Nainen ja monitoimikirves

IMG_1658Mökkikirjoja tehtaillaan varmaan Ruotsissa yhtä tiiviiseen tahtiin kuin Suomessa. On idyllisiä mökkikirjoja ja klaustrofobisia trillereitä, joissa kauhu keskittyy suljettuihin yhteisöihin ja saariin, joilta on vaikea päästä pois. Tänäkin vuonna olen lukenut ainakin viisi mökkikirjaa, joista kaikki eivät olleet dekkareita tai trillereitä, vaan jännittävää kaunokirjallisuutta. Suomalaisista tulee mieleen ainakin teokset Philip Teiriltä, Karoliina Timoselta ja Aino Kiveltä.

Ruotsalainen Caroline Eriksson sijoittaa mökkikauhunsa ilmeisen fiktiiviselle Marhemin kylälle, jossa on mystinen Maran-järvi. Järvellä on pieni saari, jolla ei ole asutusta. Nainen, mies ja nelivuotias tyttö Smilla lähtevät veneretkelle järvelle, päätyvät saareen, mutta Greta ei halua rantautua. Alex ja Smilla lähtevät tutustumaan saaren luontoon ja leikkimään merirosvoleikkejä. Greta hukkaa ajantajunsa veneen kannella, ja huomaa illan tullen, ettei perhettä näy enää missään.

Romaanin alku olikin suht tehokas, ja muistutti minua asetelmaltaan hieman brittiläisen S.K. Tremaynen Jääkaksosista, joissa myös toinen lapsista katoaa kaukaisella skotlantilaisella saarella. Myös Maran-nimi alkoi mielikuvituksessani viitata jonnekin Brittein saarille. Toisaalta osa hahmoista, varsinkin Alex, tuntuivat niin feikeiltä, että mielsin tarinan jonnekin Jenkkilän takahikiälle. Mökkikylän lisäksi suunnilleen ainoa tapahtumapaikka on ostoskeskus, jossa Greta ja Alex ovat aikanaan kohdanneet töissään kosmetiikkamyyjinä. Romaanin eroottisista virityksistä tuli mieleen joku köyhän naisen Fifty Shades of Grey. Oikeastaan minun oli vaikea uskoa, että teos oli ruotsalaisen kirjoittama, sillä yleensä ruotsalaiset onnistuvat ymppäämään jonkin tason yhteiskuntakritiikkiä mihin tahansa genreen. Tässä ei ollut yhteiskuntaa, ei kulttuuria eikä historiaa. Kirjan konteksti oli todella ohut, kukaan ei kuunnellut edes musiikkia.

Eriksson todella on ruotsalainen sosiaalipsykologi, eikä amerikkalainen ruotsalaisilla juurilla. Romaanin Gretan mielenterveysongelma viittaa dissosiaatioon, jossa joku lapsuudessa tai nuoruudessa tapahtunut trauma laukaisee muistinmenetystä ja persoonan pirstaloitumista. Uskon, että hänen mielentilansa kuvaus on jollain tasolla autenttisen oloista, mutta sitä oli tuskaista lukea. Harhakuvia, varjoja, painajaisia ja flashbackeja oli liikaa, ja vaikka kolmen naisen kokemukset väkivaltaisesta parisuhteesta ja uskottomuudesta komppasivat toisiaan, lopputulos oli lähinnä masentava. Näin mustavalkoisia kertomuksia naisten alistamisesta on varmasti kirjoitettu eniten 1970-luvulla, kun toisen aallon feminismi alkoi soluttautua populaarimpaan kulttuuriin. Minä en tiedä, missä Eriksson on ollut viime vuodet, mutta ei varmaan ainakaan sukupuolentutkimuksen luennoilla.

Tai siis on hyvinkin mahdollista, että kaikkialta maailmasta löytyy miestensä hakkaamia psykologeja ja muita ammattiauttajia, ja tälle ironialle romaani pitkälti pohjautuu. Kaiken kukkuraksi tässä rikotaan härskisti psykologin vaitiolovelvollisuutta, mutta Eriksson haluaa kai osoittaa, että tiukan paikan tullen psykologikin on vain ihminen.

Kirja saattaa avautua eri lailla sellaisille lukijoille, jotka ovat todella kiinnostuneita erikoisemmista mielenterveyden häiriöistä. Itse en pitänyt teoksessa muusta kuin tyhjentyneen lomakylän umpimielisestä tunnelmasta alkusyksyn ensimmäisinä viikkoina. Onneksi se sijoittui edes sopivaan vuodenaikaan, jossa kaikki ärsyttävästi toivottelevat toisilleen ”ihanaa paluuta arkeen”.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s