa mustavalkoisuutta, mutta sen voi antaa anteeksi, jos etenee juoni ja toiminta edellä.

Kirjassa viljellään puhekieltä ja pohjoisen murretta, ja kirjoitusteknisesti teos tuntui viihteelliseltä. Trilleriksi ja dekkariksi se on suht virtaviivaista ja helppoa luettavaa, joka vetoaa enemmän tunteisiin kuin älyyn. Uskon, että varsinkin nuoremmille lukijoille se tarjoaa helpon samastumispinnan, sillä moni meistä on joutunut tahtomattaan bileisiin, joissa kaikki eivät haluaisi olla.

Olisin pitänyt teoksesta enemmän puhtaan psykologisena jännityksenä tai jopa chikclit-teoksena kuin murhadraamana. Toisaalta arvostin melko suppeaa tapahtumisen horisonttia, suljetun tilan kauhua, josta tuli mieleen Agatha Christien parhaat. Kaverikutsujen asetelmasta tuli jopa mieleen aikuisten Viisikko, varsinkin, kun kuuden hengen seurueesta yksi äänesti jaloillaan jo ensimmäisenä aamuna.

Tuoreimmista brittitrillereistä, jotka ovat saaneet suuren suosion myös Suomessa, olen lukenut monia. Jostain syystä minuun ovat vedonneet enemmän teokset, joissa rikokset eivät kohdistu lapsiin. Synkän metsän siimeksessä ei ollut aivan niin piinaava kuin Paula Hawkinsin Nainen junassa (edelleen ykkössuosikkini tämän genren sisällä), mutta toisaalta siinä lähdettiin pois suur-Lontoon mukavuusalueelta. Aion ehdottomasti seurata Ruth Waren tuotantoa, ja lukisin teoksia mieluummin englanniksi. Käännöksessä tuskin oli mitään häikkää, mutta tuntui, että tässä oli sen tyyppistä huumoria, joka ei luontevasti käänny vieraalle kielelle.

Antaisin kirjan lahjaksi häähullujen uhreille, ja kaikille niille, jotka ovat joskus jääneet kutsumatta häihin köyhyyden tai parittomuuden vuoksi, tai vaikka siksi, että heillä on lapsia. Briteillähän hääpönötys on perinteikkäämpää kuin meillä, ja siksi he osaavat myös nauraa sille statuksen tavoittelulle, josta koko hömpötyksessä usein on perimmiltään kyse.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s